Metsitystukihakemusten päätöksenteko on alkanut – käsittelyssä viiveitä
Metsäkeskukseen on tähän mennessä tullut noin 900 joutoalueiden metsitystuen hakemusta. Haku avautui 1.3.2021 ja ensimmäiset tukipäätökset tehtiin viime viikolla.

Yksityisteitä hoidetaan hyvin vaihtelevan tasoisilla laitteilla. Varsinkin heikkokuntoisilla teillä, kevyellä hoitokalustolla ei saada hyviä tuloksia ja teiden kunto voi heiketä entisestään.
Kevään edetessä käynnistyy metsänhoitotöiden ja hakkuiden suunnittelu maastossa. Samassa yhteydessä on luontevaa ottaa keskusteluun maanomistajan kanssa luontokohteiden turvaaminen ja arvioida ympäristötuen hakemisen edellytyksiä. Ympäristötukihakemuksen valmistelu voi avata toimijalle mahdollisuuden tarjota myös muita metsäpalveluja asiakkaalle.
Uuden säästöpuutyökalun avulla on mahdollista suunnitella, minne säästöpuita kannattaisi jättää hakkuissa. Suomen metsäkeskus on tuottanut säästöpuutyökalun yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa.

Tänä keväänä on poikkeuksellisen hyvät edellytykset saada laadukas männyntaimikko luontaisen uudistamisen avulla. Männyillä on nyt erityisen runsas siemensato, joka on varissut pääosin jo keväthangille. Maanmuokkauksella on nyt siis jo kiire, jos muokkausta ei ole tehty viime syksynä.

Kuva: Kosteikkokohde Ylivieskassa, kuvaaja: Riina Rahkila. Pohjois-Pohjanmaan kunnat näkevät vesien ja ympäristön tilan parantamisen tärkeänä, ja haluavat sitä myös edistää. Tästä kertoo Pohjois...
Suomessa perustettiin 35 uutta yhteismetsää viime vuonna. Tämän vuoden alussa yhteismetsiä oli yhteensä 529 ja niiden pinta-ala kattoi lähes 720 000 hehtaaria.