Siirry pääsisältöön

Talousmetsien luonnonhoidon keinot

Talousmetsien luonnonhoito on talousmetsissä tapahtuvaa luontoarvojen turvaamista ja kiinteä osa arkimetsänhoitoa. Talousmetsien luonnonhoito on keskeistä metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa, koska suurin osa metsistämme on talousmetsiä. Jokainen metsänomistaja ja metsäammattilainen voi edistää monimuotoisuutta ja vesien hyvää tilaa pitämällä luonnonhoidon keinot mukana talousmetsien arjessa. Luonnonhoidon keinovalikoimaa voi hyödyntää kaikissa metsänhoidon toimenpiteissä ja metsän eri kehitysvaiheissa.  

Voit todentaa talousmetsien luonnonhoito-osaamisesi esimerkiksi metsäalan luonnonhoitokortin osaamiskokeessa. Ammattilaisten lisäksi vuosittain jonkin verran metsänomistajia ja useita alan opiskelijoita suorittaa kyseisen kokeen.    

Metsänomistajille suunnattu Millainen luonnonhoitaja olen -verkkoaineisto tutustuttaa talousmetsien luonnonhoidon keskeisiin keinoihin ja niiden pääperiaatteisiin. Materiaali on  Metsäkeskuksen verkkokoulutukset -sivulla.

Lisää tietoa talousmetsien luonnonhoidosta ja arkiluonnonhoidon keinoista löydät Metsäkeskuksen verkkosivuilta. Lue myös luontolaadun arvioinnista.  

Turvaa talousmetsien monimuotoisuutta arkimetsänhoidossa luonnonhoidon keinoilla.

Jätä säästöpuuryhmiä

Säästöpuut ovat eläviä puita, jotka maanomistaja säästää pysyvästi. Niiden avulla ylläpidetään talousmetsissä vanhoja puuyksilöitä ja taloudelliselta arvoltaan vähämerkityksellisiä puulajeja.  

Säästöpuiden annetaan järeytyä, kuolla ja lahota metsään. Ne ovat siis ikuisuuspuita. Niitä jätetään niin harvennushakkuissa, päätehakkuissa kuin jatkuvan kasvatuksen hakkuissa. Säästöpuut on parasta keskittää ryhmiin, jolloin ne myös pehmentävät tulevan uudistushakkuun vaikutusta maisemaan. Säästöpuuryhmät rajataan kaikkien toimien ulkopuolelle.  

Parhaita säästöpuita ovat raita, haapa ja leppä sekä jalot lehtipuut. Myös järeät koivut, männyt ja kuuset toimivat hyvin varsinkin ryhmissä. Säästöpuut muuttuvat aikanaan järeiksi lahopuiksi.

Säästöpuiden kohdentaminen etenkin elinympäristöjen ja vesistöjen suojavyöhykkeiden yhteyteen on hyvää luonnonhoitoa. Säästöpuista esimerkiksi isot haavat ovat arvokkaita monimuotoisuudelle myös yksittäin.  

Suosi lehtipuusekoitusta ja sekapuustoisuutta

Sekapuustoisuus lisää metsän monimuotoisuutta ja maisemallista arvoa. Se edistää eri puulajeista riippuvaisen eliöstön menestymistä talousmetsässä. Lehtipuusekoituksen jättäminen taimikoihin ja nuoriin kasvatusmetsiin on tärkeä luonnonhoidon keino. Monimuotoisuudelle arvokkaita sekapuita ovat esimerkiksi raidat, lepät ja pihlajat. Monipuolisen puulajivalikoiman ylläpitäminen ja sekapuustoisuuden suosiminen metsänkasvatuksen eri vaiheissa turvaa metsäluonnon monimuotoisuutta. Sekapuustoisuuden suosiminen on myös tärkeä ilmastonmuutokseen sopeutumisen keino metsätaloudessa. Vähäarvoisten lehtipuiden kuten haavan, raidan ja leppien monimuotoisuusarvo voi olla suurempi kuin energiapuun arvo, joten niitä tulee säilyttää energiapuun korjuussa ja nuoren metsän hakkuissa. 

Säästä kuollut ja lahoava puu

Kuollut ja lahoava puu on tärkein metsäluonnon monimuotoisuutta ilmentävä rakennepiirre. Lahopuussa elää tuhansia lajeja, jotka omalta osaltaan turvaavat metsäluonnon toimintaa osallistumalla hajotukseen ja ravinteiden kiertoon. Noin 500 uhanalaista tai silmälläpidettävää lajia on riippuvaisia nimenomaan lahopuusta.  

Kaikki metsikössä ennen hakkuuta olevat pökkelöt, kelot ja maapuut pyritään säästämään, kun liikutaan työkoneilla. Lahopuuta voi myös nopeasti ja kustannustehokkaasti lisätä tekemällä esimerkiksi hieskoivuista tekopökkelöitä.

Kulotuksella palanutta puuta

Luonnonhoidollinen ja monimuotoisuutta edistävä kulotus parantaa metsäpaloista riippuvaisen, harvinaistuneen lajiston elinmahdollisuuksia. Sen tarkoituksena on lisätä puuntuotannollisin tavoittein hoidettavilla metsäkuvioilla monimuotoisuudelle arvokkaita metsän rakennepiirteitä, eli tässä yhteydessä:   

  • palanutta puuta  
  • palanutta humuskerrosta  
  • palanutta lahopuuta  

Kulotuksesta saadaan samalla metsänhoidollisia hyötyjä ja sen avulla voidaan parantaa myös kasvupaikan ravinne- ja lämpöolosuhteita sekä metsän uudistamistulosta. Tulesta ja palaneesta puusta riippuvainen lajisto tarvitsee palojatkumon ylläpitoa metsissä.  

Lue lisää luonnonhoitohankkeet -sivulta.

Auta metsäkanalintuja ja jätä riistatiheikköjä

Riistatiheiköt ovat tärkeitä suojapaikkoja erityisesti metsäkanalinnulle ja metsäjänikselle. Tiheiköt ovat metsänkäsittelyssä säästettäviä vaihtelevan kokoisia ryhmiä, joissa kasvaa eri puulajeja. Tiheikköjen koko voi vaihdella muutaman puun ryhmästä pariin aariin. Kuusi on riistatiheikön tärkein puu, koska se tarjoaa parhaiten suojaa.    

Puustoltaan sopivia kohtia riistatiheikölle löytyy esimerkiksi kosteista painanteista ja läheltä kuvion reunaa. Hehtaarille sopii 4-5 riistatiheikköä, jotka jätetään raivaamatta.  

Riistatiheikköjä kannattaa jättää varhaisperkauksen, taimikon harvennuksen ja kaikkien hakkuiden yhteydessä. Taimikonhoidossa käytännön vinkki on, että jätetään yksi riistatiheikkö jokaista sahattua raivaussahan tankillista kohti. Myös eri kasvupaikkojen reunat ja vaihettumisvyöhykkeet suosivat metsäkanalintuja. 

Vesiensuojelun suojavyöhyke hyödyttää vesiensuojelua ja monimuotoisuutta

Suojavyöhyke on pienveden tai vesistön rantakaistale, jossa metsänkäsittely poikkeaa ympäröivästä alueesta tai käsittelyä ei tehdä ollenkaan. Suojavyöhykkeen rikkomaton kasvillisuus sitoo hakkuualueelta valuvia ravinteita ja maa-ainesta, mikä vähentää vesistön rehevöitymistä ja säilyttää alueen luontoarvoja.  

Jos suojavyöhykkeellä on puustoa, sillä on varjostava vaikutus, jota tietyt kasvi- ja eläinlajit tarvitsevat menestyäkseen. Suojavyöhyke ylläpitää monimuotoista lajistoa, sillä ranta poikkeaa usein puulajisuhteiltaan muusta metsästä. Lehtipuulajisto ja pensaskerros on rannassa monipuolinen ja voi sisältää harvalukuisempina esiintyviä puulajeja, kuten tervaleppää ja pensaista lehtokuusamaa ja paatsamaa.  

Hakkuissa ja maanmuokkauksissa riittävän suojavyöhykkeen jättäminen on tärkein vesiensuojelutoimenpide, mikä hyödyttää samalla monimuotoisuutta.  

Vesiensuojelu metsänkäsittelyssä:  

  • Hyödynnä paikkatietoaineistoja luonnonhoidon keinojen kohdentamisessa; riskien tunnistaminen, toimenpiteiden kohdentaminen riskikohteisiin   
  • Tee huolellinen kohdekohtainen suunnittelu; vesiensuojelun huomioiminen hakkuu- ja hoitotoimenpiteissä, valuma-aluetasoinen suunnittelu tarvittaessa  
  • Käytössä olevia keinoja: ajourasuunnittelu, mahdollisimman kevyt maanmuokkaus, muokkaussuunnan valinta, hakkuuajankohdan valinta, hakkuutavan valinta   
  • Tunnista koulutus- ja neuvontatarpeet.

Vesiensuojelun suojavyöhyke tulisi rajata vaihtelevan levyiseksi hyödyntäen maaston ja kasvillisuuden luontaisia vaihettumiskohtia.   

Hankemuotoisessa vesiensuojelussa suunnitellaan ja toteutetaan laajemman alueen vesiensuojelu- toimenpiteitä. Niissä tehdään yleensä valuma-aluekohtaisen suunnittelun pohjalta ja tarveharkintaan perustuen vesiensuojelun rakenteita. 
Lue lisää luonnonhoitohankkeista ja luonnonhoidon menetelmistä.

Elinympäristöjen ja lajiston turvaaminen

Metsätalouden toimenpiteissä tulee ottaa huomioon lakisääteiset ja sertifiointikiriteerien mukaiset vaatimukset. Katso tarkemmin lisätietoa:  

Lisätietoja