Metsänomistaja, Sinä päätät! Vai päätätkö sittenkään…
Metsästä löytyi liito-oravan papanoita. Tarkoittaako se, että metsänomistaja ei voi enää tehdä päätöksiä oman metsänsä käytöstä? Onko kaikki toiminta metsässä tästä eteen päin kielletty?
Metsästä löytyi liito-oravan papanoita. Tarkoittaako se, että metsänomistaja ei voi enää tehdä päätöksiä oman metsänsä käytöstä? Onko kaikki toiminta metsässä tästä eteen päin kielletty?
Maanomistajat ovat hakeneet uutta joutoalueiden metsitystukea erittäin vilkkaasti kuluvan kevään aikana. Suomen metsäkeskukseen saapuneista metsitystukihakemuksista voidaan tehdä tänä keväänä päätös vain pienelle osalle tuen hakijoista. Metsitystöiden tekeminen siirtyy siis suurelta osin kevääseen 2022. Töitä ei saa aloittaa ennen tukipäätöksen saamista.
Metsänhoitotöiden kemera-tukia on maksettu alkuvuodesta metsänomistajille 9,9 miljoonaa euroa, mikä on lähes viidenneksen viime vuotta vähemmän. Huhtikuun lopussa etenkin nuorten metsien ja suometsien tukien käyttö on vähentynyt, mutta metsäteiden tukien käyttö kasvanut selvästi edellisvuodesta. Ympäristötukien maksut ovat kasvaneet kolmanneksella edellisvuoteen verrattuna.
Yleisestä keskustelusta voi saada kuvan, että joku taho määrittelee, paljonko ja millaisia hakkuita Suomen metsissä tehdään. Näin ei kuitenkaan ole, vaan metsänomistaja lopulta päättää.
Huhtikuussa kylvettiin lähemmäs 10 000 kuusta kasvuturpeen ja biohiilen sekoitukseen. Kasvuturpeeseen on sekoitettu 10 tai 20 prosenttia biohiiltä. Samalla kylvettiin 4 800 kuusta puhtaaseen...
Yksityisteiden hoitoon ja kunnossapitoon on julkaistu verkkokursseja, joita voi suorittaa maksuttomasti oman aikataulun mukaan. Verkkokurssit on suunnattu niin tiekunnille ja niiden osakkaille kuin myös tiealan toimijoille. Kurssit on koottu Metsäkeskuksen alueellisten yksityistiehankkeiden toimesta.
Metsäkeskukseen on tähän mennessä tullut noin 900 joutoalueiden metsitystuen hakemusta. Haku avautui 1.3.2021 ja ensimmäiset tukipäätökset tehtiin viime viikolla.
Yksityisteitä hoidetaan hyvin vaihtelevan tasoisilla laitteilla. Varsinkin heikkokuntoisilla teillä, kevyellä hoitokalustolla ei saada hyviä tuloksia ja teiden kunto voi heiketä entisestään.
Uuden säästöpuutyökalun avulla on mahdollista suunnitella, minne säästöpuita kannattaisi jättää hakkuissa. Suomen metsäkeskus on tuottanut säästöpuutyökalun yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa.
Tänä keväänä on poikkeuksellisen hyvät edellytykset saada laadukas männyntaimikko luontaisen uudistamisen avulla. Männyillä on nyt erityisen runsas siemensato, joka on varissut pääosin jo keväthangille. Maanmuokkauksella on nyt siis jo kiire, jos muokkausta ei ole tehty viime syksynä.