Siirry pääsisältöön

Uusi suojakaistatyökalu auttaa rantametsien hakkuiden suunnittelussa

Toimijatiedote - 05.04.2023 08:00

Suomen metsäkeskus on julkaissut paikkatietoon perustuvan työkalun, jonka avulla voi tuottaa ehdotuksia rantametsien suojakaistoista.  Huolellisella suunnittelulla on mahdollista vähentää hakkuun aiheuttamaa vesistökuormitusta ja samalla turvata maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta.

Metsänhoidon suositusten mukaan rantametsien hakkuissa puustoa tulee jättää rannoille vaihtelevan levyisiksi suojakaistoiksi. Riittävän leveät ja vaihtelevan levyiset suojakaistat vähentävät kiintoaineen ja sen mukana kulkeutuvien ravinteiden päätymistä hakkuualalta vesistöihin.   

Suomen metsäkeskuksen suojakaistatyökalun avulla voi tuottaa ehdotuksia vaihtelevan levyisistä suojakaistoista metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Työkalu auttaa tunnistamaan eroosiolle alttiit kohteet, joilta kiintoainetta irtoaa ja kulkeutuu herkästi vesistöön. Tällaisille alueille työkalu ehdottaa tavallista leveämpää suojakaistaa.   

– Suojakaistatyökalua kannattaa käyttää, jotta eroosioherkät riskikohteet havaitaan jo leimikon suunnitteluvaiheessa. Näillä kohteilla koneilla ajoa sekä maanmuokkausta tulisi välttää, kertoo projektipäällikkö Johanna Virtanen Suomen metsäkeskuksesta.   

Riittävän leveästä suojakaistasta on hyötyä myös monille rantametsissä eläville lajeille ja luonnon monimuotoisuudelle. Rantametsien hakkuissa säästöpuut kannattaa aina jättää suojakaistan yhteyteen.   

– Metsänomistaja hyötyy tästä myös taloudellisesti, koska sertifiointikriteerien mukaisesti leimikolle on jätettävä säästöpuita kaikissa metsänhoidon vaiheissa, Virtanen muistuttaa.   

Ota suojakaistatyökalu käyttöön  

Suojakaistatyökalu on tuotettu Suomen metsäkeskuksen Vaihtelevan levyiset suojakaistat rantametsiin -hankkeessa. Se on ensimmäinen Metsäkeskuksen julkaisema avoimen lähdekoodin työkalu, joka on kaikkien kiinnostuneiden vapaassa käytössä. Se on tiettävästi myös ensimmäinen geoprosessoinnin algoritmi, joka tuottaa vaihtelevan levyisen suojakaistan. Työkalu toimii QGIS-paikkatietojärjestelmässä, mutta toimijat voivat ottaa menetelmän käyttöön myös omiin suunnittelujärjestelmiinsä.  

– Työkalun antama rajaus on laskennan tulos, joka korostaa leveämpää suojakaistaa eroosioherkille alueille.  Maaperän korkeusvaihteluihin liittyvät tiedot ovat hyvin tarkkoja, jonka myötä työkalu löytää hyvin virtausreittejä ja korostaa niistä eroosioherkimmät alueet, kertoo paikkatietoasiantuntija Mikko Kesälä Suomen metsäkeskuksesta.   

Monipuolisuutta rantametsien käsittelyyn Etelä-Savossa -hanke järjestää webinaarin tiistaina 25.4.2023 klo 14–15. Webinaarissa esitellään suojakaistatyökalua ja neuvotaan sen käyttöä. Ilmoittaudu webinaariin Metsäkeskuksen koulutus- ja tapahtumakalenterin kautta.      

Suojakaistatyökalun voi ladata käyttöön QGIS-sovelluksella. Lähdekoodi ja ohjeistusta työkalun käyttöön on Metsäkeskuksen verkkosivuilla.     

Taustaa ja ohjeistusta suojakaistaehdotuksesta on tarinakartassa Metsäkeskuksen sivuilla.

Lisätietoja:   
Johanna Virtanen   
projektipäällikkö   
Suomen metsäkeskus   
p. 050 467 8860   
johanna.virtanenatmetsakeskus.fi (johanna[dot]virtanen[at]metsakeskus[dot]fi)   

Miia Saarimaa   
johtava luontotiedon asiantuntija   
Suomen metsäkeskus   
p. 050 410 8559   
miia.saarimaaatmetsakeskus.fi (miia[dot]saarimaa[at]metsakeskus[dot]fi)   

Mikko Kesälä  
paikkatietoasiantuntija  
Suomen metsäkeskus  
p. 050 470 3381  
mikko.kesalaatmetsakeskus.fi (mikko[dot]kesala[at]metsakeskus[dot]fi) 

Osallistu luonnonhoitokortin osaamiskokeeseen Toimijatiedote - 04.04.2023 08:08
Mitä tarkoittaa orsivesi tai navero? – Metsähydrologia ja metsäojitus -sanasto on nyt julkaistu   Toimijatiedote - 12.04.2023 08:00