Siirry pääsisältöön

Istutustiheys ja sekapuustoisuus

Metsänhoidossa pyritään usein useamman puulajin sekoitukseen, vaikka metsänviljelyssä käytettäisiin vain yhtä puulajia. Muita puulajeja tulee luontaisen uudistumisen kautta, ja niiden säästäminen sopivassa suhteessa on suositeltavaa jo metsän parhaan kasvun takaamiseksi. Lehtipuusekoitus havupuuvaltaisissa metsissä parantaa maaperän kasvuolosuhteita.

Yhdenkin puulajin lisääminen metsään rikastuttaa luontoa, sillä sen mukana tulee suuri joukko seuralaislajeja. Metsän terveys ja tuhonkestävyys ovat parempia sekametsissä. 

Suomen metsissä on suhteellisen vähän puulajeja, mutta niiden määrällä on siitä huolimatta suuri merkitys metsien monimuotoisuudelle. Puulajimme ovat rakenteellisilta ominaisuuksiltaan varsin erilaisia ja ylläpitävät siksi erilaista lajistoa. Esimerkiksi kasvinsyöjät voivat usein hyödyntää vain tiettyjä puulajeja tai niiden osia. Eri puulajien pinnalla kasvaa myös erilainen jäkälälajisto, ja niitä lahottavat ja hajottavat erikoistuneet eliöt. Useiden eliöryhmien lajimäärät ovat lehtimetsissä tai sekametsissä suurempia kuin puhtaissa havumetsissä.

Kasvata monipuolisesti kotimaisia puulajeja. Luonnonhoidon tavoitteiden saavuttamiseksi kannattaa tavoitella vähintään kolmen puulajin metsiä. Myös muita kuin taloudellisesti kasvatettavia puulajeja, kuten raitaa, leppiä, katajaa, haapaa, pihlajaa ja jalopuita on suositeltavaa ylläpitää metsissä läpi kiertoajan.

Uudistushakkuussa jäljelle jäänyttä pienpuustoa ei kannata poistaa kokonaan uudistusalan raivauksessa vaan jättää puuryhmiä kasvamaan. Jos olemassa oleva taimiaines on riittävän tiheää ja hyväkuntoista, säästetään niiltä osin maanmuokkauksen ja viljelyn kustannuksissa. 

Jos uudistusalalla on olemassa olevaa taimiaineista ja kasvupaikka on luontaisesti hyvin taimettuvaa, voidaan istutuksessa käyttää tavanomaista alempaa istutustiheyttä. Tämä säästää metsänviljelyn kustannuksia ja lisää metsikön puulajiston monipuolisuutta.

Lisätietoja