Siirry pääsisältöön

Järeitä säästöpuita jätetään aiempaa enemmän hakkuissa – vesiensuojelussa yhä parannettavaa

Uutinen - 20.05.2022 09:00

Suomen metsäkeskus arvioi vuosittain, kuinka luontoarvot on huomioitu yksityismetsien hakkuiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Säästöpuita jätetään hakkuissa selvästi PEFC-metsäsertifioinnin vähimmäisvaatimusta enemmän ja ne ovat aiempaa järeämpiä. Vesistöjen suojakaistoissa on edelleen puutteita.

Säästöpuiksi tulisi valita monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia puulajeja, kuten haapoja, raitoja tai jaloja lehtipuita. Kuva: Päivi Mäki

Suomen metsäkeskus arvioi luonnonhoidon laatua viime vuonna yksityismetsissä yli 1300 hehtaarilla ja noin 350 leimikolla. Näistä suunnatulla otannalla arvioitiin 76 leimikkoa, joilla tiedettiin olevan merkittäviä luontoarvoja.   

Puunkorjuun luonnonhoidon laatu oli erinomaista tai hyvää 86 prosentilla arvioiduista hakkuista, välttävää 13 prosentilla ja heikkoa prosentilla arvioiduista kohteista.   

Pääosa arvioiduista luontokohteista oli metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä, joista 95 prosenttia oli säilynyt hakkuissa ennallaan. Hakkuut olivat aiheuttaneet muutoksia 5 prosentilla tarkastetuista elinympäristöistä. Näiden elinympäristöjen huomioimisessa hakkuiden toteuttajilla on edelleen parannettavaa. 

Säästöpuiden määrä edellisen vuoden tasossa – jätetty säästöpuusto entistä järeämpää  

Hakkuissa jätetyn säästöpuuston määrä on kasvanut yksityismetsissä vuodesta 2015 ja kokonaistilavuus vuodesta 2017 lähtien. Myös järeiden säästöpuiden kokonaismäärä on kasvanut viime vuosien aikana. Luonnonhoidon laadun kannalta arvokkaimpia säästöpuita ovat järeät havu- ja lehtipuut.  

– Noin neljännes elävästä säästöpuustosta on kuitenkin edelleen pieniläpimittaista havupuuta, vaikka hakkuualalla olisi myös monimuotoisuudelle arvokkaampia järeitä havu- tai lehtipuita, joista olisi mahdollista aikaa myöten kehittyä myös järeää lahopuuta, sanoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen Suomen metsäkeskuksesta.  

Vuonna 2021 säästöpuustoa oli jätetty hakkuissa yksityismetsiin selvästi PEFC-sertifioinnin vähimmäisvaatimusta enemmän, eli keskimäärin 20 runkoa hehtaarille. Säästöpuustoa tulee jättää vähintään 10 runkoa hehtaarille. Säästöpuuston tilavuus oli keskimäärin 5,7 kuutiometriä hehtaarilla. Säästöpuustosta 77 prosenttia oli elävää puustoa.   

Säästöpuiksi tulisi valita monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia puulajeja, kuten haapoja, raitoja tai jaloja lehtipuita, aina kun se on mahdollista. Säästöpuut kannattaa jättää ryhmiksi hakkuualoilla olevien arvokkaiden luontokohteiden yhteyteen ja vesistöjen läheisyyteen.   

Vesistöjen suojakaistoissa puutteita 

Metsäkeskus tarkasti vesistöjen ympärille jätettyjä suojakaistoja yli 17 kilometrin verran. Keskimääräinen suojakaistan leveys oli 15 metriä. Liian kapeaa suojakaistaa havaittiin noin kilometrin verran. Eniten puutteita havaittiin edellisten vuosien tapaan pienvesien, kuten purojen, norojen ja lähteiden välittömissä lähiympäristöissä. Monessa talousmetsässä hakkuu ulottui liian lähelle pienvettä.  

Luontolaaturaportit ovat jatkossa saatavissa Metsäkeskuksen verkkosivuilta 

Luontolaatuarvioinnin raportointi on uudistettu. Raportti on kaksiosainen ja se sisältää maanomistajille ja toimijoille tarkoitetun raportointiosan sekä julkisen osan, joka on Metsäkeskuksen verkkosivuilla

Uusi raportti  on helposti saatavilla ja se tarjoaa luontolaadun arviointitiedon käyttöön entistä havainnollisemmassa muodossa. Verkkosivuilla olevassa luontolaaturaportissa on mukana myös vuodesta 2006 alkava aikasarja arvioinnin päätuloksista, jota ei aikaisemmin ollut saatavilla. 

Suomen metsäkeskuksen luontolaadun arvioinnin lähtökohtana ovat lakisääteiset velvollisuudet, sertifiointikriteerit ja metsänhoitosuositukset. Arvioinneissa tietoa kerätään arvokkaiden luontokohteiden esiintymisestä ja säilymisestä hakkuissa, monimuotoisuuden vuoksi säästetyn puuston määrästä ja laadusta sekä vesiensuojelun ja maisemanhoidon laadusta. Metsäkeskus on siirtynyt luontolaadun arvioinnissa vähitellen yhä enemmän digitaaliseen tiedonkeruuseen.  

Arviointikohteet valitaan vuosittain sekä suunnatulla että satunnaisella otannalla. Arviointipalaute toimitetaan tiedoksi hakkuun toteuttajalle, suunnittelijalle ja maanomistajalle.  

Lisätietoa luontolaatuarvioinnin tuloksista on Metsäkeskuksen verkkosivuilla.   

Ympäristötuki kiinnostaa – metsänhoitotukien käyttö sukeltaa edelleen Uutinen - 19.05.2022 09:00
Metsien inventoinnit käynnistyvät 21 alueella eri puolilla Suomea Uutinen - 31.05.2022 09:00