Okakaarnakuoriaiset tappavat etenkin heikentyneitä mäntyjä
Okakaarnakuoriaiset ovat osa syy lounaisrannikolla viime kesänä havaittuihin mäntykuolemiin. Kuoriaisten lisäksi puiden kuolemista on vauhdittanut ainakin männynjuurikääpä.

Pro metsä on uusi maakunnallinen tunnustuspalkinto, jolla tehdään näkyväksi metsäalan työtä maakunnissa. Alueelliset metsäneuvostot myöntävät Pro metsä -palkintoja vuosittain aktiivisesta, innovatiivisesta ja tuloksekkaasta työstä, jota on tehty alueellisten metsäohjelmien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tuhkalannoituksella voi lisätä puuston kasvua merkittävästi ojitetuissa suometsissä. Tuhkalannoituksia tehdään Suomessa noin 12 000 hehtaarilla vuosittain, mutta sopivaa lannoitusalaa olisi viisi kertaa enemmän.
Suomen yksityismetsiin syntyy vuosittain uusia taimikoita noin 100 000 hehtaarin verran. Jokaisessa taimikossa on syytä tehdä varhaishoito noin viiden vuoden kuluttua taimien istutuksesta. Näin varmistetaan, että metsä kasvaa jatkossa hyvin ja sitoo hiilidioksidia.

Suometsistä on uudistettu yli neljä viidesosaa (84 %) avohakkuilla viimeisen vuoden aikana, käy ilmi Metsäkeskukseen saapuneista metsänkäyttöilmoituksista. Luontaisen uudistamisen osuus on ollut tänä aikana kuudennes (16 %). Suomen ojitetut suometsät ovat nyt pääasiassa varttuneita kasvatusmetsiä, joten niiden hakkuista suuri osa on harvennushakkuita.