Siirry pääsisältöön

Pro metsä on uusi maakunnallinen tunnustuspalkinto

Mediatiedote - 11.11.2021 09:00

Pro metsä on uusi maakunnallinen tunnustuspalkinto, jolla tehdään näkyväksi metsäalan työtä maakunnissa. Alueelliset metsäneuvostot myöntävät Pro metsä -palkintoja vuosittain aktiivisesta, innovatiivisesta ja tuloksekkaasta työstä, jota on tehty alueellisten metsäohjelmien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Pro metsä -palkinnon saajaa voi ehdottaa Metsäkeskuksen verkkosivuilla olevalla lomakkeella läpi vuoden. Ensimmäiset tunnustuspalkinnot myönnetään keväällä 2022.  

Pro metsä -palkinto on tapa kiittää ja kannustaa metsien ja metsäalan hyväksi tehdystä työstä maakunnissa. Tunnustuspalkinnon saajan valitsevat alueelliset metsäneuvostot saamiensa ehdotusten perusteella. Tunnustuspalkinnon voi saada henkilö, työryhmä, yritys tai muu yhteisö. 

Pro metsä -kunniakirjan myöntämisen yhteydessä istutetaan puu palkinnon saajan toivomaan paikkaan. Uusi puu kuvastaa kasvua, tulevaisuutta ja yhteisöllisyyttä.  

– Kasvava puu muistuttaa myös siitä, että tämän päivän valintamme vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen, sanoo aluejohtaja Helena Herttuainen Suomen metsäkeskuksesta. 

Kohti alueellisten metsäohjelmien tavoitteita 

Pro metsä -palkinto kannustaa metsäalan toimijoita pyrkimään kohti oman alueensa metsäohjelman tavoitteita. Alueelliset metsäohjelmat 2021–2025  edistävät metsien monipuolista ja kestävää käyttöä. Alueellisia metsäohjelmia on yhteensä neljätoista. Niiden tavoitteena on tuoda maakuntiin lisää työtä ja hyvinvointia, turvata metsäluonnon monimuotoisuutta sekä antaa eväitä ilmastonmuutokseen varautumiseen.  

Metsäohjelmien tavoitteet ja toimenpiteet ovat linjassa Kansallisen metsästrategian kanssa. Metsäohjelmien tavoitteita ja niiden toteutumista voi seurata Metsäkeskuksen verkkosivuilta

Ehdota Pro metsä -palkinnon saajaa lomakkeella.   

Lisätietoja:  
Helena Herttuainen 
aluejohtaja 
Suomen metsäkeskus 
p. 050 475 4770 
helena.herttuainenatmetsakeskus.fi (helena[dot]herttuainen[at]metsakeskus[dot]fi) 

Vesistörumpujen esteellisyys Mediatiedote - 02.11.2021 14:33
Taimikon varhaishoito on tulevan hiilinielun hoitoa Mediatiedote - 19.11.2021 08:33