Jatkuva kasvatus

Metsien erilaisten lähtötilanteiden takia toiset kohteet soveltuvat jatkuvaan kasvatukseen paremmin kuin toiset. Parhaiten jatkuvaan kasvatukseen soveltuvat terveet ja elinvoimaiset metsät, joissa on jo valmis kuusialikasvos tai jotka ovat jo valmiiksi erirakenteisia. Muita jatkuvaan kasvatukseen hyvin soveltuvia kohteita ovat:

• Viljavat kivennäismaat sekä rehevät, ojitetut suometsät (korvet mustikka- ja ruohoturvekankailla). Ne taimettuvat kuuselle hyvin luontaisesti.
• Metsät, joissa on valmis elinvoimainen alikasvos.
• Suon ja kankaan vaihettumisvyöhykkeet sekä metsiin rajatuvat peltojen ja vesistöjen reunavyöhykkeet. Näissä puusto on usein jo valmiiksi kerroksellista.
• Muut erikoismetsien käsittelykohteet, joissa halutaan säilyttää puuston peitteisyyttä, kuten esimerkiksi virkistys- ja maisemametsät.

Jatkuvaa kasvatusta ei suositella kohteilla, joilla havaitaan runsaasti juurikääpää. Juuriyhteyksien kautta juurikääpä leviää herkästi luontaisesti syntyneisiin taimiin. Tutustu juurikääpään

• Juurikääpätuhojen tunnistaminen ja torjunta -verkkokurssi
• Juurikääpäopas (pdf).

Myöskään ylitiheä, hoitamaton ja riukuuntunut metsä ei ole suositeltava kohde jatkuvaan kasvatukseen, sillä näillä kohteilla pienemmät puut ovat yleensä huonokuntoisia.

Uudistumisen kannalta olennaista on maapohjan taimettumisherkkyys ja luontaisen taimettumisen onnistuminen. Paksu kunttakerros, turvemaiden raakahumuskerros ja runsas heinäkasvillisuus haittaavat luontaista taimettumista. Kevyellä maanmuokkauksella on mahdollista lisätä taimettumisherkkyyttä niillä kohteilla, joissa olosuhteet ovat luontaiselle uudistumiselle epäedulliset.

Poimintahakkuu on yksi jatkuvan kasvatuksen hakkuutapa, jolla ylläpidetään metsän erirakenteisuutta. Poimintahakkuussa poistetaan ensisijaisesti suurimpia tukkipuun kokoisia puita ja harvennetaan tiheitä puuryhmiä niin, että metsään jää tavoitteen mukainen määrä puustoa. Poimintahakkuussa poistetaan myös vaurioituneita ja huonolaatuisia puita, ellei niitä jätetä säästöpuiksi.

Poimintahakkuissa säästetään osa suurimmista tukkipuun kokoisista päävaltapuista siementämään uutta taimiainesta sekä hyväkuntoisia lisävaltapuita kehittymään tuleviksi päävaltapuiksi. Kun lähtöpuusto antaa siihen mahdollisuudet, metsään jätetään monipuolisesti eri puulajeja. Männyt ja lehtipuut päästävät hyvin valoa kenttäkerrokseen ja valo edistää taimettumista. 

Poimintahakkuussa säästetään myös monimuotoisuuden kannalta arvokkaat luontokohteet, lintujen pesäpuut, lahopuut ja suojatiheiköt. Lisäksi jätetään pysyväisluonteisia säästöpuuryhmiä, jotka säilytetään myös tulevissa hakkuissa.

Kun tasaikäisestä talousmetsästä siirrytään jatkuvaan kasvatukseen, tarvitaan siirtymähakkuita, joilla puuston tasaista rakennetta siirretään kohti eri-ikäistä rakennetta. Vaihtelevan puuston kehittymistä voidaan edistää pienaukkohakkuilla. Pienaukot nopeuttavat olemassa olevien taimiryhmien kasvuun lähtöä sekä lehtipuiden ja männyn uudistumista. Yksittäisen pienaukon koko voi jatkuvassa kasvatuksessa olla enintään 0,3 ha ja ne ovat osa jatkuvan kasvatuksen käsittelyaluetta. Hakkuita tehtäessä huolehditaan, että jäävän puuston pohjapinta-ala säilyy koko käsittelyalueella tavoiteltavassa tiheydessä.

Kivennäismailla pienaukon reunapuiden juuristokilpailu ja varjostus haittaavat reuna-alueiden taimettumista. Näin ollen kivennäismailla tulee välttää pitkänomaisia, kapeita pienaukkoja. Pienaukon halkaisijan tulisi olla vähintään 20 metriä. Etelä-Suomen rehevillä kasvupaikoilla pienaukkojen heinittyminen voi haitata taimettumista. Tällöin pienaukon halkaisijan tulisi olla enintään 30–40 metriä, jotta pintakasvillisuuden rehevöityminen pysyy kohtuullisena. Läpimitaltaan 40 metrin pienaukoissa keskiosan taimilla on hyvät mahdollisuudet lähteä nopeaan kasvuun ja valopuulajeilla on hyvät mahdollisuudet menestyä. Kun pienaukon keskellä olevat taimet ovat kehittyneet, voidaan seuraavissa hakkuissa pienaukkoja laajentaa ja uusia pienaukkoja perustaa. 

Turvemaiden pienaukkohakkuut soveltuvat erityisen hyvin korpikuusikoihin, joissa on jo runsaasti kuusen alikasvostaimia. Turvemailla jo 10–20 metrin pienaukot ja kapeat hakatut kaistaleet taimettuvat luontaisesti hyvin kuuselle. Mänty valopuulajina tarvitsee avoimuutta uudistuakseen, joten pienaukkohakkuut ja kapeat kaistalehakkuut soveltuvat myös rämemänniköiden jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen.

Männiköille sopiva jatkuvan kasvatuksen menetelmä on ylispuukasvatus, jota toteutetaan siemenpuu-, kaistale- ja poimintahakkuilla. Karuilla kasvupaikoilla männikkö on usein rakenteeltaan jo valmiiksi eri-ikäistä, mikä mahdollistaa eri-ikäiskasvatuksen poimintahakkuin. Erityisesti Pohjois-Suomessa on runsaasti poimintahakkuisiin soveltuvia mäntyvaltaisia metsiä. 

Ylispuukasvatukseen tähtäävässä siemenpuuhakkuussa siemenpuita jätetään tasaikäistä kasvatustapaa tiheämmin (50–150 runkoa/hehtaari). Maanpinnan lievä rikkominen edistää taimettumista niillä kohteilla, joissa olosuhteet ovat luontaiselle uudistumiselle epäedulliset. Siemenpuita ei poisteta taimettumisen jälkeen, vaan niitä harvennetaan useamman kerran tulevissa hakkuissa ja osa jätetään säästöpuiksi. Ylispuuston tiheyttä säätelemällä voidaan saada aikaiseksi vaihtelevan rakenteinen puusto.

Jatkuvan kasvatuksen infokortti

Poimintahakkuu-verkkokurssi

Kiinnostuitko jatkuvasta kasvatuksesta? Poimintahakkuu-verkkokurssilla pääset tarkemmin perehtymään poimintahakkuuseen parhaiten ja heikoiten soveltuviin kohteisiin, sekä poiminta- ja pienaukkohakkuiden toteutuksen suunnitteluun. Kurssin myötä sinulla on myös käsitys jatkuvan kasvatuksen hakkuiden työskentelymenetelmistä. Kurssin kesto on noin 20 min.

Poimintahakkuu-verkkokurssi

Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus: Synteesiraportti (Luonnonvarakeskus)

Monimuotoisuuden turvaaminen jatkuvassa kasvatuksessa (Tapio)

Jatkuva kasvatus voi olla hyvä vaihtoehto etenkin turvemailla. Katso lisää esimerkiksi Hiiliviisas suometsän hoito -hankkeen verkkosivulta. 

Tutustu myös hiiliviisaan suometsänhoidon demonstraatiokohteisiin, sekä jatkuvan kasvatuksen tutkimus- ja demometsäkohteeseen.