Siirry pääsisältöön

Mikä yhteismetsä on?

Yhteismetsä on osakaskiinteistöille yhteisesti kuuluva alue, jota käytetään ensisijaisesti kestävän metsätalouden harjoittamiseen yhteismetsän osakkaiden hyväksi. Yhteismetsä voi tarjota hyvän ja toimivan ratkaisun moniin nykyaikaisen metsänomistuksen tavoitteisiin. 

Yhteismetsän osakaskiinteistöjen omistajat ovat yhteismetsän osakkaita ja muodostavat yhteismetsän osakaskunnan. Yhteismetsän käytännön asioita, kuten puukauppoja ja hoitotöitä, hoitaa osakaskunnan valitsema hoitokunta tai toimitsija

Yhteismetsästä on monia etuja

Yhteismetsäosakkuus on vaivaton metsänomistusmuoto. Hallintomalli on toimiva ja samantyyppinen kuin esimerkiksi taloyhtiössä. Päätökset tehdään enemmistöperiaatteella.

Yhteismetsää hoidetaan metsäsuunnitelman mukaan. Suunnitelmallinen metsänkäyttö takaa tasaisen ja jatkuvan tuoton. Tasaisista hakkuista osakkaat eivät saa yhteismetsästä hetkellisiä, suuria puunmyyntituloja. Kun metsää hoidetaan suurempana yksikkönä, myyntipuulle saadaan parempi hinta ja hankinnoissa yksikkökustannukset ovat pienemmät.

Isoilla pinta-aloilla myös suojelu-, virkistys- ja metsästysmahdollisuudet laajenevat.

Yhteismetsän verotus on hieman alhaisempi kuin yksityishenkilöiden metsäverotus. Yhteismetsän jakama ylijäämä on osakkaille verotonta tuloa.

Kenelle yhteismetsäomistus sopii?

Yhteismetsän osakkaaksi pääsee liittämällä metsäänsä yhteismetsään. Liitettävää metsää vastaan liittyjä saa yhteismetsäosuuksia. Yhteismetsään voidaan liittää kiinteistön alue tai sen osa.

Yhteismetsän voi myös perustaa itse esimerkiksi suvun metsistä. Liian pientä yhteismetsää ei kuitenkaan kannata perustaa, koska hallintokulujen vuoksi pienen yhteismetsän toiminta ei ole kannattavaa.

Lue lisää:

Yhteismetsän kehittäminen

Hyvin toimiva yhteismetsä kehittää toimintaansa jatkuvasti, huolehtii hyvästä hallinnosta ja seuraa toimintaympäristön muutoksia.

Yhteismetsän kehittäminen voi liittyä esimerkiksi hallintoon, metsätalouden suunnitteluun, talouden seurantaan, uusien osakkaiden hankintaan, viestintään tai osaamisen vahvistamiseen. 

Lue lisää: Yhteismetsän kehittäminen

Yhteismetsiä koskevat säädökset ja hallinnointi

Yhteismetsän toimintaa säätelee yhteismetsälaki. Yhteismetsä on yksityismaata, eikä sillä ole mitään julkisoikeudellisia velvoitteita.

Yhteismetsän ylin päättävä elin on osakaskunnan kokous, joka koostuu osakaskiinteistöjen omistajista. Osakaskunta on erillinen oikeushenkilö. Yhteismetsän osakkaina voi olla yksityishenkilöitä, kuolinpesiä, yhtymiä ja yhteisöjä. Osakkaan äänivalta ja oikeudet riippuvat osuuden koosta. Päätökset tehdään enemmistöpäätöksinä.

Kirjanpitovelvollisuus ja verotus

Yhteismetsä on yhteisetuutena erillinen verovelvollinen. Yhteismetsän ylijäämästä jaettavat jako-osuudet ovat osakkaille verotonta tuloa.

Yhteismetsän pääomatuloa verotetaan kiinteällä verokannalla. Verotuksessa on käytössä ennakkoverotusmenettely.

Yhteismetsällä on kirjanpitovelvollisuus. Lisäksi yhteismetsällä voi tilintarkastuslain mukaisesti olla tilintarkastusvelvollisuus.

Yhteismetsärekisteri

Suomen metsäkeskus ylläpitää valtakunnallista yhteismetsärekisteriä. Yhteismetsärekisteri sisältää julkisia yhteismetsäkohtaisia tietoja.

Rekisteristä saa haettua ja maksuttomasti ladattua yhteismetsäkohtaisesti voimassa olevan rekisteriotteen sekä yhteismetsän ohjesäännön.

Lue lisää: Yhteismetsärekisteri

Yhteismetsästä Metsäkeskukselle toimitettavat tiedot

Yhteismetsän osakaskunnan täytyy muistaa ilmoittaa rekisteriin säännöllisesti tietoja tilinpäätöksestä, muutokset yhteismetsän hallinnossa sekä metsäsuunnitelmasta.

Lue lisää: Yhteismetsästä Metsäkeskukselle toimitettavat tiedot

Materiaaleja yhteismetsistä ja niiden hallinnoinnista

Yhteismetsän materiaalipankkiin on koottu oppaita, malliasiakirjoja ja muuta aineistoa yhteismetsän toiminnan tueksi. Materiaalipankista löydät hyödyllistä tietoa niin yhteismetsän hallintoon, laajentamiseen kuin käytännön toiminnan järjestämiseen.

Lue lisää: Yhteismetsän materiaalipankki

Yhteismetsien palvelut ja asiointi

Metsään.fi

Yhteismetsän valtuuttamat henkilöt voivat myös ottaa käyttöönsä Metsään.fi-palvelun.

Lue lisää:

Verohallinto

Verohallinnon ohjeet yhteismetsien verotusasioissa
Vero.fi

Suomen yhteismetsät ry

Yhteismetsien yhdistyksen verkkosivuilta saat tietoa ja löydät palveluita yhteismetsille.
Suomen yhteismetsät ry

Maanmittauslaitos

Maanmittauslaitos vastaa yhteismetsätoimituksista ja tarjoaa muun muassa tilastoja Suomen yhteismetsistä.
Maanmittauslaitos.fi

Lisätietoa

Yhteismetsät Suomessa

Yhteismetsiä on perustettu Suomessa jo vuodesta 1887 alkaen. Vuoden 2026 alussa Suomessa oli 686 yhteismetsää. Vuonna 2003 tehty yhteismetsälain kokonaisuudistus on merkittävästi lisännyt uusien yhteismetsien perustamista. Yhteismetsien kokonaispinta-ala kasvaa koko ajan, ja se on jo noin 874 000 hehtaaria.

Maamme yhteismetsissä on noin 30 000 osakasta, ja yhteismetsien osuus on noin kuusi prosenttia yksityismetsiemme pinta-alasta. Pienin yhteismetsä on alle 20 hehtaarin suuruinen, kun taas suurimman eli Kuusamon yhteismetsän pinta-ala on lähes 100 000 hehtaaria.