Siirry pääsisältöön

Keinoja omistajanvaihdoksen aloitukseen

Metsän omistajanvaihdos edellyttää metsänomistajan päätöstä luopua metsästään sekä valintaa, millä tavalla omistajanvaihdos tehdään. Metsää saavan on valmistauduttava uuteen rooliinsa metsänomistajana ja ensin myös mietittävä, haluaako metsää omistaa.

Omistajanvaihdosta voi valmistella ja sujuvoittaa miettimällä metsäsuhdettaan ja käymällä siitä keskustelua omistajanvaihdoksen eri osapuolten kanssa. Keskustelu toimii usein hyvänä lähtökohtana metsätilan omistajanvaihdoksen suunnittelulle.

Metsäsuhdekeskustelun voi avata metsästä luopuja tai metsää saava. Apua voi kysyä myös metsäammattilaiselta. 

Metsäsuhde

Metsäsuhde tarkoittaa jokaisen omaa suhdetta metsään. Se voi rakentua esimerkiksi kokemuksista, tunteista, muistoista, arvoista, tiedoista ja käytännön toiminnasta. 

Metsäsuhde näkyy siinä, miten metsänomistaja käyttää metsää, mitä hän metsässä arvostaa ja millaisia tavoitteita hänellä on metsän suhteen. 

Metsäsuhteen tunnistaminen auttaa ymmärtämään, miksi eri ihmiset voivat suhtautua samaan metsään eri tavoin. Sillä on merkitystä erityisesti silloin, kun suunnitellaan metsän omistajanvaihdosta tai yhdessä omistetun metsän käyttöä ja hoitoa. 

Kun erilaiset näkökulmat tulevat näkyviksi, keskustelu helpottuu ja yhteisen ratkaisun löytäminen on usein helpompaa.

Keskustelusta apua omistajanvaihdokseen

Metsäsuhdekeskustelun avulla voidaan tunnistaa, millaisia tavoitteita metsälle asetetaan tulevaisuudessa ja millaisia merkityksiä eri perheenjäsenet sille antavat. Samalla voi selkeytyä, kenellä on kiinnostusta ja valmiutta jatkaa metsän omistajana. 

Kun näkemykset ja perustelut käydään läpi ajoissa, ristiriidat vähenevät ja päätöksenteko helpottuu. Yhteinen ymmärrys metsän merkityksestä luo pohjan ratkaisuille, jotka ovat hyväksyttäviä eri osapuolille.

Metsäkeskustelussa ei kannata jäädä odottamaan aikaa, jolloin metsä siirtyy eteenpäin perintönä. Perhepiirissä metsästä luopuvan näkemysten ja toiveiden kuuleminen on arvokasta. Kun keskustelu käydään omistajan elinaikana, voidaan vaihtoehtona keskustella myös mahdollisuudesta hoitaa omistajanvaihdos jo luopujan elinaikana. Jos metsä kuitenkin jää perinnöksi, on kuolinpesän purkaminen vaivattomampaa, kun eri henkilöiden näkemykset ovat jo tiedossa.

Näin aloitat metsäsuhdekeskustelun perheessä

Metsäsuhdekeskustelu on tapa tehdä yksilölliset metsäsuhteet näkyviksi ja ymmärrettäviksi. Kun perheessä keskustellaan avoimesti metsäsuhteista, eri sukupolvien ajatukset, tavoitteet ja tunteet tulevat esiin.

Metsäsuhdekeskustelu voidaan käynnistää kokoamalla yhteen metsään liittyvät perheenjäsenet ja varaamalla rauhallinen aika keskustelulle. 

Keskustelu on luontevaa aloittaa metsään liittyvistä kokemuksista ja muistoista, joiden avulla jokainen osallistuja pääsee kertomaan omasta näkökulmastaan. Tärkeää on, että kaikille annetaan tilaa puhua ja että toisten näkemyksiä kuunnellaan ilman keskeytyksiä. 

Keskustelu voidaan käydä kerralla tai useammassa osassa, ja tarvittaessa myös etäyhteyden avulla.

Lue lisää: Opas metsänomistajaperheiden metsäsuhdekeskusteluun (pdf, lusto.fi)

Metsästä luopuva – aloita näistä

  1. Aloita luopumisen suunnittelu ajoissa – vältä hätiköidyt ratkaisut.
  2. Selvitä metsän arvo ja mahdollisuudet.
  3. Mitkä ovat omat tavoitteesi omistajanvaihdoksessa?
  4. Mitä metsä merkitsee sinulle ja läheisillesi?
  5. Onko läheisissäsi metsänomistuksesta kiinnostuneita?
  6. Anna halutessasi tulevalle omistajalle oikeus nähdä metsän tiedot Metsään.fi-palvelusta.
  7. Katso tärkeät omistajanvaihdoksessa hoidettavat asiat.

Metsää saava – aloita näistä

  1. Jos on tiedossa, että sinulle olisi siirtymässä metsää jossakin vaiheessa perintönä, keskustele omistajanvaihdoksen toteuttamisesta edeltäjän kanssa hyvissä ajoin. Perintöä parempi tapa on hoitaa omistajanvaihdos jo elinaikana.
  2. Tutustu metsän hoidon perusasioihin. Lue tietoa verkosta ja osallistu koulutuksiin.
  3. Kun vaihdos varmistuu, voitte jo etukäteen sopia, että saat valtuutuksen katsella metsän tietoja Metsään.fi-palvelusta.
  4. Katso tärkeät omistajanvaihdoksessa hoidettavat asiat.

Yhteystiedot