Skip to main content
Uutinen - 04.11.2021 16:18

Tampere sai tunnustuksen monipuolisesta puurakentamisesta

Tampere valittiin julkisen puurakentamisen edelläkävijäksi Puupäivä-tapahtumassa 4.11.2021. Kunniamaininta myönnettiin nyt ensimmäisen kerran. Tampereen puurakentamisen ohjelma on toiminut yhteistyössä myös Metsäkeskuksen Pirkanmaan alueen puurakentamisen hankkeen kanssa. 

Puukerrostalo rakennusvaiheessa

Tampereen Vuoreksen asuinalueelle rakennetaan parhaillaan Suomen suurinta puurakenteisten kerrostalojen kokonaisuutta. Kuva: Eveliina Oinas  

Tampereelle rakennetaan puusta noin 1800 uutta kerrostaloasuntoa lähivuosina. Viime vuonna rakennusluvan saaneista asuinkerrostaloista 14 prosenttia oli puurunkoisia ja kaupungin tavoite on kasvattaa osuutta 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. 

Tampere sai Puupäivä-tapahtumassa tunnustuksen monipuolisesta puurakentamisestaan ja kaupunki valittiin julkisen puurakentamisen edelläkävijäksi. Kunniamaininnan myöntäjien mukaan kaupunki on sitoutunut puurakentamiseen ja onnistunut ohjaamaan rakennuttajia siihen. 

- Tampereen vauhti erityisesti puukerrostalorakentamisessa on kova. Sillä tulee olemaan laaja vaikutus puurakentamisen tapoihin ja tekniikoihin koko Suomessa. Tampereen esimerkistä voivat muutkin kunnat ottaa oppia, sanoo tuomariston jäsen ja puurakentamisen koordinaattori Timo Nyyssölä Suomen metsäkeskuksesta.

Puurakentamisen edelläkävijän valitsi tuomaristo, johon kuuluivat edustajat ympäristöministeriön puurakentamisen ryhmästä, Kuntaliitosta, Motivasta, Puuinfosta ja Metsäkeskuksesta.

Puukerrostaloja ja lisäkerroksia puusta Pirkanmaalle

Suomen metsäkeskuksessa on käynnissä useita puurakentamisen edistämishankkeita. Tampereen kaupungin monipuolinen puurakentamisen ohjelma on ollut pohjana Puukerrostalorakentaminen kasvuun Pirkanmaalla -hankkeen käynnistämisessä. Hankkeen tavoitteena on lisätä maakunnassa uusien puukerrostalojen rakentamista ja lisäkerrosrakentamista puusta. 

- Hankkeen alkuvaiheessa 10 prosentin osuus puukerrostaloille Pirkanmaalla tuntui vielä vaikealta saavuttaa, mutta Tampereen pitkäjänteinen yhteistyö ja voimakas tahto puurakentamiseen on ollut hyvänä kannusteena myös muille Pirkanmaan kunnille. Tampereen malli on innostanut Pirkanmaan muitakin kuntia laatimaan omia puurakentamisen edistämisohjelmia, kertoo hankkeen projektipäällikkö Eveliina Oinas Suomen metsäkeskuksesta. 

Puukerrostalorakentaminen kasvuun Pirkanmaalla -hankkeessa valmistui reilu vuosi sitten Puurakentamisen edistämisen ja ohjauksen keinot kaavoituksessa -opas.  Oppaaseen on koottu Helsingin, Turun ja Tampereen kokemuksia, kuinka kaavoituksen avulla voi lisätä puurakentamista. Hankkeessa on tuotettu myös Lisäkerrosrakentamisen opas asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille

Pirkanmaalla on parhaillaan käynnissä myös Puuosaamista Pirkanmaalle -hanke. Hankkeessa kehitetään uudenlaisia, laaja-alaisia puurakentamisen koulutusmalleja ja koulutetaan 65 puurakentamisen ammattilaista Pirkanmaalle.