Taimikon ja nuoren metsän hoitoon voidaan myöntää metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) mukaista tukea. Metka-tuki on tarkoitettu yksityisten metsänomistajien metsänhoidon tukemiseen.
Taimikon ja nuoren metsän hoidon tukeen oikeuttavat työt:
Tukea voidaan myöntää seuraaviin töihin, kun ne tehdään kuviolla tai kuvioilla, joiden pinta-alan on vähintään 1 hehtaari :
- taimikon varhaisperkaus, taimikon harvennus ja nuoren metsän harvennus
- verhopuuston eli taimikon tai nuoren metsän kasvua suojaavan puuston poisto tai harvennus
- hoitot yön yhteydessä kaadetun pienirunkoisen puun kerääminen.
Samalla kohteella voi tehdä kaikkia näitä töitä.
Hoitotyössä täytyy poistaa puustoa, joka haittaa hoidettavan jakson kasvatettavaa puustoa. Jos taimikkoa on vain siistitty tai taimikkoon on jäänyt välitön hoidon tarve, ei tukea voida myöntää. Tukea ei voida myöskään myöntää pelkkään ennakkoraivaukseen, joka tehdään koneellisen harvennuksen helpottamiseksi eikä kasvatettavan puuston hyväksi.
Tuen määrä:
- Perustuki: 200 euroa hehtaarilta.
- Korotettu tuki: 300 euroa hehtaarilta. Korotettua tukea maksetaan pienpuun keräämisestä. 1.1.2026 alkaen korotettu tuki on pienempi, 250 euroa hehtaarilta.
Tuki on verotettavaa tuloa.
Tuen hakija:
Tuen hakija voi olla luonnollinen henkilö, puolisot yhdessä, yhtymä, kuolinpesä tai osa osakkaista, yhteismetsä, osakeyhtiö, säätiö, hallintaoikeuden haltija, yhdistys tai yhteisen alueen osakaskunta.
Tarkista hakemuksen täyttöohjeesta, mitkä ovat eri tuen hakijoita koskevat tukiehdot.
Hakemuksessa mukana olevien kiinteistöjen täytyy kuulua täsmälleen samoille omistajille. Eri omistajien yhteishankkeille ei voida myöntää tukea. Jos omistat kaksi kiinteistöä, joista toisen yksin ja toisen yhdessä toisen omistajan (kuten puolisosi) kanssa, tukea täytyy hakea kummallekin kiinteistölle erikseen.
Yleiset ehdot:
- Kohteen pinta-ala on vähintään 1 hehtaari. Kohde voi muodostua useasta kuviosta.
- Puusto on elinvoimaista, vauriotonta ja sijaitsee sille sopivalla kasvupaikalla.
- Tukea ei voida myöntää, jos alue on kaavoituksella osoitettu muuhun kuin maa- ja metsätalouden tai virkistyskäyttöön.
- Hoitotyö tehdään hyvän ammattikäytännön mukaisesti. Esimerkiksi ylispuita poistetaan suositusten mukaan.
- Työ toteutetaan niin, ettei samanlaisia töitä tarvitse tehdä 5 vuoteen. Jos teet myöhemmin lisää töitä, voit aloittaa ne, kun 5 vuotta edellisen tuen myöntämisestä täyttyy töiden aikana.
- Pienpuuta täytyy Etelä- ja Keski-Suomessa kerätä vähintään 35 kiintokuutiometriä hehtaarilta ja Pohjois-Suomessa vähintään 25 kiintokuutiometriä hehtaarilta. Pystyssä olevia tai kaatuneita kuolleita puita ei saa kerätä.
Keskipituus ja runkoluku:
Pääpuulaji vaikuttaa työn jälkeen hyväksyttävään keskipituuteen ja keskipituus edelleen runkolukuun. Pääpuulaji on se puulaji, jonka hyväksi hoitotyö tehdään ja jonka osuus kuvion runkoluvusta on suurin. Tutustu keskipituuden ja runkoluvun laskemisen ohjeisiin kohdassa Lomakkeet.
Keskipituus
- Kun kuvion pääpuulaji on lehtipuu , keskipituuden täytyy hoitotöiden jälkeen olla 0,7–15 metriä. 1.1.2026 lähtien keskipituus saa olla enintään 14 metriä.
- Kun kuvion pääpuulaji on havupuu, keskipituuden täytyy hoitotöiden jälkeen olla 0,7–12 metriä. 1.1.2026 lähtien keskipituus saa olla enintään 11 metriä.
- Jos keskipituus on 3 metriä tai vähemmän: kuviolla ei saa hoitotöiden jälkeen olla taimia pidempiä lehtipuita, jotka haittaisivat taimien kasvua tai vaurioittaisivat taimien latvoja.
Runkoluku
Kun puiden keskipituus on 8 metriä tai enemmän:
- pääpuulaji havupuu: 800–1 500 runkoa/hehtaari
- pääpuulaji lehtipuu: 700–1 300 runkoa/hehtaari
Kun puiden keskipituus on yli 3 metriä mutta alle 8 metriä: - pääpuulajista riippumatta: 1 200–2 500 runkoa/hehtaari
Käytä hakemisessa tarvittaessa apunasi metsäalan ammattilaista.
Voit hakea tukea Metsäkeskuksesta joko Metsään.fi-palvelussa tai lomakkeella. Metsään.fissä hakemuksen tekeminen nopeuttaa sen käsittelyä.
- Tutustu aina ensin tukiehtoihin ja varmista, että kohteesi täyttää ehdot.
- Aloita työt. Tee työt itse tai teetä ne metsäalan ammattilaisella.
- Hae tukea sen jälkeen, kun työt on tehty. Tukea täytyy hakea viimeistään 6 kuukauden kuluttua hoitotyön aloittamisesta. Tukea täytyy hakea viimeistään 2 kuukauden kuluttua hoitotyön lopettamisesta. Jos kohteella tehdään ennakkoraivaus , ilmoita hoitotyön alkamisajankohdaksi kuitenkin vasta varsinaisten, tukeen oikeuttavien töiden aloitusaika.
- Täytä hakemus Metsään.fi-palvelussa tai lomakkeella (pdf).
- Varmista, että hakemus on täytetty huolellisesti oikeilla ja riittävillä tiedoilla. Muista myös mahdolliset liitteet, kuten osakkaiden tiedot. Täydentävien tietojen pyytäminen hidastaa hakemuksen käsittelyä merkittävästi.
- Jos teet hakemuksen pdf-lomakkeella, lähetä lomake ja liitteet turvapostilla Metsäkeskuksen kirjaamoon tai paperisena Lahden toimistoon.
- Jos Metsäkeskus pyytää lisätietoja, vastaa pyyntöön mahdollisimman pian.
- Kun hakemuksesi on käsitelty, saat päätöksen suojattuna sähköpostina. Liitteenä on myös maksuilmoitus. Jos olet kieltäytynyt sähköisistä viesteistä, saat päätöksen paperisena. Maksuilmoituksen tiedot kannattaa säilyttää metsätalouden veroilmoitusta varten. Tuki maksetaan sinulle 7 vuorokauden kuluessa maksuilmoituksen saapumisesta.
Jos tuen hakijana on yhtymä tai kuolinpesä:
Jos teet hakemuksen yhtymän tai kuolinpesän puolesta, tarvitset valtakirjan. Jos vain osa yhtymän tai kuolinpesänosakkaista hakee tukea, tukea voidaan myöntää, kun hakevien osakkaiden omistusosuudet tai arvioidut osuudet kiinteistöstä ovat yhteensä vähintään 60 prosenttia.
Hakemusten käsittelyajat:
Hakemusten käsittelyajat vaihtelevat tyypillisesti muutamasta viikosta kuukausiin. Metsäkeskus tarkastaa osan töistä maastossa, mikä voi pidentää käsittelyaikaa. Metsäkeskus käsittelee hakemukset saapumisjärjestyksessä. Asiakastuella ei ole tietoa yksittäisen hakemuksen käsittelyn vaiheesta.
Maastotarkastus:
Metsäkeskus voi tarkastaa, että työ on tehty tukiehtojen mukaisesti. Maastotarkastuksessa todettujen puutteiden korjaamiseen annetaan mahdollisuus, jos puutteet ovat vähäisiä ja ilman kohtuutonta vaivaa korjattavissa. Korjausmahdollisuutta ei anneta tekemättömälle työlle tai työlle, joka ei ole tuettavaa työtä.
-
Valtioneuvoston asetus metsätalouden määräaikaisesta kannustejärjestelmästähttps://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2023/1021
-
Valtioneuvoston asetus metsätalouden määräaikaisesta kannustejärjestelmästä annetun lain voimaantulostahttps://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2023/1020
Asioi palvelussa
Verkkoasiointi
Metsään.fi on Metsäkeskuksen maksuton palvelu metsänomistajille ja metsäalan ammattilaisille.
Metsänomistaja näkee palvelussa oman metsänsä perustiedot ja esimerkiksi ehdotukset metsän hoidosta ja hakkutöistä ja tietoa luontokohteista, jotka tulee ottaa huomioon metsänhoidossa. Metsään.fissä voit myös esimerkiksi hakea tukia metsäsi hoitoon ja tehdä metsänkäyttöilmoituksen. Metsänomistaja voi halutessaan jakaa metsänsä tiedot valitsemilleen ammattilaisille.
Kirjaudu verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla. Ammattilainen tarvitsee lisäksi valtuuden asioida edustamansa organisaation puolesta.
Metsäkeskuksen verkkosivuilta voit lukea lisää Metsään.fin hyödyistä ja käyttämisestä.
Yhteystiedot
Palveluajat
Lähetä turvapostilla Metsäkeskuksen kirjaamoon asiakirjoja tietoturvallisesti.
Voit lähettää esimerkiksi Metsään.fi-asiointilupia, tukihakemuksia sekä yhteismetsiin, metsärikkomusasioihin ja kilpailutukseen liittyviä asiakirjoja ja liitteitä. Niihin voi liittyä henkilötietoja ja liikesalaisuuksia, jotka on tarpeen suojata.
Näin lähetät turvapostia
1. Avaa turvapostin lähetyslomake kohdasta Siirry verkkoasiointiin.
2. Kirjoita oma sähköpostiosoitteesi kohtaan Lähettäjän sähköpostiosoite.
3. Syötä otsikko ja kirjoita viestisi kohtaan Viesti.
4. Jos haluat lähettää liitetiedostoja, valitse Liitteet.
5. Valitse "Lähetä kopio Turvapostista omaan sähköpostiini", jos haluat itsellesi kopion lähettämästäsi viestistä.
6. Paina lähetä. Viestisi ei kuitenkaan vielä lähde vastaanottajalle. Vahvista vielä lähetys kohdan 7 ohjeen mukaisesti.
7. Avaa oma sähköpostisi ja viimeistele turvapostin lähetys. Sähköpostiisi on saapunut viesti. Avaa se ja paina linkistä. Vasta nyt viestisi lähtee vastaanottajalle. Jos viestiä ei löydy sähköpostisi saapuneet-kansiosta, tarkista myös roskapostikansio. Jos et vahvista lähetystä oman sähköpostisi kautta, viestiäsi ei toimiteta vastaanottajalle.
Yhteystiedot
Palveluajat
Lomakkeet
Tällä lomakkeella voit hakea tukea taimikon ja nuoren metsän hoitoon. Vaihtoehtoisesti voit tehdä hakemuksen verkossa Metsään.fi-palvelussa.
Tutustu huolellisesti tuen ehtoihin ja ohjeisiin Metsäkeskuksen verkkosivuilla ennen hakemista.
Löydät alempaa hakemuksen liitteet ja lisätietolinkit: hakemuksen täyttöohje, runkolukuohje, pienpuun keräämisen ohje ja mittausasiakirja, yhtymän ja kuolinpesän osakkaiden tiedot -liite sekä valtakirja.
Lomakkeen toimitustiedot
Puhelinasiointi
Metsäkeskuksen asiakastuki palvelee metsänomistajia ja metsäalan toimijoita.
Yhteystiedot
Palveluajat
Linkit
Lue lisää metka-tuesta. Tukea voi hakea metsän- ja luonnonhoidon töihin, metsäteihin ja metsän määräaikaiseen suojeluun.
Katso, löydätkö vastauksen kysymykseesi usein kysytyistä kysymyksistä ja niiden vastauksista.