Tämä on tekstivastine Mättäällä-podcastin jaksosta, jossa keskustelevat podcastin vieraat Matti Äijö ja Esa Lappalainen sekä juontaja Sara Perttunen.
Puhuja 1, Matti Äijö [intro]
Viekää lapsia ja nuoria sinne metsään. Sieltä voi jäädä itään joku sellainen asia mikä sitten voi nostaa sen kiinnostuksen omistaa joskus se metsä ja vaikka ei siellä fyysisesti aina tekisin niin niin hiki pääsi töitäkään, mutta siellä on monia muita arvoja sillä metsällä.
Puhuja 2, Sara Perttunen
Tänään juttelemme Metsäkeskuksen podcastissa metsän omistajanvaihdokseen valmistautumisesta. Tämä on ensimmäinen osa kolmiosaisesta sarjasta, jossa käydään läpi metsänomistuksen siirtymistä seuraavalle sukupolvelle. Kuulemme asiantuntijan ja metsänomistajan ajatuksia aiheesta. Tänään vieraina ovat Suomen metsäkeskuksesta metsänomistuksen asiantuntija Esa Lappalainen. Moikka!
Puhuja 3, Esa Lappalainen
Moi!
Perttunen:
Ja metsänomistaja Matti Äijö, tervetuloa!
Äijö:
Kiitos.
Perttunen:
Minä olen Sara Perttunen. Tervetuloa Mättäälle!
Esa sä toimit metsänomistuksen asiantuntijana Suomen metsäkeskuksessa, mutta miten sä oot päätynyt neuvomaan metsänomistajia sukupolvenvaihdosasioissa?
Lappalainen:
Joo, minähän olen työskennellyt metsäalalla jo 80-luvun puolesta välistä lähtien. Joskus vuosituhannen vaihteen kieppeillä mä huomasin, että metsänomistajat tietää näistä omistajanvaihdosasioista todella vähän, että ne on vieraita sekä metsänomistajille että metsäammattilaisille ja sitten lähdin kouluttautumaan myöskin näihin asioihin.
Perttunen:
Ja kyllä tää on tärkeä aihe. Täähän voi sanoa, että koskettaa kuitenkin jossain kohtaa käytännössä jokaista metsänomistajaa. Matti sä oot metsänomistaja ja sä oot jo oikeastaan pääosin toteuttanut metsän sukupolvenvaihdoksen. Onko nyt sellainen helpottunut olo vai kaduttaako jo?
Äjiö:
No ei missään nimessä kaduta. Tuntuu, että nyt on löytänyt sille elämäntyölle jatkajan. Itse ensimmäisen tilan ostin 1983 ja reilun 40 vuotta sitä hoidin ja periaate oli se, että paremmassa kunnossa jatkajalle, mitä itse olen saanut. Nyt näyttää ihan hyvältä.
Perttunen:
Kerro vielä vähän, että millaista metsää ja missä päin Suomea?
Äijö:
Pirkanmaalla, pääosin Ikaalisissa ja sitten vähän Satakunnan puolella muutama tila.
Perttunen:
Suomalaisen metsänomistajan keski-ikähän on 61 vuotta ja kolmasosa metsänomistajista on täyttänyt jo 70 vuotta. Ikä on vaan numeroita, eikä kerro ihan kaikkea metsänomistajienkaan aktiivisuudesta ja miten niitä metsiä hoidetaan, mutta nimenomaan nää sukupolvenvaihdosasiat on sellaisia, mihin pitäisi valmistautua myös ajoissa. Niin Esa, miksi se on tärkeä valmistautua ajoissa ja mitä se ajoissa oikein tässä kohti voisi edes tarkoittaa?
Lappalainen:
Joo, ajoissahan tietysti vaihtelee eri yksilöillä, eri henkilöillä, eri asioita tarkoittaa. Joku voi olla hyvässä
kunnossa vähän vanhempana ja toinen jo huonommassa kunnossa nuorempanakin, mutta niitä kun ruvetaan miettimään jo noin kuusikymppisenä esimerkiksi, niin silloin on paljon enemmän vaihtoehtoja tehdä niitä omistajanvaihdoksia. Ja sitten myöskin se, että jos tehdään se omistajanvaihdos kaupalla, niin siinä tilanteessa sillä tilan myyjällä on enemmän aikaa käyttää sitä rahaa, mitä sieltä omistajanvaihdoksesta tulee.
Perttunen:
Niin totta toikin näkökulma. Matti, missä kohti sulle tuli ehkä mieleen se, että he ei muuten, että tässä pitäisi vähän miettiä sitä seuraavaakin sukupolvea?
Äijö:
No kyllä se oikeastaan oli 5–10 vuotta mielessä siinä mielessä, kun siellä metsässä väliin yötä myöten teki töitä, niin sitä ajatteli, että onko tää sellaista työtä, jolle on jatkaja. Ja sitten kun pikkuhiljaa alkoi mielenkiinto seuraavalla sukupolvella herätä siihen, niin se oikeastaan innosti tekemään vielä enemmän töitä ja niinku ottaa kokonaisvaltaisesti se koko sukupolvenvaihdosprojekti ja -prosessi käyntiin.
Perttunen:
No Esa, miten oikein pääsee alkuun tai mistä voi aloittaa?
Lappalainen:
Joo se alkuunlähtö pitäisi lähteä sieltä, että keskustellaan omassa perheessä, siinä ydinperheessä myöskin metsäasioista: Mitä metsä merkitsee kullekin perheenjäsenelle ja tulisiko sieltä sitä jatkajaa. Että se keskustelu on todella tärkeätä, että saadaan motivoitua se jatkaja niinku metsänomistajaksi. Tai sitten kun niitä keskustellaan niin selviää myöskin se, että eikä se kiinnosta.
Se on yksi juttu sitten myöskin, meillähän on Metsään.fi-järjestelmässä tiedot niistä metsistä, niin sen metsävaratiedon pystyy jakamaan maksutta lapsille, että ne näkee sen metsät, mitä siellä on olemassa ja mitä mahdollisuuksia niistä on tulossa.
Perttunen:
No matti, miten teillä meni? Sivuisit vähän sitä, että sieltä oli niinku omassa perheessä alkoi kiinnostus myös lisääntymään, niin miten se keskustelu jotenkin lähti sitten siitä etenemään, että tässä tosiaan voi sitten tän sukupolvenvaihdoksen tehdä?
Äijö:
Jokainen sukupolvenvaihdos on varmasti erilainen. Jokainen tila ja sitten persoona on erilainen, mutta omalla kohdalla se kävi niin, että nuorin pojista vähän katseli, että minkälaisen polun elämässä löytää. Ja kannustin, että jos löydät mukavan tien ja mukavan polun niin anna mennä sitä polkua eteenpäin, mutta jollet löydä niin mulla on sulle ehdotus sitten, että sulla on lopuksi elämää töitä ja sulla on lopuksi elämää toimeentuloa.
Ja se kesti sitten muutaman kuukauden sisäistää kunnes hän sitten rohkeni kysymään, että minkämoinen ehdotus sulla on. Ja mä sitten siinä sanoin, että mä rupean huomenna aamusta alkaen maksamaan sulle palkkaa ja sä sitoudut sitten tekemään siellä metsässä töitä ja pikkuhiljaa katsottiin, että onko tää sellainen niinku että se kiinnostaa.
Eihän meistä kukaan ole seppä syntyessään, että siinä vähän täyty alkuun käydä keskusteluja, että kuinka sitä metsäsällistä ajatusmaailmaa siellä kehitetään ja kuinka niitä töitä tehdään. Mutta päivä päivältä se lähti siitä etenemään ja sitten päästiin sille tasolle, että keskustellaan tilojen siirrosta. Ja kyllä toi velkakin tuntuu olevan hyvä konsultti sitten tietyssä tilanteessa, että kun kaupalla tehtiin ja siinä tulee sitten taloudellista vastuuta ja taloudellista haastetta niin kyllä se sitoutui sitten myös jatkajaa.
Perttunen:
Sä oot kohta kertoa Matti lisää. Kysyn tässä välissä vielä Esalta siitä, että mitä sitten niissä tilanteissa tosiaan, jos niinku vaikka esimerkiksi omia lapsia ei kiinnosta omistaa metsää tulevaisuudessa, niin mitäs sitten?
Lappalainen:
Joo no ensinnäkin just, mitä kerroin siitä keskustelusta, että kun keskustelu aloitetaan hyvissä ajoin metsäasioista, se voi jossakin hetkessä ensinkin, että ei kiinnosta ollenkaan ja niinku Mattikin oli pojalle antanut miettimisaikaa siinä, niin sitten se oli kiinnostanut. Sen takia se alussa ajoitus. Ja sitten jos tosiaan havaitaan, että metsä ei kiinnosta, niin ja jos omistaminen silti kiinnostaa, niin metsät voi liittää johonkin yhteismetsään. Se on hyvä vaihtoehto. Silleen ne tulevat omistajat saa tuottoa metsästään, vaikka eivät itse hallinnoi niitä.
Ja sitten jos rahaa tarvitaan jonnekin muualle, niin metsätiloillahan on kova kysyntä. Metsät voidaan laittaa myyntiin ja saadaan sitä kautta joku metsistä kiinnostunut uusi omistaja.
Perttunen:
Niin että vaihtoehtoja on?
Lappalainen:
On.
Perttunen:
No miten Matti teillä, sanoit just sen, että nuorempi poika sitten lopulta kiinnostui? Oliko jotenkin selvää, tai menikö helposti esimerkiksi muiden lapsien osalta, että sitten nimenomaan nuorin poika sitten siirtyi metsänomistajaksi.
Äijö:
No joo, kyllä se sitten meni ihan ihan hyvin ja ja kaikki oli siihen tyytyväisiä ratkaisuun. Ja tuntuu, että myös veljesten välit on säilynyt ja semmoinen hyvä yhteisymmärrys on. Ja vielä kun itse pystyn siinä sitten olemaan tsemppaamassa mukana kaikkiakin. Ja se on niinku nyt jo useamman vuoden tää näkemys ollut muilla veljeksillä, että näinhän se oli hyvä.
Perttunen:
No miten toi sukupolvenvaihdoksen tekeminen ihan konkreettisesti Matti niin kun onnistui, millainen prosessi se oikein oli?
Äijö:
No siinä pohdittiin eri vaihtoehtoja: kauppaa, lahjoitusta tai sitten, että odotetaan perinnön kautta. Mutta se tuntuu itseltäänkin vieraalta. No eihän me koskaan tiedä, missä järjestyksessä täältä lähdetään, mutta kumminkin semmoinen vastuun siirtäminen seuraavalle sukupolvelle niin se oli niinku järkevä ajatus molemmille osapuolille. Että ei nyt kukaan määräänsä enempää halua olla niin sanottuna peräkamarin poikana taikka renkinä siinä, vaan että siinä otetaan myös sitä taloudellista vastuuta ja että se työ, mitä siellä metsässä metsätalousyrittäjä tekee, niin se on sitten niin sanottua omaa yrittämistä, eikä tarvitse sitten vieraalle sitä tehdä.
Ja tietysti sukupolvenvaihdoksia on myös sillä tavalla, että se metsä ei anna pääasiallista toimeentuloa, ei anna riittävästi työtä eikä toimeentuloa, mutta meillä nyt sattui olemaan semmoinen tilanne, että se työllistää ihan päätoimisesti sitten uuden yrittäjän, uuden jatkajan.
Perttunen:
Puhutaan seuraavassa podcastissa lisää vielä näistä erilaisista vaihtoehdoista, mutta tää oli teidän perheen kohdalla paras. Kauan tää prosessi sun mielestä vähän niinku vie?
Äijö:
No siinä meni varmaan kaikki näin alkuun mietintöineen niin yli 5 vuotta, mutta sitten kun se rupesi loksahtamaan paikalle niin sehän oli sitten oikeastaan tämmöistä papereiden tekoa ja se sulattelu vei paljon kauemmin ja se suunnittelu, mitä itse se toteutus sitten.
Ja siihen suunnitteluun on hyvä kyllä varata aikaa, niinku Esa sanoi. Että monta kertaa hätiköidyt ratkaisut, ne voi olla ja varsinkin sitten kauppojen ja tilan osalta niin jos sitten huomataankin puolen vuoden päästä, että ei tää ollutkaan mun juttu ja mä haluan tästä eroon, niin se voi olla sitten aika taloudellisestikin jo kallis korjaaminen.
Perttunen:
Kuinka tärkeänä sä henkilökohtaisesti koet sen, että sä oot voinut olla siinä niin kun paljon mukana opastamassa ja auttamassa?
Äijö:
No koen sen todella tota sekä fyysisesti että henkisesti semmoisena hienona vaihtoehtona taikka edelleen voi sitä hiljaista tietoa siirtää ja sitten itse fyysisesti ei tarvitse kuntosalille lähteä, kun on päivän raivaussahan kanssa metsässä.
Perttunen:
Niin Esa on varmaan aika paljon erilaisia perhetilanteita. Miten sä näkisit yleisesti, että miten nää vaikuttaa sitten sukupolvenvaihdokseen?
Lappalainen:
Joo eri perheissä tosiaan on erilainen keskustelukulttuuri ensinnäkin ja sitten se metsänomistajan metsäsuhde voi olla erilainen. Niinku Matillahan, se on hyvin läheinen, että hän on tehnyt paljon itse töitä metsässä ja perehtynyt ja miettinyt näitä asioita.
On taas sellaisia perheitä, jossa metsänomistaja teettää kaikki työt vieraalla ja ei ole silleen niin kun niin tiukasti sisällä siinä metsäasiassa. Ja silloin se pohtiminen voi olla silleen niinku vähän erilaista, että ei koeta niin tärkeäksi tätä seuraavaankaan metsänomistajan jatkamista siinä tehtävässä. Että tosiaan perheet vaihtelee tosi paljon siitä metsäomistuksessa.
Ja tässähän oli suuri muutos just kaupungistuminen, mitä tapahtui ja yhä enemmän metsänomistajia asuu kaupungissa ja sitä kautta vieraannutaan metsistä. Toivottavasti tulisi metsistä kiinnostuneita nuoria omistajia.
Perttunen:
Kuinka ideaalilta tapaukselta tää Matin perheen tilanne kuulostaa?
Lappalainen:
Kuulostaa todella hyvältä ja sitten, mitä kun Matti kertoi tilanteesta, niin näkee ihan selkeästi, että hän on helpottunut ja onnellinen siitä, että on jatkoja löytynyt sinne, että tosi hyvältä kuulostaa.
Perttunen:
No tässä herää kyllä myös kysymys siitä, että ei ole varmaan olemassa ehkä sellaista kaikille perheille patenttiratkaisua, mikä pätisi kaikissa tilanteissa millään tavalla, vaan on tosiaan paljon sitä vaihtelua sitten, joka tuo varmaan osaltaan myös haastetta?
Lappalainen:
Joo siinähän on muistettava, että tässä omistajanvaihdoksessa on kolme semmoista päätekijää. Ensinnäkin se omistaja, omistajan tilanne ja jaksaminen. Onko edelleen oikeustoimikelpoinen? Mikä hänen rahatilanteensa? Onko pieni eläke? Onko rahaa liikaa?
Sitten jatkaja taas, mikä hänen elämäntilanne on? Ehtiikö hän tehdä metsästä? Onko kiinnostunut? Sitten myöskin se metsä, että jossakin metsässä voi olla niinku pieni metsä, pieni arvo silleen sillä ei ole, niin se ei ole niin iso juttu. Mutta jos on paljon hehtaareja esimerkiksi, niin siellä voi olla myöskin, että on paljon hoitotyötä eikä ole paljon hakattavaa. Ja toisaalta jossakin metsässä voi olla hirveästi hakattavaa puuta. Niin siitä tulee semmoinen kompleksi, että tosiaan joutuu miettimään, että mikä on se paras. Että jos joku miettii, että pannaan rasti ruutuun tehdään omistajanvaihdos, niin ei se niin käy.
Perttunen:
Tuleeko sulla mieleen heti jotain sellaisia kompastuskiviä, mihin ehkä säkin olet törmännyt, kun sä oot ihmisiä auttanut näissä asioissa? Mihin joku voi törmätä?
Lappalainen:
Joo, yksi asiahan näissä on se, että tehdään liian monimutkaisia ratkaisuja, että ei itsekään oikein ymmärretä, mitä ollaan tekemässä. Jos on niin kun vaiheittaisia juttuja, että ensin pitää tehdä jotakin, sitten sen jälkeen ja yksi lenkki sieltä klikkaa niin se on sitten pielessä.
Yksi todella paha on tää elinikäinen hallintaoikeus. Silloinhan metsänomistaja ei ole metsistä sillä tavalla vastuussa silloin, kun hallintaoikeuden haltija on niinku hallitsemassa sitä metsää. Ja jos se hallintaoikeuden haltija joutuu vaikka oikeustoimikelvottomaksi, niin sitä odotetaan sitten niin pitkään, kun tulee se kuolinpesä sieltä ja sitä kautta hallintaoikeus lakkaa.
Perttunen:
Niin että tässä kyllä huomaa, että on todellakin tärkeätä valmistautua ajoissa.
Lappalainen:
Kyllä, nimenomaan hyvissä ajoin pitää valmistautua silleen, että pystyy se metsänomistaja tekemään järkeviä päätöksiä vielä ja että saa tehdä niitä vielä.
Perttunen:
Tuleeko Matti sulla mieleen, että oliko jotain sellaista mitä olisi voinut tehdä toisin?
Äijö:
No ei oikeastaan. Se oli itsestään selvää, että kun tää koti, taikka sanotaan toisin päin, metsä alkaa viisi metriä kodista, niin silloin pystyy hyödyntämään tän oman työpanoksen ja voi tehdä siitä metsästä elinikäisen työpaikan itselleen. Ja tää toinen ääripää, jos olisi ollut vaikka näin, että metsä olisi jossain vaikka Pohjois-Suomessa ja sitten tuleva omistaja olisi asunut vaikka pääkaupunkiseudulla niin tää on poissuljettu.
Ei jos on 1 000 kilometriä, taikka 500 kilometriä etäisyyttä sieltä kodista sinne metsään niin se on liian pitkä työmatka. Mutta sitten kun oli tämmöinen mahdollisuus, että se on siinä suurin osa alle puolen tunnin kulkumatkan päästä tämä metsäpinta ala, niin silloin pystyy hyödyntämään hyvin vajaatkin päivät ja sillä tavalla, että sataprosenttisesti sen oman työpanoksen kohdistaa sinne metsään.
Perttunen:
Esa saa tuossa vähän sivusitkin sitä, että tosiaan ehkä Matin tilanne kuulostaa tällaiselta ideaalilta, mutta jos miettii tulevaisuutta, niin onko niin, että entistä enemmän ehkä ei ole sen tyyppistä metsänomistamista, että välttämättä se seuraava sukupolvi kasvaa enää siinä saman tilan lähellä tai ainakaan on siihen sitten jäänyt?
Lappalainen:
Joo kyllä ne vähenee silleen, että on siinä samoissa kotipiirissä niinku asuneet molemmat sukupolvet ja yhä enemmän omistaa etämetsänomistajat metsiään. Mutta on myöskin semmoinen trendi olemassa, että nuorempia ihmisiä kiinnostaa metsä ja luonto ja sitä kautta myöskin voi viettää niinku esimerkiksi lomamökit voi olla hyvin varusteltuja ja sieltä käsin voi tehdä sitten osan vuodesta metsätöitä ja etätöitä sitten myöskin normaalissa työelämässä. Semmosiakin on olemassa.
Perttunen:
Ja tässä on jotenkin kivasti toitte, että molemmilta tuli tää, että niin että siinä saattaa ehkä käydä niin, että välttämättä se metsänomistaminen ei ole ehkä tuntunut siltä jossain kohti, että se kauheasti kiinnostaisi. Mutta siinä kun sitä vähän makustelee ja miettii tai ikää tulee niin se saattaakin alkaa kiinnostamaan. Sille tuleekin ehkä erilainen arvo, mitä on joskus ajatellut vai?
Äijö:
Kyllä kyllä, koska ainakin nuori, on se sitten tyttö tai poika, niin se murrosiän ja ja teini-iän ja opiskeluajankin ystävä- ja kaveripiiri voi olla aika erilaista, kun sitten se metsät kun maalla etupäässä on, niin se metsän ympärillä oleva kaveripiiri ja se ilmapiiri, mikä siellä luonnossa ja metsässä on, että siihen tarvitsee vähän niinku mennä sisään ensin.
Itse kannustaisin kyllä kaikkia, joilla on metsää ja tulevaisuudessa tulee sitten omistajanvaihdos ja halutaan pitää suvulla. Niin viekää lapsia ja nuoria sinne metsään. Sieltä voi jäädä itään joku sellainen asia, mikä sitten voi nostaa sen kiinnostuksen omistaa joskus se metsä. Ja vaikka ei siellä fyysisesti aina tekisi niin hiki päässä töitäkään, mutta sillä on monia muita arvoja sillä metsällä.
Lappalainen:
Ja metsähän on sellainen, että se palkitsee niinku hoitotyönsä tekijän, että kun on tehnyt metsänhoitotöitä ja siellä saanut jonkun, vaikka taimikon kasvamaan ja sitten itse näkee, että miten se kehittyy sieltä, niin siitä tulee hyvä mieli. Niin eli että oman työn jälki siellä näkyy hyvin ja osa niistä näkyy aivan heti ja sitten vuosien kuluttua, kun seuraa sitä metsää niin niin sieltä sitten ymmärtää, että kuinka omalla tavallaan hidasta se on se tulo, mitä metsästä saadaan, että siihen kasvetaan pikkuhiljaa siihen metsänomistamiseen.
Perttunen:
Näin metsän sukupolvenvaihdoksen aloittamisesta keskustelivat Suomen metsäkeskuksen metsänomistuksen asiantuntija Esa Lappalainen ja metsänomistaja Matti Aijö. Kiitos!
Äijö:
Kiitos!
Lappalainen:
Kiitos!
Perttunen:
Seuraavissa podcasteissa puhutaan tarkemmin sukupolvenvaihdoksen vaihtoehdoista kuten lahjasta kaupasta ja kuolinpesän purkamisesta.
Tämän podcastin tarjosi Varaudu viisaasti, luovuta luonnikkaasti -hanke, jota rahoittaa Manner-Suomen maaseutuohjelma.