Tämä on tekstivastine Metsäkeskuksen Mättäällä-podcastin jaksosta, jossa keskustelevat podcastin vieraat Tiina Kuisti ja Nilla Hietamäki sekä juontaja Sara Perttunen.
Puhuja 1, Tiina Kuisti
No sen takia, jotta metsäalaan saattoo sellaasta näkyvyyttä ja sellaasta toisenlaista tietoa, niin se on ehdottoman tärkiää, että ei olla sellaisen musta tuntuu -tiedon varassa vaan siitä, että mitä oikeasti siellä metsässä tapahtuu ja mitä se metsässä tekeminen on. Sitä varten pitää olla äänessä.
Puhuja 2 [Sara Perttunen, insertti, puhetta ja musiikkia]
Tänään juttelemme Metsäkeskuksen podcastissa siitä, että miten metsistä oikein keskustellaan ja ketkä niistä puhuu. Kuulemme metsänomistajan ja metsäalan viestintäammattilaisen ajatuksia aiheesta. Tänään vieraina ovat viestintä- ja asiakkuusjohtaja Nilla Hietamäki Suomen metsäkeskuksesta ja metsänomistaja Tiina Kuisti. Minä olen Sara Perttunen. Tervetuloa Mättäälle!
Perttunen:
Päästetään nyt heti metsänomistaja irti. Minkälainen metsänainen siinä oikein istuu ja minkälainen metsänomistaja olet, Tiina?
Kuisti:
No mä oon Kuistin Tiina Ylistarosta Etelä-Pohjanmaalta ja tuota mä oon sellainen metsänomistaja, että me ostettiin mun miehen kanssa mettää -97 eli siitä tuloo kaksikymmentäkuusi vuotta. Lasse oli metallimies ja minä olin konttorirotta, että meillä oli sellainen mettäalan koulutus, jotta aivan pystymettästä lähdettiin.
Tuota niin sitten me on itte opeteltu. Metsäkeskuksesta on saatu valtava määrä hyviä ohjeita aina kun on kysytty ja joskus onneksi vaikka ei olla kysyttykään. Sitten tota niin aikaa myöten sitten on tullut sellainen, että perustettiin Etelä-Pohjanmaalle sellainen metsänomistajakerho, Etelä-Pohjanmaan metsälliset. Sitten mä siinä sitten olin aluksi sihteerinä ja niin mä oon ollut jonkun aikaa puheenjohtajana. Siitä tuloo kaikenlaista sitten eteen.
Meillä on tuota mettää vähän monenlaista. Etelä-Pohjanmaalla on yleensä paljon suomettiä ja meidänkin metsäalasta on niitä osa ja niitten kanssa sitten opetellaan hoitamaan niitä uusien ohjeiden mukaan. Me tehdään paljon hoidot itse, toki joskus tulee aukkoja hakattavaksi, mutta meillä on pääasiassa moottorisaha ja pieni maataloustraktori ja sen perässä sellainen tukkikärry, jotta millä me operoirahan sitten.
Se on sellainen talvisin niin kun 5 päivää viikossa työtä. Sellainen minä oon.
Perttunen:
Ja päästetään myös Nilla ääneen, että kuka siinä oikein istuu, muu kuin viestintä- ja asiakkuusjohtaja?
Puhuja 3, Nilla Hietamäki
No vaikka mä näin nuori olenkin, niin mä olen siitä huolimatta pitkän linjan viestinnän ja asiakkuuksien ammattilainen ja tuon päivätyöni ohessa mä oon myös Julkisen alan viestijät ry:n puheenjohtaja ja Viestinnän eettisen neuvottelukunnan jäsen. Lisäksi mä oon itse innokas somekeskustelija ja kannustan, vähän valmennankin yhdessä Metsäkeskuksen muun viestintätiimin kanssa myös meidän muuta organisaatiota, sen asiantuntijoita, viestimään.
Perttunen:
Suomalaisia metsänomistajia on noin kuusisataatuhatta ja lisäksi metsäalalla on totta kai iso joukko muita toimijoita, niin ketkä, kuka saa oikein puhua metsistä?
Hietamäki:
Ehdottomasti kaikki saa puhua metsistä ja kyllä mä toivoisin, että metsänomistajankin ääni kuuluisi. Tässä istuu vieressä Tiina, joka niin hienosti kuvasi omaa metsänomistamistaan. Eli toivoisin metsänomistajien puheenvuoroja, oli ne sitten julkisuudessa tai verkostoissa. Sehän on oma valinta, että missä itselle on luonteva keskustella.
Ja tietysti metsäammattilaisten puheenvuoroja myös.
Metsäasiat herättää paljon tunteita ja niin saa ollakin ja pitää ollakin, ja sitä tunnepohjaisia keskustelua pitää olla, mutta mä kaipaan sellaista faktapohjaista keskustelua myös ja ihan niitä käytännön esimerkkejä. Niitähän metsänomistajat esimerkiksi pystyy hyvin tuomaan sieltä omasta arjestaan, että millaista se metsänomistaminen on. Suomalaisista metsistä kuitenkin yksityiset metsänomistajat, ne kuusisataatuhatta, omistaa noin 60% eli tosi iso joukko, tosi merkittävä asia.
Perttunen:
No Tiina, metsänomistajana. Onko sun ääni ollut kuuluvissa?
Kuisti:
No kyllä se tuon kerhon puitteissa sitten on tullut kuuluviin, jotta kun on maatalousnäyttely ja muuta alaan liittyvää, niin sitten tulee kyselyjä. On tavallaan pitänyt mennä sitten juttuihin mukaan, että oon ollut.
Perttunen:
Oot tainnut olla myös ihan printtimediassa?
Kuisti:
Joo, ensiksi oli tuota niin varmaan Maaseudun Tulevaisuus ja sitten oli varmaan Metsälehti ja sitten tämä meidän paikallislehti Ilkka-Pohjalainen. Ei sitä vissiin saa sanoa paikallislehdeksi, mutta siellä kumminkin. Näin, että sellaasissa. Pakko nyt on sanoa, että sitten on ollut radiohaastatteluja ja pientä pätkää sitten Pohjanmaan uutisista telkkarissa.
Että jos niin kuin meinaa alaa saada jollakin lailla niin kun tiettäväksi, niin kyllä siitä pitäisi puhua – vaikkei sitä niin kauheasti huvita, niin pitäisi puhua. Se on niin kuin sellainen, miksi minä näissä oon ollut.
Perttunen:
Niin, kuinka tärkeää se on ollut sulle henkilökohtaisesti päästä puhumaan metsistä?
Kuisti:
No henkilökohtaisesti ei mun tarvitsisi puhua yhtään, mutta sen takia, jotta metsäalaan saattoo sellaista näkyvyyttä ja sellaista toisenlaista tietoa, niin se on ehdottoman tärkiää. Että ei olla sellaisen musta tuntuu -tiedon varassa vaan siitä, että mitä oikeasti siellä metsässä tapahtuu ja mitä se mettässä tekeminen on. Sitä varten pitää olla äänessä.
Perttunen:
No kuuluuko se metsänomistajan ääni tarpeeksi?
Kuisti:
No tuota mä sanoisin, että metsänomistajan ääni kuuluu pelkästään niin kuin alan ammattilehdissä ja sitten nettipalstoilla siellä, mutta niin kyllä se niin kuin se tavallisen metsänomistajan ääni, niin ei se sille suurelle yleisölle kuulu. Ei kun ollahan omis läjinänsä ja jutellaan keskenään metsäasioista, kun ymmärretään toisiansa, niin siellä on helppo puhua. Ei syyllisty ollenkaan. Että se on helppo siellä itseksensä jutella, kun sinä tuumaat samoin kuin minäkin, mutta menepä nyt selittämään jollekin, joka ei ole samaa mieltä. Tai ajattelee aivan toisin niin. Ei siihen kaikkien hermot piisaa.
Perttunen:
No tähän on mielenkiintoista kysyä Nillalta, että nimenomaan ketkä saa äänensä kuuluviin?
00:06:59 Puhuja 4
Kyllähän ne usein on ne samat ja tietyt ihmiset, tietyt tunnetut metsäalan keskustelijat. Ja mehän tiedetään kaikki, että kun mediassa haastatellaan jotakuta asiantuntijaa ja se osoittautuu hyväksi ja on helposti tavoitettavissa, niin samat tyypit usein. Hyvä asia on se tietysti, että erilaisiin paneeleihin taikka televisiokeskusteluihin tai muuta, niin yleensä haetaan sellaista edustuksellisuutta ja joskus oon nähnyt metsänomistajankin sitten siellä yhtenä erilaisten metsäosaajien joukossa.
Mä itse ajattelen niin, että oon ollut kyllä metsäviestinnässä yli 10 vuotta, mutta oon ollut muidenkin alojen viestinnässä, ja itse mä viestin niille omille seuraajilleni ja yleisöilleni sen verran kun mä arvelen, että ne pystyy ottamaan sitä metsäasiaa vastaan. Mä en voi mennä ihan hirveän syvälle metsäalan terminologiaan tai näin, mutta yleisellä tasolla, yleisesti kiinnostavia asioita.
Ja se, että mulla on niitä niin kun muunkin alan verkostoja kun metsäverkostoja ja niin on meillä kaikilla – Tiina sullakin on siellä Ylistarossa ja kaikilla meillä on – että mitäs jos me jaettaisiin niitä metsänomistajajuttuja ja puheenvuoroja, mitä nyt on tyypillisesti just metsäalan mediassa ja metsäalan sisällä, niin vähän jaettaisiin niitä sitten niille muillekin verkostoille. Koska meillä on kaikilla ne omat verkostomme, niin sitä kautta me saataisiin niitä asioita myös leviämään. Tällainen ihan pikku kikka, koska kenelläkään meistä ei ole ihan täysin samaa verkostoa. Aina siellä on vähän sitä vaihtelua kuitenkin. Mutta se on ihan totta, että aika paljon metsäalan sisällä puhutaan metsäasioista. On nää tietyt keskustelukuplat – alalla kun alalla melkeinpä.
Perttunen:
No hei millaista metsäkeskustelu tällä hetkellä oikein on? Haluan kysyä tän niin kuin molempien näkökulmasta. Niilla voi vaikka aloittaa.
Hietamäki:
Kyllähän se aika vilkaista on. Aikaisemmin jo mainitsin, että tunteet on metsäasioissa vahvasti läsnä ja hyvä niin. Ja sehän kanssa aiheuttaa tätä keskustelua. Nythän on ollut ihan tällaisia nämä EU aloitteet, jotka isosti on nostanut metsäasiat suomalaiseen julkiseen keskusteluun ja mediaan ja toisaalta ihan nää kotimaan asiat. No ei nää kaikki ole pelkkää kotimaan asiaa, mutta siis huoltovarmuus, metsäteollisuus, muut metsiin liittyvät elinkeinot, suojelu, ilmastonmuutos, monimuotoisuus, tämäntyyppiset. Tosi paljon metsiin liittyy tällä hetkellä erilaisia toiveita ja tavoitteita sekä Suomessa että EU-tasolla ja metsät ylipäätänsä on niin moniulotteinen juttu, kun koko ajan siinä on se talous ja omistusrakenteet ja ympäristö ja tunteet ja virkistys ja monenlaisia asioita.
Niin se on hyvä, että metsistä käydään sitä keskustelua ja tietysti toivoisi, että se keskustelu olisi aina rakentavaa ja tunteiden lisäksi siellä oli niitä faktojakin riittävästi mukana. Yhdistäviäkin tekijöitä on ja erilaisia tavoitteita voidaan yhteensovittaa ja erilaisia keskustelijoita tarvitaan.
Perttunen:
Voiko sun mielestä olla vaikeata sellaisen ihmisen, joka ei välttämättä ole niin perehtynyt näihin aiheisiin, että pysyy mukana sitten tässä keskustelussa, jos seuraa ehkä vaan jonkun median kautta.
Hietamäki:
Kyllä se on vaikeata ja mediakin tietysti tekee työtänsä aikamoisen aika paineen ja resurssipaineen alla, ja tykkää nostaa niitä sellaisia isoja otsikoita sinne. Semmoinen taustoittava, syventävä, asioita yhdistelevä tieto, sitä on ehkä vähemmän saatavilla ja sitä täytyy suoranaisesti itse aktiivisesti hakea.
Mutta hei, pakko mainostaa omaa työnantajaansa, että metsäkeskus.fi: sieltä, vaikka löytyy aika hyvin, siellä niitä metsänomistajiatarinoita, että hei näin mä tein tän ja tän ja sitten siellä on ihan sitä faktaa ja dataa, ja me yritetään kirjoittaa sellaisella kielellä, että kaikki ymmärtäisi.
Perttunen:
Tiina, niin minkälaista sun mielestä metsäkeskustelu tällä hetkellä oikein on, sun näkökulmasta?
Kuisti:
No jos sitä nyt näin niin seuraa julkisuudessa mitä on, niin se kyllähän se… Mä sanoisin, että metsänomistajan, tavallisen metsänomistajan ääni ei siinä niin kuulu ja se on ehkä sellaista – mitenkä mä nyt sen sanoosin – no se on sellaista tunnepitoista, niin kun muistellaan jotakin lapsuuden marjamättähiä ja sellaisia, että ei nyt suoraan näin, mutta sellaista, että se on hirveän tunnepitoista ja sitten niinku sitä että kun puhutaan… No vaikka nyt puhutaan siitä, että kun hakataan aukko.
No hakataan aukko, mutta koskaan ei puhuta siitä, jotta mitäs sitten kun se menöökin se metsänomistaja ja se uudistaa sen, se kylvää tai istuttaa sinne uutta puuta ja mitenkä se kasvaa siitä taas uudeksi? Miksei siitä puhuta kun se tapahtuu aivan yksi lailla?
Että voisihan sitä aukkoa nyt seurata sitten, vaikka seuraavana kesänä käydä katsomassa, että täällähän on varkain tullut joku taimi tai jotakin sellaista. Että miksi se on niin sellaista yksipäätyistä. Niin mä ajattelisin, mutta sitten taas, että kyllähän mettä herättää tunteita, että vaikka itte on metsänomistaja niin on siellä tunnepaikkoja, sellaisia, että ne haluaa säilyttää siellä ihan niinku itse, eikä minkään suojelun kautta. Niin mä sanon, että metsänomistajissa on paljon sellaisia, joilla on ikiomia. Sellaisia tunnepaikkoja ja ihanuuspaikkoja, että minkä haluaa säilyvän siellä. Tällaista monenlaista se on.
Perttunen:
Pakko kysyä heti perään, että onko sulla joku oma tunnepaikka?
Kuisti:
On. Ja sitten siinä joskus käy niin, että sen tunnepaikan myrsky pistää sileäksi ja sitten on tulos toisenlainen tunnepaikka.
Perttunen:
Kerron joku oma, joku sun oma paikka, avaa meille vähän.
Kuisti:
Meillä on tuolla yhden soistuneen järven rannalla sellainen pikkuinen läntti, ja siellä oli tuota tosi hyvät puolukkamaastot ja sitä ennen hieman sellaista suomettää, mutta tuota siellä oli valtavan suuri kuusi, jolla oli iso juurakko. Ja sen kuusen juuren päällä tavattiin istua juomassa kaffia. Sellainen, että mettässä on pakko käydä kun se on niin mukavaa.
Sitten me kerran mentiin taas repun kanssa, että mennään sinne kahville ja vaikka kerätähän puolukoitakin ja ruvettiin etsimään sitä puuta, eikä sitä ollut mihnään.
Mä olen katsonut jo hetki sitten, että mitähän varten täällä on tällaisia niin kuin lankun kokoisia puita pitkin metsää, niin se oli salama lyönyt siihen puuhun ja pirstonut sen sinne aivan silpuksi ympäriinsä. Siitä oli sellainen muutaman metrin joulukuusen kokoinen latva ja siinä se sitten oli.
Oho, että sillä lailla se meidän sydämen paikka silloin meni, mutta se oli aivan älyttömän hieno se, että se mikä oli se salaman voima ollut, että se kohta uudistuu sitten sillä lailla. Tällaisia, mulla on monta paikkaa, mutta tämä on yksi sellainen.
Perttunen:
Miten Nilla? Haluatko kommentoida tuohon Tiinan aikaisempaan puheenvuoroon vielä tästä metsäkeskustelusta.
Hietamäki:
Joo. Se mitä Tiina sanoi tuossa, että nähdään helposti se joku hakkuuaukko siellä. Niin tosiaan se metsän kierron sykli on niin pitkä – ainahan sanotaan, että metsässä kvartaali on kaksikymmentäviisi vuotta, eikä suinkaan neljännesvuotta – että kun se on niin pitkä se kesto, että kun se metsä hakataan ja sinne istutetaan uusia ja sitten se taas kasvaa tietyn mittaiseksi ja muuta, niin jotenkin tulee mieleen, että miten tätä saisi esille paremmin, että hei tapahtuu sitä ja sitä ja sitä, ja aikajänne on tämä ja tämä. Ja mä tykkäsin tosi paljon, Tiina, kun sä kerroit metsänomistajana näkemyksiäsi – hyödynnät selkeästi metsääsi taloudellisesti, mutta sulla on myös niitä omia tärkeitä paikkoja, joita oot halunnut suojella ja tokihan lakikin on velvoittaa suojelemaan siellä arvokkaat luontokohteet ja vesistöjen reunat ja näin poispäin. Mutta nämä metsänomistajatarinat, ehkä tällaiset Tiinan kaltaiset äänenpainot, niin näitä lisää julkisuuteen nyt sitten vaan tavalla tai toisella.
Perttunen:
Niin ja hyvä kysymyshän on myös se, että miten metsänomistaja sitten voi tuoda paremmin näitä omia näkemyksiään julki?
Hietamäki:
Muutama ajatus siihen, tosiaan. Tietysti se, että ihan omissa verkostoissa vaikuttamalla – niin kun nyt siellä omalla kylällä tai omassa maakunnassa, omissa yhdistyksissä, kahvipöydissä, kinkereillä – siis sielläkin saa jo aika paljon aikaiseksi. Mutta toki mä nyt viestintäammattilaisena kannustan niitä metsänomistajia, joille se on luontevaa, harkitsemaan myös someen menemistä. Koska somessa saat heti valtakunnanlaajuiset, halutessasi jopa kansainväliset yleisöt, että se sun viesti leviää tavallaan laajemmalle, mutta sen pitää toki olla luontevaa. Ja ehkä sanon senkin, että kun moni vähän pelkää, että no mitäs jos siellä somessa tulee kuraa ja ilkeilyä ja muuta, niin tadaa pääsen käyttämään metsäistä sanontaa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Eli kyllä se rakentavuus kantaa kuitenkin aika pitkälle ja semmoinen asiallisuus ja ystävällisyys. Eli kannattaa kokeilla, jos se itsestä tuntuu hyvältä, mutta ihan tälleen niin kuin kasvokkaisverkostoissa vaikuttaminen, niin kaikki on plussaa metsäalan moninaisille keskustelulle.
Perttunen:
No Tiina, sä oot ollut äänessä, niin onko se helppoa äänessä?
Kuisti:
No sanotaan, että jos multa tuloo joku kysymään, että miksi sä teet näin ja miksi sä et tee näin, kyllä mä silloin vastaan. Mä niin kun tykkäisin, että se ihminen, kun se kysyy, että se ymmärtäisi mitä mä sitten vastaan. Että mä puhun niinku sitä samaa kieltä. Sillä lailla mä tykkään ja se mun mielestä olisi valtavan tärkeä, että juteltaisi. Ja varsinkin uudet metsänomistajat, että kun ne juttelisi ja kyselisi, se olisi minusta hirveän tärkeää. Koska kun ei sitä voi tietää. Aina pitää kysyä.
Mutta sitten tuo julkisuusjuttu, niin. Voi hyvänen aika sentään. Vaikka mä kuinka ajattelen, että mun pitäisi puhua metsien puolesta aina, niin kyllä tuota pikkuisen luulen jotta tökkäisi mun kohdalla, että en usko, että onnistuisin pakottamaan itseäni someen, näin mä olettaisin. Eihän musta koskaan tiedä, mutta niin mä luulen, että luonto panoo vastaan.
Perttunen:
Eikä varmasti kenenkään tarvitse olla siis siellä, mikä ei tunnu sitten luontevalta, mutta se on hyvä yksi mahdollisuus, kuten Nilla tuossa kertoi.
Hietamäki:
Ja kun niitä metsänomistajia on se kuusisataatuhatta yksityistä metsänomistajaa Suomessa, niin sehän on joka kymmenes tai vähän enemmänkin joka kadulla tulee vaikka tuolla vastaan. Eli kyllä siellä on niin kun moninaisia tarinoita, moninaisia metsänomistajia, monenlaisia tavoitteita. Ja siitäkin joukosta varmaan löytyy foorumeita eri ihmisille. Luontaisia foorumeita tuoda sitä metsäasiaa esiin. Ja tosiaan jutella siitä, että aina voi myös niin kun kysellä. Ei metsäasioihin varsinkaan ole valmiita vastauksia aina.
Perttunen:
Toi muuten havahdutti mua vielä, kun ajattelee, että joka kymmenes vastaantulija, niin yhtäkkiä tuli se vaan tunne, että hei, aika paljon. Vaikka sanoo kuusisataatuhatta, niin onhan sekin paljon, mutta en tiedä. Jotenkin vielä itse havahtui lisää että nii-in.
Hietamäki:
Jopa Helsingin kaduilla kävellessä kun miettii, että etämetsänomistaminen ja tällainen kaupunkilainen metsänomistaminen, niin sehän on tietysti lisääntymään päin. Tietenkin kun ihmiset valuu etelän isoihin kaupunkeihin, niin niitä on kaupungeissa niitä metsänomistajia aika paljon ja sitten on myös tulevia metsänomistajia, jotka tietää, että se tulee sitten vaikka perintönä tai että haluaiskin alkaa sijoittaa metsään.
Perttunen:
No hei miten te rohkaisette nyt sitten metsänomistaja vielä puhumaan metsistä, vähän niin kuin ehkä että mistä aloittaa. Nilla toki vinkkaisikin aiemmin, että Metsäkeskuksesta saa totta kai paljon lisää tietoa, jos on vielä nimenomaan pystymetsästä tullut tähän esimerkiksi metsänomistajaksi. Mutta mitä rohkaiset, Tiina, mitä haluaisit sanoa muille metsänomistajille?
Kuisti:
Kyllä mä sanoisin sitä, että liittyä porukoihin, mitkä on metsäalalla ja kysellä ja jutella ja kuunnella. Ja mennä retkille ja mennä sellaisiin esittelytilaisuuksiin ja vähän koulutuksiin ja vähän joka puolelle, lukia lehtiä ja taas puhua.
Ja ajatella itsekin. Että kaikkia. Kyllä sitä hyvä tuloot, kun rupiaa tietämään, mitä itse tahtoo. Näin se mun mielestäni on.
Hietamäki:
Tiinalla oli tuossa hyvä lista ja hyvät vinkit. Mä tietysti sitten vielä lisään tosiaan sen julkisuuden kautta somessa tapahtuvan ja haluan tässä yhteydessä korostaa, että sosiaalinen media on nimensä mukaisesti sosiaalinen eli vuorovaikutteinen. Jos sinne menee, siellä pitää olla varautunut sitten myös oikeasti juttelemaan, keskustelemaan, vastaamaan, mutta sehän on sitten samalla myös mahdollisuus, että ihan yhtä lailla kuin siellä yhdistyksissä ja kylillä voi kysellä ja puhua ja ihmetellä, niin ihan samaa voi tehdä somessakin. Ja tosiaan se semmoinen niin kun rakentavuus, että kuunnellaan kaikkea ja ei tyrmätä ketään, ei mitään nopeeta oikoteitä onneen ole, mutta hiljaa hyvä tulee.
Perttunen:
Vaikka tämä keskustelu päättyy, niin metsäkeskustelu ei tietenkään lopu. Kiitos vierailusta, Nilla ja Tiina.
Hietamäki ja Kuisti:
Kiitos.
Perttunen: [insertti, puhetta ja musiikkia]
Tämän podcast-jakson tarjosivat monitaitoinen metsänomistaja ja hiiliviisas suometsänhoito -hankkeet, joita rahoittivat Manner-Suomen maaseutuohjelma ja Euroopan aluekehitysrahasto.