Siirry pääsisältöön

Beetles LIFE

Hankkeen rahoittajat

Beetles LIFE logo

Beetles LIFE -hankkeessa parannetaan kahdeksan uhanalaisen hyönteisen tulevaisuutta kunnostamalla niiden elinympäristöjä.

Hankkeen kohdelajit ovat punahärö, korpikolva, lahokapo, kaskikeiju, havuhuppukuoriainen, mäntyhuppukuoriainen, haavansahajumi ja palolatikka. Ne ovat herkkiä metsäluonnon indikaattorilajeja: ne ilmentävät hyvin metsäluonnon tilaa ja toimivat samalla luonnonsuojelun mittarina.

Suomen metsäkeskus osallistuu hankkeeseen toteuttamalla maastokoulutuksia ympäri Suomea vuosien 2021 ja 2022 aikana. Koulutuksissa on mahdollisuus saada tietoa metsien monimuotoisuudesta ja käytännönläheisiä vinkkejä metsän- ja luonnonhoitoon, sekä monimuotoisuuden lisäämiseen omissa mesissä. Esittelemme pari tuntia kestävillä maastoretkillä talousmetsien luonnonhoidon kustannustehokkaita keinoja ja toimintatapoja puuntuotannon rinnalla.

Hankkeen toiminta-aika on 1.8.2018 - 31.7.2023. 

Hanketta koordinoi Metsähallituksen luontopalvelut. 

Lisätietoja hankkeesta löytyy Luontopalvelujen sivuilla. Hankkeen päärahoittajana toimii Euroopan unionin LIFE-rahasto. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 2,69 miljoonaa euroa. 

Tulevat koulutustapahtumat:

Toiminta-alue
Valtakunnallinen

Hankkeen toteuttajat

Metsähallituksen logo
Metsäkeskuksen logo

Lisätietoja