Tekstivastine Mättäällä-podcastin Miten metsää omistava kuolinpesä toimii ja miten se puretaan -jaksosta

Tämä on tekstivastine Mättäällä-podcastin jaksosta, jossa keskustelevat Riitta Koivukoski ja Minnamari Tuovinen. Jakson juontaa Sara Perttunen.

Puhuja 1, Riitta Koivukoski [intro]

Joo ehdottomasti en kannusta ketään pitämään 35 vuotta kuolinpesää hengissä niin sanotusti. Ehdottomasti kannattaa lähteä jo paljon aikaisemmin miettimään tämmöistä, että meillä nyt on jotenkin poikkeuksellinen ollut monella tapaa tää tilanne ja sen takia tää nyt on näin pitkään mennyt. Mutta nyt tietysti tässä jokainen kun alkaa olemaan tässä elämän ehtoopuolella, kun ajatellaan koko elämän pituutta, niin kyllä tässä kohtaa pitää jo varmasti alkaa miettimään. Olisi pitänyt ehkä jo 20 vuotta sitten. Että en kannusta missään tapauksessa jatkamaan näin pitkään omistusta.

Puhuja 2, Sara Perttunen:

Tänään Metsäkeskuksen podcastissa on aiheena kuolinpesä metsänomistajana. Tämä on kolmas ja viimeinen osa metsän omistajanvaihdosaiheisesta podcast-sarjasta ja nyt kuullaan asiantuntijan ja metsänomistajan ajatuksia aiheesta. Vieraana on tänään metsää omistavan kuolinpesän osakas ja asianhoitaja, Riitta Koivukoski

Koivukoski:

Kiitos!

Perttunen:

Ja Suomen metsäkeskuksesta, projektipäällikkö Minnamari Tuovinen.

Puhuja 3, Minnamari Tuovinen:

Hei vaan.

Perttunen:

Minä olen Sara Perttunen. Tervetuloa Mättäälle.

Perttunen:

Kun metsänomistaja kuolee, eikä sukupolvenvaihdosta ole sitä ennen ehditty tai ehkä haluttukaan tehdä, jää metsä, kuten toki muukin edesmenneen omaisuus, kuolinpesän haltuun. Yleisimpiä kuolinpesän osakkaita ovat vainajan rintaperilliset ja leski.

Ja metsää omistavia kuolinpesiä on Suomessa noin 70 000 kappaletta ja ne omistavat hieman yli miljoona
hehtaaria metsää. Noin viidesosa suomalaisista metsänomistajista on jo yli 75-vuotiaita, joten metsää omistavien kuolinpesien määrä kasvaa lähivuosina, jos metsänomistajaperheet eivät ajoissa havahdu pohtimaan metsiensä tulevaisuutta.

Ja tässä podcastissa keskustellaan nimenomaan siitä, miten kuolinpesän metsänomistus saadaan sujuvaksi ja miten kuolinpesän metsänomistus puretaan. Minnamari sä itse asiassa vedät tällaista hanketta, jonka tavoitteena on vähentää metsää omistavien kuolinpesien määrää. Miksi?

Tuovinen:

Joo minä vedän tällaista hanketta, mutta näitä vastaavia hankkeita on sitten Suomessa aika monessa muussakin maakunnassa, eli tää on paitsi Metsäkeskuksen niin koko metsäalan toive, että metsää omistavien kuolinpesien määrä vähenisi tai niitä ei jatkossa enää niin paljon syntyisi. Ja se johtuu ihan siitä, että kuolinpesät on metsänomistajina vaan muita passiivisempia metsänomistajia verrattuna siis tämmöisiin niin sanottuihin, tavallisiin, yksityisiin metsänomistajiin, eli siellä jää sitten tarvittavia metsänhoitotöitä ja hakkuita herkemmin tekemättä.

Kun meillä muilla ja kuolinpesissä se on yhteisen omaisuuden hoitoa ja vaikka siinä aika usein on siis osakkaina toisilleen hyvinkin läheisiä ihmisiä, henkilöitä, perheenjäseniä, niin siellä on aina riski siihen, että tulee epäsopua ja riitaa ja se on jo sinänsä ikävä asia, että näin käy jos perheenjäsenten suhteet menee mutkalle sen takia, mutta se vaikuttaa myös siihen, miten sitä metsäomaisuutta saadaan hoidettua.

Perttunen:

No Riitta, sä oot metsää omistavan kuolinpesän osakas ja vastaat kuolinpesän asioiden hoidosta, niin mitä sä haluaisit kertoa siitä, että miten yhteisten metsäasioiden hoito teillä alkoi?

Koivukoski:

Meillä kuolinpesän omistus alkoi ihan yllättäen, kun isä kuoli äkilliseen sairauteen 35 vuotta sitten. Meitä jäi äiti ja neljä siskoa ja niistä mun kaks nuorinta siskoa vielä opiskeli siihen aikaan. Mulla itsellä on metsäalan koulutus ja siitä syystä ehkä sitten tää asioiden hoito lankesi ihan luonnostaan sitten minulle. Meillä oli myös peltoviljelyä ja kun oli tottunut sitten maatalouskoneiden käyttöön niin sitten aika pian muutin takaisin sinne kotitilalle isän kuoleman jälkeen.

Meillä on asiat sujunut tosi hyvin. Meillä on semmoinen yhteen hitsautunut siskosakki ja tietysti siitä erityiset kiitokset omalle äidille, joka on omalla esimerkillään, opeillaan, kasvatti meidät tällaisiksi. Äitikin kuoli nyt sitten kuusi vuotta sitten, mutta me ehdittiin tekemään jo jonkunlaisia ratkaisuja silloin vielä äidin eläessä. Elikkä kymmenkunta vuotta sitten me tehtiin osittainen perinnönjako, jossa se kotitalo siirtyi sitten tontteineen ja mun omistukseen ja äidille oli siihen mennessä rakennettu jo oma pikkutalo, jossa hän sitten asui elämänsä loppuun saakka.

Ja me sisarusten kanssa pidetään yhteyttä jatkuvasti. Me ollaan hyvin läheisiä toisillemme. Meillä on yhteinen Whatsapp-ryhmä ja lähes päivittäin siellä viestitellään, että meillä sujuu tosi hienosti tämä yhteiselo kuolinpesässä.

Perttunen:

No tää on ihana kuulla ja nyt kuten sun esimerkistä nimenomaan kuultiin myös se, että tää metsänomistus voi tulla täysin yllättäen eteen. Oliko siinä, niinku oliko se kuinka helppoa? Oliko se hankalaa?

Koivukoski:

Ei se helppoa ollut, että alkuun kaikki asiat ryöpsähti silmille ja sitten piti hakea sitä tietoa, haalia monesta paikasta, kun eihän silloin 90-luvun alussa ollut mitään nettiä mistä apua piti löytää.
Puhelin käteen ja eri virastoihin asioimaan ja se oli semmoista monella tavalla uuttakin itelle, mutta itse olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut veroasioista ja isän kanssa olin sitten tehnytkin jo maa- ja metsätalouden veroilmoituksia jo monta vuotta. Niin siitä oli tosi iso apu siinä tilanteessa, kun oli sekä sitä maatalouden että metsätalouden veroasioita hoidettavana. Ja tietysti kaikenlainen byrokratian kohtaaminen vaati kärsivällisyyttä, kun samaan aikaan olin sitten ihan normi palkkatyössä, että siihen tuli sitten monenlaista sitten yhteensovittamista.

Mutta siitä oon niin kiitollinen, kun mulla on koko ajan ollut vahva luotto mun siskoilta ja äidiltä ja ne on aina kannustanut sitten mua tekemään kaikki niin, että mitä itse oon ajatellut, että on parhain päin.
Meillä on näitä metsänviljelytöitä tehty pääosin yhdessä ja sitten seuraavaakin sukupolvea ollut mukana. Taimikonhoitotyöt ja raivaukset mä oon käytännössä tehnyt itse, mutta muuta on tehty paljon yhdessä. Me ei olla tehty minkäänlaista yhteishallintosopimusta, kun kukaan ei oo kokenut sitä tarpeelliseksi, mutta kannustan ehdottomasti sellaisen tekemään, että siinä pystyy selkeyttämään mitä kukin tekee millä panoksella. Ja sitten jos tulee tarvetta, niin sitten voidaan sopia myös mahdollisista korvauksista.

Perttunen:

No tässä päästään, ihan siis niinku konkretiaan. Minnamari, miten sä sanoisit mitkä on metsää omistavan kuolinpesän niinku suurimmat erot verrattuna metsän yksinomistukseen?

Tuovinen

No se on, kun se on kuolinpesä on näiden osakkaiden yhteisessä omistuksessa, niin päätöksenteon on oltava yksimielistä. Tossa Riitan tapauksessa, joka on loistava esimerkki siitä, että kaikki kuolinpesät ei ole riitaisia, niin tota siellä on tavallaan luotettu siihen, että tai hänen sisarensa on antanut Riitalle niin kun suulliset valtuudet, että tota Riitta hoitaa asioita ja luottavat siihen, että kaikki hoituu.
Mutta aina ei ole näin eli silloin pitää kuolinpesän osakkaiden päästä sitten aina yksimielisyyteen, jos siinä kuolinpesän metsissä jotain hakkuita tai hoitotöitä olisi tarvetta tehdä. Sanotaan nyt esimerkkinä, vaikka joku metsän, taimikonhoitotyö. Tiedetään, että siitä tulee kustannuksia ja tota vaan olisi vaikka viisi osakasta kuolinpesässä ja neljä on sitä mieltä, että totta kai me tehdään se taimikonhoito, että se turvaa sen nuoren metsän tulevaisuuden, kun laitetaan se kuntoon. Ja yks on sitten sitä mieltä, että ei muuten tehdä niin sitä ei sitten tehdä. Eli siellä ei demokratia toimi sillä tavalla, että tota hyvin pienelläkin osuudella voi ikään kuin vastustaa jotain toimenpidettä.

Ja sitten toinen on metsäverotuksessa, että kuolinpesä on sitten oma verovelvollisensa, siinä on erillisverotus. Se tekee oman metsäveroilmoituksen niin ilmoittaa siinä ne kuolinpesän metsästä tulevat tulot ja menot. Ja osakkaat ei niinku siihen verotukseen sitten puutu sen kummemmin. Et siinä vaiheessa, jos tästä kuolinpesän metsäverotuksesta jää jotain sinne viivan alle, niin kuolinpesä maksaa siitä ensin verot, metsäveron, normaalin pääomaveron 30 prosenttia ja sitten kun sitä jos ja kun sitä jaetaan sitten näille osakkaille sitä ylijäämää sieltä, niin se on sitten näille kuolinpesän osakkaille siinä vaiheessa verotonta tai he ei maksa sitä veroa.

Perttunen:

Kuinka selkeitä juttuja tai selkeäksi niin nää tuli Riitta teidän kohdalla?

Koivukoski:

No meillähän aika selkeä ja asia oli siinä kohtaa, kun meillä on sitä peltoviljelyä ja muutama vuosi ensin siinä itse viljeltiin, mutta sitten päädyttiin jossakin vaiheessa siihen, että pistetään niitä vuokralle, kun siellä oli kuitenkin halukkaita vuokraajia.

Niin kuitenkin kun sieltä pelloista tuli sitä vuokratuloa ja sitten kun tällä kuolinpesällä on erillisverotus, niin se ei sitten vaikuttanut kenenkään henkilökohtaiseen verotukseen, että se on ollut yksi syy sen takia milloin alkuun ei lähdetty sitä kuolinpesää purkamaan.

Mutta nyt tietysti, kun me aletaan jokainen olemaan tässä metsänomistajien keski-iässä sellaisia kuusikymppisiä, niin nyt tää alkaa olemaan jo kovastikin ajankohtainen nyt sitten tää sukupolvenvaihdos, että ja sen purkaminen tämän kuolinpesän. Ja tuota yksi näistä meidän 4 kiinteistöstä on sitten jo myyty yksi osakkaan lapselle ja se on ollut tavallaan eräänlainen alku sitten tälle tulevalle perinnönjaolle.

Perttunen:

Hei, haluan tähän tarttua kohta lisää, mutta haluan kysyä vielä tästä, mihin Minnamarikin vähän viittasi, että tosiaan harmillisesti varmaan juuri tämä, että tulisi jotain riitoja, niin se on varmaan sen niinku negatiivisin puoli tässä sitten, jos kuolinpesässä on erimielisyyksiä. Olisiko teillä jotain tähän? Koska jos joku voi olla vaikka siinä tilanteessa parasta aikaakin, että se ei oikein suju.

Tuovinen:

Joo no se on se se minkä takia niitä riitoja ja epäluottamusta tulee, niin se on kyllä yleensä aina se, että asioista ei keskustella niinku silleen reilusti ja selkeästi niinku kaikkien osakkaiden kanssa. Että nyt meillä on tässä tämmöinen kuolinpesä, jolla on metsää ja mitä me nyt tämän metsän kanssa, miten me tätä hoidamme.

Että aika useinhan on se, että tota on semmoinen, sanotaan vaikka semmoinen maatila, jossa on sitten ehkä joku asuu siinä kuolinpesän osakkaista siinä kotipaikalla tai ainakin lähellä sitä, hän ottaa ehkä niitä käytännön asioita siitä hoitoon. Muut osakkaat asuu ehkä jo vähän kauempana, niin siinäkin voi tulla sitten jo semmoinen epäluottamustilanne, että nää muualla asuvat osakkaat niin on vähän sitä mieltä että mitähän se puuhaa siellä se yks kaveri, joka on näitä meidän kuolinpesän asioita hoitaa, kun ei oikein tiedetä, eikä sitten jostain syystä oikein ruveta siitä asiasta reilusti kysymään ja keskustelemaan.
Ja sitten taas tämä joka siellä asustaa siinä ehkä kotipaikallansa tai lähellä sitä, hoitaa käytännön asioita, ehkä vähän jotain taimikoitakin raivailee siellä tai vastaavaa, pitää kotinurkkia kunnossa, niin hän sitten ehkä siellä miettii, että hän tässä tekee kaiken ja noita muita ei kiinnosta yhtään. Kun se asia on varmaan ihan selkeäsi sillä, että istuttaisiin saman pöydän ääreen ja keskusteltaisiin se asia läpi.

Ja tosiaan no sitten tää yleensä kuolinpesässä ollaan siis tosiaan perheenjäseniä, ollaan läheisiä ja sieltä saattaa sitten nousta sieltä vanhoista lapsuuden ajoilta jotain vanhoja mörköjä itse kullakin siihen tota ja keskusteluun mukaan ja ihan pikkumaisista asioista ja ruvetaan sitten riitelemään, jolla ei ole enää mitään merkitystä sen kuolinpesän omaisuudenhoidon kanssa. Tämmöisiä asioita nyt ainakin tulee tässä mieleen.

Perttunen:

No mutta Riitta, sinä annat tässä ihanaa esimerkkiä siitä, että kaikki voi myös sujua tosi hienosti.

Tuovinen:

Ja huutelen tässä välin, että se on tosi ihana kuulla, että siis nimenomaan hyvä korostaa, että vaikka mä puhun tässä koko ajan niinku näistä negatiivisista asioista, niin tässä Riitalla on hyvä esimerkki siitä, että miten se homma hoituu.

Koivukoski

Joo ehkä tiedostaakin sen näin, että kyllä ei välttämättä ole tämmöistä tilannetta niinku meillä, että asiat sujuu. Mutta meillä on aina keskusteltu asioista ja minun mielestä ei ole ikäviä eikä selvittämättömiä asioita. Ja se on tosi näin, että ne pitää puhua, ettei ne sitten kalva siellä mielessä ja ne saattaa mahdollisesti kulkeutua seuraavalle sukupolvellekin selvittämättöminä ne asiat, jos niistä ei puhuta. Että se on tosi tärkeä.

Ja sitten näkisin myös sen, että kun itselläkin on ollut näitä nippu näitä valtakirjoja asioiden hoitamiseen ihan alusta lähtien ja pitää olla tietysti kuolinpesällä ehdottomasti se oma pankkitili, minkä kautta niitä asioita hoidetaan. Ja kuka tahansa voi sitten näistä osakkaista pyytää tarkistettavaksi ja nähdä mitä se minkälaista rahaliikennettä on ollut. Ja se on tosi tärkeää, että ne asiat on avoimia. Mutta sitten kannustan myös tässä kohtaa voi sanoa sen, että nää Suomi.fi-valtuudet kannattaa antaa sitten jollekin osakkaalle, joka hoitaa sitten muun muassa nää veroasiat. Ja sitten tietysti selvennyslainhuuto on tärkeää hakea.

Ja sitten sekin on hyvä, että kun meillä on tämmöinen, Metsäkeskus tarjoaa kaikille metsänomistajille Metsään.fi-palvelua, niin se kannattaa jokaisen osakkaan ottaa käyttöön. Koska sitten ne pääsee näkemään sieltä palvelusta, että missä ne metsät sijaitsee, mitä mahdollisuuksia sillä metsällä on ja sitäkin kautta ei tule sellaista tunnetta, että joku siellä nyt tietää enemmän asioista kuin itse, että kaikille annetaan kumminkin se mahdollisuus päästä asioista perille.

Perttunen:

Riitta teillä ei ollut tätä yhteishallintasopimusta, mutta oletettavasti Minnamari liputtaa sen puolesta, että tää kannattaisi olla, missä siis sovitaan näistä käytännön asioista?

Tuovinen:

Joo. Liputan sen puolesta kyllä. Että oikeastaan ihan siinä yhteisomistuksen alussa, sitten kun voimia on, on siihen, että tuota ruvetaan miettimään, et miten tätä kuolinpesän asioita ruvetaan hoitamaan, niin tehtäisiin tämmöinen yhteishallintosopimus sen kuolinpesän omaisuuden, metsän ja miksei muukin ainakin kiinteän omaisuuden hoidosta.

Eli ihan kirjallisesti kirjataan paperille ylös ne periaatteet, millä yhteistä omaisuutta hoidetaan. Metsän osalta esimerkiksi, että hankitaanko metsäsuunnitelma, joka olisi tosi hyvä pohja siihen, että jokainen osakas näkee siitä, että mimmoisia hakkuita ja hoitotöitä tulevina vuosina siellä metsässä olisi tehtävä. Sovitaan, että sen metsäsuunnitelman mukaan mennään. Ja sitten tosiaan niinku tässä nyt Riittakin puhui, että joku henkilö jolle annetaan sitten valtakirjat hoitaa puukauppoja ja pankkiasioita, niin kirjataan ne sinne sopimukseen ylös.

Ja sitten sinne voi loppuun tai on hyvä kirjata, se voi olla se sopimus määräaikainenkin. Sovitaan vaikka, että viisi vuotta mennään tällä sopimuksella ja sitten katsotaan että jatketaanko metsän yhteisomistusta vai puretaanko se. Mutta nimenomaan näin.

Ja taas tulen tälleen negatiivisella kyljellä esille, että tuota tämmöinen sopimus on hyvä tehdä siinä vaiheessa, kun ollaan sovussa vielä. Että sitten kun niitä erimielisyyksiä alkaa tulla, niin voidaan ottaa se sopimus esille ja katsoa, että mitäs me sovittiinkaan.

Ja tähän yhteishallintosopimukseen voi laittaa yheksi pykäläksi lainausmerkeissä myös sen, että siihen kirjataan, että jos tulee erimielisyyksiä niin että miten ne ratkaistaan. Että jos tässä sopimuksessa on mainittu, aiemmin puhuin siitä taimikonhoitoesimerkistä, jota se yksi osakas pystyi vastustaan, vaikka valtaosa osakkaista oli sitä mieltä, että taimikot hoidetaan. Mutta jos täällä sopimuksessa lukee, että tämmöisissä erimielisyystilanteissa äänestetään ja katsotaan, että kumpiko vaihtoehto sitten tai mikä vaihtoehto, jos on useampiakin vaihtoehtoja siinä pöydällä, niin mikä niistä voittaa, niin sen mukaan mennään. Eli tässäkin tapauksessa se taimikko olisi tullut hoidettua, jos yhteishallintasopimuksessa olisi ollut tämmöinen pykälä siitä, että tai kohta siitä, että miten erimielisyystilanteessa toimitaan.

Perttunen:

No tässä on tullut nyt paljon vinkkejä siitä, että miten saa kuolinpesien metsänomistuksen sujuvaksi. Mutta kuten heti silloin alussa puhuttiin, niin Minnamari viittasit siihen, että kuitenkin aina vähän niinku toivotaan sitä, että se kuolinpesä purettaisiin, jotta sitten vältyttäisiin ehkä niiltä tulevaisuudessa voisi tulla jotain ongelmia. Ja Riitta itsekin sanoit, että nyt taas kun on aikaa kulunut ja miten asiat teidänkin siellä sukupuolenvaihdoksissa etenee, niin voi tulla monimutkaisemmaksi, jonka takia tekin olette nyt sitten purkamista miettinyt. Eli onko tässä juuri se ajatus, että kuolinpesä jos on, niin se olisi ehkä sellainen väliaikainen?

Koivukoski:

Perttunen:

No miten kuolinpesä puretaan?

Tuovinen:

Jos kuolinpesässä on mukana vielä leski ja rintaperilliset niinku se yleisin kuolinpesän osakkaat on, niin ensin tehdään ositus, jossa sen lesken osuus siitä kuolinpesästä ikään kun erotetaan omakseen ja sitten
perinnönjako näitten rintaperillisten osalta.

Eli perinnönjaossa jaetaan sitten tää kuolinpesän omaisuus näiden perillisten kesken, rintaperillisten tai ketä siihen kuolinpesään sitten kuuluukaan. Ja jos tää perinnönjako sovussa ei onnistu, niin sitten kuka tahansa näistä pesän osakkaista voi hakea käräjäoikeudesta pesänjakajaa hoitamaan tän homman maaliin. Mutta toki aina näin, että sovussa tehtävät ratkaisut, pesänjaotkin, niin on huomattavasti edullisempia kuin se, että joudutaan hakemaan se pesänjakaja sitten käräjäoikeudesta. Koska silloin on usein jo tilanne se, että tuota siellä on osakkailla sukset sen verran ristissä, että ei enää luoteta sitten niin kuin toisiimme sen vertaa, että saataisiin se pesä sovussa jaettua.

Ja toki näin, että vaikka se pesänjako sovussa tehdäänkin ja ehkä ne alkukeskustelut siitä pesän, kuolinpesän jakamisesta käydään siinä ihan osakkaiden kesken, niin kannattaa ottaa se ulkopuolinen asiantuntija siihen pesänjakoonkin sitten jo hyvissä ajoin mukaan. Mukaan katsomaan päältä ja tuomaan ehkä semmoisia uusia näkökulmia ja sovittelemaan ja olemaan puolueeton ja kysymään sellaisia kysymyksiä, joita osakkaat ei ehkä itse ole hoksaa siinä ajatella.

Perttunen:

No miten Riitta, nyt teillä on alkanut tää kuolinpesän purkaminen?

Koivukoski:

No se ei varsinaisesti ole vielä alkanut, että ihan alkukeskustelua on jonkunlaista käyty. Mutta se lähti tietysti sillä nyt liikkeelle kun se yksi kiinteistö siitä myytiin, myytiin pois ja saattaa olla, että sitten näillä muilla kiinteistöillä, mitä meillä on nyt, niin ensin tehdään sitten semmoinen, puretaan se kuolinpesä perinnönjakosopimuksella ja silloin syntyy sitten yhtymä. Ja sitten aletaan keskustelemaan sitten sisarusten kesken, että onko jollakin sitten halua ostaa niitä osuuksia toisilta pois.

Koska täähän on järkevää siinä kohtaa sitten lähteä miettimään, että kun näissä ehdoissahan sanotaan, että saa siitä sen verovapauden, luovutusvoittoverovapauden, jos on kyseessä maa- tai metsätila ja ostajana on sisarus tai sitten oma rintaperillinen ja edellisestä kaupasta on yli 10 vuotta. Kun nää ehdot täyttyy, niin siinä sitten nämä osakkaat, jotka siinä on mukana siinä yhtymässä, niin ne säästyy sitten siltä luovutusvoittoverolta. Elikkä saavat sen verovapauden.

Olettaisin, että meilläkin lähdetään tätä asiaa viemään tällä eteenpäin, että ei mennä enää sitten myymään kokonaisia kiinteistöjä kuolionpesänä, vaan sitten sen jälkeen, kun on purettu yhtymäksi tämä kuolinpesä. Tää on todennäköinen se suunta, mihin nyt sitten lähdetään tässä lähivuosina, toivottavasti nyt ei kovin montaa vuotta enää mietitä, mutta tässä aikalailla on asiaa jo jokainen kohdallaan miettinyt.

Perttunen:

Ja tässäkin podcast-sarjassa on jo aiemmissa osissa tullut esille sitä, että tosiaan ei tarvitse niinku jakaa aina kaikkea tasan, vaikka metsää, vaan voi olla siitä tilalta jollekin joku muu asia, on vaikka niinku rakennus ja jollekin jää sitä metsää, jollekin peltoa tai minkä tyyppinen tila siinä onkaan se kokonaisuus.

Koivukoski:

Joo meilläkin siinä on sitten se äidin talo, joka jäisi sitten kaikkien yhteiseksi niinku äidin toive aikoinaan oli.

Perttunen:

Jos tähän loppuun vielä tiivistäisi sitä, että mitkä on ne tärkeimmät asiat, mitä pitää ottaa huomioon kun metsää omistaa kuolinpesä ja miten asioita kannattaa hoitaa?

Tuovinen:

Joo, kannattaa pysyä sovussa ja pyrkiä purkamaan se useimmiten näin, että se kuolinpesä purettaisiin aika nopeasti sen kuolinpesän syntymisen jälkeen pois. Ja sitten pitää muistaa se, että jokainen kuolinpesä, vaikka tässä on tämmöisiä yleisiä viisauksia, joita me tuodaan niinku esille, että miten kannattaisi toimia. Niin jokainen kuolinpesä on aina erilainen. Siellä on omanlaisensa osakkaat ja omanlaisensa omaisuus, jonka kanssa siellä sitten niin kun puuhataan.

Ja mitään patenttiratkaisua näiden asioiden hoitoon ei ole. Ei kannata tehdä niin, että tehdään niinku tuossa naapurissa tehtiin, vaan aina on niinku lähdettävä siitä omasta lähtökohdasta ja selvitettävä ne asiat siinä omassa kuolinpesän piirissä. Keskusteltava, kuultava kaikkia ja sitten muistaa ottaa se asiantuntija siihen mukaan. Ja vaikka se tuntuisi niinku hankalalta, niin kannattaa viedä se maaliin.

Perttunen:

Mitäs tähän haluaa sanoa Riitta vielä?

Koivukoski:

No sen sanoisin, että itse koen, että kaikista tärkeintä on se avoimuus ja puheyhteys. Muuten asiat ei suju, että semmoinen pitää olla kaikilla. Ja itse oon kokenut sellaista luottamusta siskojeni taholta, että voin olla ainoastaan kiitollinen heille tästä menneestä 35 vuodesta. Me on tehty tätä yhteistä kuolinpesäomistusmatkaa sen aikaa.

Ja sitten kannustaisin vielä kaikkia viemään niitä lapsia ja sitä seuraavaa sukupolvea niihin metsiin, että niille syntyisi se into ja halu olla metsänomistaja sieltä ihan lapsuudesta lähtien. Että ei tulisi sitä ongelmaa sitten, että ei välttämättä löydykään sitten sitä sellaista kiinnostunutta jatkajaa, joka haluaa sitä metsänomistusta jatkaa.

Mä ite muistan monta kertaa, kun tulee mieleen aina näissä metsissä kun liikkuu, niin ensimmäinen kolmen tukin kuusi, minkä isän kanssa oon kaatanut niin nyt siinä paikalla kasvaa 40-vuotias männikkö. Ja kyllä muhun silloin on isä iskenyt semmoisen halun ja innon ja palon tähän mehtään, että toivon, että se on siirtynyt omille lapsille ja sisarusten lapsillekin varmasti osalle. Että kaikki tämmöinen, missä asioista puhutaan, kerrotaan ja viedään niitä itse sinne paikan päälle sinne metsään katselemaan, että miltä siellä näyttää, niin se auttaa sitten siihen, että jossakin vaiheessa sieltä löytyy se uusi omistaja sille metsälle.

Perttunen:

Olipas ihana tarina.

Kiitos keskustelusta, Suomen metsäkeskuksen projektipäällikkö Minnamari Tuovinen ja metsää omistavan kuolinpesän osakas ja asianhoitaja Riitta Koivukoski.

Tuovinen:

Kiitos!

Koivukoski:

Kiitos.

Perttunen:

Tämä oli kolmeosaisen metsän omistajanvaihdos podcast-sarjan viimeinen osa, jonka tarjosi Polvelta toiselle – aktiivinen metsänomistus Pohjois-karjalassa (POLKU) -hanke ja Tietotaitoinen aktiivinen metsänomistaja (TAIKA) -hanke, joita rahoittaa Euroopan maaseuturahasto.