Hömötiaisten ja töyhtötiaisten kannat ovat taantuneet koko 2000-luvun, ja lapintiainen vetäytyy yhä pohjoisemmaksi. Kehitys on kuitenkin vielä pysäytettävissä. Uusi Tinttimetsän hoito-opas kertoo keinoista metsätiaisten elinympäristöjen turvaamiseksi metsänhoidossa.
Metsätiaisten tilanne on heikentynyt Suomessa merkittävästi. Hömö- ja töyhtötiaisten kannat ovat vähentyneet ja molemmat lajit luokitellaan nykyään uhanalaisiksi. Myös lapintiaisen kanta on taantunut ja sen levinneisyysalue on siirtynyt yhä pohjoisemmaksi. Suomen metsätiaislajeista vain kuusitiainen on luokiteltu edelleen elinvoimaiseksi.
Tinttimetsän hoito-opas kannustaa monimuotoiseen metsänhoitoon
Tinttimetsän hoito-opas kokoaa yhteen tutkimustietoa, kertoo tiaisten elintavoista ja elinympäristöistä sekä avaa taustoja metsätiaiskantojen muutoksiin. Samalla opas esittelee monimuotoisen metsänhoidon menetelmiä, jotka auttavat metsätiaisten lisäksi satoja muitakin metsiemme lajeja. Monet menetelmistä ovat helposti käytäntöön sovellettavissa eivätkä ole ristiriidassa metsistä saatavan taloudellisen tuoton kanssa.
– Metsätiaisten taantuminen on pysäytettävissä, mutta se edellyttää merkittäviä muutoksia metsänhoidon menetelmiin. Koska muutokset metsäluonnossamme ovat tapahtuneet vuosikymmenten aikana, monimuotoisuuttakaan ei saada palautettua metsiimme hetkessä, vaan se vaatii pitkäjänteistä työtä, kertoo Tinttimetsä-hankkeen projektipäällikkö Jukka Ruutiainen Suomen metsäkeskuksesta.
Metsätiaisten taantumisen taustalla ovat muutokset metsäluonnossa
Metsätiaisia on tutkittu Suomessa pitkään ja tutkimustulokset metsätiaisten kadon syistä ovat hyvin samansuuntaisia. Suurimpana syynä ovat pitkään jatkuneet muutokset metsäluonnossamme.
– Varttuneempien metsien väheneminen heikentää aikuisten tiaisten talvista selviytymistä, ja lahopökkelöiden puute hankaloittaa pesäpaikan löytämistä, selventää yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.
Suomalainen metsämaisema muuttuu jatkuvasti, eivätkä useimmat lajit ehdi sopeutua muutoksiin.
Vuosikymmenten saatossa metsien rakenne on muuttunut ja metsät ovat nuortuneet. Tämä ei vastaa enää niitä olosuhteita, joihin metsätiaiset ovat sopeutuneet, sanoo väitöskirjatutkija Satu Kumpula Oulun yliopistosta.
Tinttimetsä-hanke huipentuu loppuseminaariin
Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama Tinttimetsä-hanke päättyy tulokset kokoavaan loppuseminaariin. Loppuseminaarissa esitellään myös hankkeessa juuri julkaistu 65-sivuinen Tinttimetsän hoito-opas.
– Tilaisuudessa ensiesityksensä saa myös Tinttimetsä-lyhytelokuva, jonka pääosassa nähdään yksi Suomen tunnetuimmista näyttelijöistä, Ruutiainen kertoo.
Kaikille avoin loppuseminaari järjestetään torstaina 22.10. klo 9–11 Teams-verkkotilaisuutena.
Lue lisää ja ilmoittaudu loppuseminaariin tiistaihin 20.10. mennessä Metsäkeskuksen tapahtumakalenterin kautta.
Tutustu Tinttimetsän hoito-oppaaseen:
Tinttimetsä-hanke Metsäkeskuksen verkkosivuilla
Lisätietoa:
Jukka Ruutiainen
Tinttimetsä-hankkeen projektipäällikkö
Suomen metsäkeskus
jukka.ruutiainen
metsakeskus.fi (jukka[dot]ruutiainen[at]metsakeskus[dot]fi)
p. 040 530 6721
Aleksi Lehikoinen
yli-intendentti
Luonnontieteellinen keskusmuseo
aleksi.lehikoinen
helsinki.fi (aleksi[dot]lehikoinen[at]helsinki[dot]fi)
p. 045 137 5732
Satu Kumpula
väitöskirjatutkija
Oulun yliopisto
satu.kumpula
oulu.fi (satu[dot]kumpula[at]oulu[dot]fi)
p. 050 327 7015