Siirry pääsisältöön

Tietojen luovuttaminen Metsäkeskuksesta asiakkuuden perusteella

Palvelu

Metsäkeskus voi luovuttaa metsänomistajan metsätietoja toimijaorganisaatiolle, kun metsänomistaja on kyseisen organisaation asiakas ja kun asiakkuussuhde on aktiivinen. Metsänomistajalta itseltään ei tällöin kysytä suostumusta tietojen luovuttamiselle.

Metsäkeskus voi luovuttaa tiedot kirjallisen tietopyynnön perusteella

  • Metsään.fi-palvelussa, kun toimija on rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi tai
  • kopioina, tulosteina, sähköisinä tiedostoina tai muuna tietoaineistona.

Metsänomistaja näkee merkinnän tästä tietoluovutuksesta Metsään.fi-palvelussa samasta kohtaa, mistä hän näkee omat toimijoille antamansa suostumukset: Asiointi > Metsätietojen luovutus.

Jos metsänomistaja pitää asiakkuuteen perustuvaa tietoluovutusta perusteettomana, on hänen oltava yhteydessä ensisijaisesti toimijaan. Jos asiaan ei löydy toimijan kanssa ratkaisua, voi metsänomistaja olla yhteydessä Metsäkeskukseen.

Asiakkuuden edellytykset täyttyvät, jos metsätalouden harjoittamiseen liittyvä asiakassuhde on jatkuva tai asiakkuuteen liittyy jäsenyyden lisäksi toimeksiantoja. Edellytykset täyttyvät, kun jokin seuraavista kohdista toteutuu:

  1. Metsänomistajan ja toimijan välillä on ollut vähintään kaksi tapahtumaa (esim. puukauppaa tai metsänhoitotöiden toimeksiantoa) tietopyyntöä edeltävien viiden vuoden aikana.
  2. Metsänomistajan ja toimijan välillä on jäsenyyssuhde tai pitkäkestoinen metsätalouden palveluja koskeva sopimus ja lisäksi yksi tapahtuma tietopyyntöä edeltävien viiden vuoden aikana.
  3. Metsänomistajalla ja toimijalla on meneillään oleva toimeksianto.

Tietopyynnössä tulee esittää jokaisen metsänomistajan osalta asiakkuuden perusteena olevan tapahtuman luonne ja tapahtuman ajankohta. Tiedon voi ilmoittaa esimerkiksi näin: Toistaiseksi voimassa oleva sopimus metsänhoitopalveluista 1.11.2019 ja puukauppa 15.2.2020.

Toimijan on huolehdittava siitä, että asiakkaalla on mahdollisuus saada tieto henkilötietojensa käsittelystä. Toimijan on kerrottava metsänomistajille, että toimija voi asiakassuhteen hoitamiseksi hankkia henkilötietoa Metsäkeskukselta.

Toimijan on poistettava henkilötietoa sisältävät metsätiedot tietojärjestelmistään kohtuullisessa ajassa sen jälkeen, sen jälkeen, kun tietoja ei enää tarvita siihen tarkoitukseen, johon Metsäkeskus on ne luovuttanut. Näin voi tapahtua esim. asiakassuhteen päättyessä.

Lisäksi toimijan tulee ilmoittaa Metsäkeskukseen, että katseluyhteys asiakkaan tietoihin poistetaan toimijalta. Ilmoitus tulee tehdä sähköpostitse osoitteeseen asiakastuki(at)metsakeskus.fi.

Toimija, voit pyytää tietoja mallina olevan Excel-tiedoston mukaisesti Metsäkeskuksesta tai esittämällä vapaamuotoisesti vastaavat tiedot. Kerro tietopyynnössä jokaisen metsänomistajan osalta, miten asiakkuus on aktiivinen edellä kuvattujen ehtojen mukaisesti. Kerro myös se, miksi tiedot ovat tarpeellisia.

Liitä pyyntöön Excel-tiedosto, jossa on metsänomistajista seuraavat tiedot:

  • nimi: etunimet ja sukunimi eri sarakkeissa
  • kiinteistötunnukset
  • y-tunnus, jos metsänomistaja on yritys tai yhteisö
  • henkilötunnus, jos metsänomistaja on luonnollinen henkilö
  • tiedot asiakkuuden perusteita olevista tapahtumista ja niiden päivämääristä viiden viimeisen vuoden ajalta.

Pyydämme lähettämään tietopyynnöt turvapostilla Kirjaamoon.


Asioi palvelussa

Verkkoasiointi

Lähetä turvapostilla Metsäkeskuksen kirjaamoon asiakirjoja tietoturvallisesti. Voit lähettää esimerkiksi Metsään.fi-asiointilupia sekä yhteismetsiin, metsärikkomusasioihin ja kilpailutukseen liittyviä asiakirjoja ja liitteitä. Niihin voi liittyä henkilötietoja ja liikesalaisuuksia, jotka on tarpeen suojata.

Turvaposti on tietoturvallinen tapa lähettää sähköpostia.

Näin lähetät turvapostia
1. Avaa turvapostin lähetyslomake kohdasta Siirry verkkoasiointiin.
2. Kirjoita oma sähköpostiosoitteesi kohtaan Lähettäjän sähköpostiosoite.
3. Syötä otsikko ja kirjoita viestisi kohtaan Viesti.
4. Jos haluat lähettää liitetiedostoja, valitse Liitteet.
5. Valitse "Lähetä kopio Turvapostista omaan sähköpostiini", jos haluat itsellesi kopion lähettämästäsi viestistä.
6. Paina lähetä. Viestisi ei kuitenkaan vielä lähde vastaanottajalle. Vahvista vielä lähetys kohdan 7 ohjeen mukaisesti.
7. Avaa oma sähköpostisi ja viimeistele turvapostin lähetys. Sähköpostiisi on saapunut viesti. Avaa se ja paina linkistä. Vasta nyt viestisi lähtee vastaanottajalle. Jos viestiä ei löydy sähköpostisi saapuneet-kansiosta, tarkista myös roskapostikansio. Jos et vahvista lähetystä oman sähköpostisi kautta, viestiäsi ei toimiteta vastaanottajalle.

Siirry verkkoasiointiin

Yhteystiedot

Metsäkeskuksen asiakastuki
Puhelu maksaa paikallisverkkomaksun (pvm) tai matkapuhelinmaksun (mpm). Tarkista hinta omalta operaattoriltasi.

Palveluajat

Avoinna ympäri vuorokauden

Lomakkeet

Lomakkeella voit pyytää metsänomistajaan liittyviä metsävaratietoja (henkilötietoja) Metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä.

Toimita lomake Metsäkeskukseen kirjaamon turvapostilla tai lähetä se Lahden toimistoon.

Lomakkeen toimitustiedot

Toimita lomake Metsäkeskukseen kirjaamon turvapostilla tai lähetä se Lahden toimistoon.
Päivitetty

Puhelinasiointi

Metsäkeskuksen asiakastuki palvelee metsänomistajia ja metsäalan toimijoita.

Yhteystiedot

Puhelu maksaa paikallisverkkomaksun (pvm) tai matkapuhelinmaksun (mpm). Tarkista hinta omalta operaattoriltasi.

Palveluajat

Maanantai: 08:00 - 18:00
Tiistai: 08:00 - 18:00
Keskiviikko: 08:00 - 16:00
Torstai: 08:00 - 16:00
Perjantai: 08:00 - 16:00

Linkit

Metsäkeskuksesta löydät parhaan asiantuntemuksen metsävara- ja luontotietoon, metsälainsäädäntöön, metsän- ja luonnonhoitoon, metsiin ja puuhun perustuviin elinkeinoihin ja metsänomistajuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Metsäkeskuksen palvelut yrityksille koostuvat henkilökohtaisesta asiantuntijapalvelusta, koulutuspalveluista, tietotuotteista ja sähköisistä palveluista.

Neuvonta ja kehittämistoimenpiteet suunnitellaan yhdessä yrityksen tarpeiden mukaisesti. Vahvuutemme on laaja asiantuntijaosaaminen ja hyvät verkostot alan muihin toimijoihin.

Tarjoamme monipuolisesti koulutusta metsäalan toimijoille. Olemme erikoistuneet metsäalaa koskevan lainsäädännön muutosten kouluttamiseen käytännönläheisestä näkökulmasta.

Metsään.fi on metsänomistajia ja metsäalan palveluntarjoajia yhdistävä sähköinen asiointipalvelu, josta löytyvät yksityismetsien metsävaratiedot. Tutustu palveluun ja myös avoimeen metsätietoomme osoitteessa www.metsään.fi.

Siirry verkkosivulle

Yhteystiedot

Metsäkeskuksen asiakastuki
Päivitetty