Metsäkuusi on suosituin joulupuu
Kotimainen metsäkuusi on suosituin joulupuu suomalaiskodeissa. Aitoja joulukuusia hankitaan tänä vuonna reilut 1,3 miljoonaa. Kuusia tuodaan koteihin yhä aiemmin ennen joulua.
Kotimainen metsäkuusi on suosituin joulupuu suomalaiskodeissa. Aitoja joulukuusia hankitaan tänä vuonna reilut 1,3 miljoonaa. Kuusia tuodaan koteihin yhä aiemmin ennen joulua.
Ensi vuodesta alkaen kokeillaan tuloksiin perustuvia metsätalouden tukia. Kokeiltavaksi ovat tulossa tuet suon ennallistamiseen, lehdon luonnonhoitoon, suojavyöhykkeen jättämiseen sekä lehtipuuosuuden lisäämiseen taimikon ja nuoren metsän hoitotyössä. Hallitus esittää, että tukikokeilut jatkuvat vuoden 2029 loppuun saakka.
Satakuntalainen metsänomistus painottuu vahvasti vanhempiin ikäryhmiin. Hieman vajaa neljännes yli 10 hehtaaria metsää omistavista on jo yli 75-vuotiaita. Näissä perheissä keskustelu metsän omistajanvaihdoksesta pitäisi olla käynnissä.
Metsätalouden tuille on ollut kovasti kysyntää tänä vuonna. Puuntuotannon tukia on maksettu metsänomistajille noin 36,4 miljoonaa euroa lokakuun loppuun mennessä. Tämän vuoden tukivaroja puuntuotantoon on jäljellä vielä 0,9 miljoonaa euroa, joita ohjataan lähinnä suometsän hoitoon ja yksityisteiden perusparannuksiin. Tukien maksuja siirtyy ensi vuodelle kaikkiaan arviolta noin 15 miljoonan euron verran. Ympäristötukiin ja luonnonhoitoon on sen sijaan vielä runsaasti tukivaroja tälle vuodelle, ja tukihakemuksia käsitellään vuoden loppuun saakka.
Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelussa voi nyt hakea ympäristötukea. Tukihakemuksen voi tehdä metsänomistaja itse tai hänen puolestaan metsäalan ammattilainen.
Hakkuuaikomukset yksityismetsissä romahtivat alkusyksystä verrattuna tämän vuoden kevääseen ja edellisvuosiin. Suomen metsäkeskukseen saapuneista metsänkäyttöilmoituksista käy ilmi, että hakkuuaikeet vähenivät syksyllä erityisesti Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Muutos näkyy kaikissa hakkuutavoissa ja puutavaralajeissa.
Metsänomistajien kannattaa tarkistaa nyt alkusyksystä, onko omissa taimikoissa hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja. Hirvieläinvahinkoilmoitus kannattaa tehdä Metsäkeskukseen lokakuun loppuun mennessä, jotta vahingot ehditään käydä arvioimassa vielä tämän vuoden puolella.
Metsävara- ja luontotiedon keruu ja tuotanto ottavat ison harppauksen tulevina vuosina. Uudessa Kallio II -ohjelmassa Suomen metsät kartoitetaan yhdeksän vuoden aikana ensi vuodesta alkaen. Metsistä saadaan tuotettua entistä tarkempaa ja monipuolisempaa tietoa metsänomistajien ja metsäalan ammattilaisten käyttöön.
Koivun siemensato on tänä vuonna tavallista runsaampi. Maahan varisseita koivun siemeniä voi hyödyntää sekametsien perustamisessa. Osa siemenistä itää jo tänä syksynä, mutta valtaosa ensi keväänä. Sekametsät kestävät paremmin erilaisia tuhoja ja ovat luonnoltaan monimuotoisempia kuin yhden puulajin metsät.
Nuorista metsistä korjattiin pienpuuta viime vuonna tukivaroilla noin viidenneksen edellisvuotta enemmän. Eniten pienpuun korjuu lisääntyi Lapissa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa edellisvuoteen verrattuna. Nuoren metsän hoito auttaa metsiä sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja kestämään paremmin erilaisia tuhoja.