Vanha Metsään.fi poistuu käytöstä joulukuussa
Metsään.fin vanha versio poistuu käytöstä joulukuun 12. päivänä. Tämän jälkeen Metsään.fissä ei voi enää tehdä kemera-toteutusilmoituksia tai ilmoituksia hirvieläinvahingoista. Tarkista...
Metsään.fin vanha versio poistuu käytöstä joulukuun 12. päivänä. Tämän jälkeen Metsään.fissä ei voi enää tehdä kemera-toteutusilmoituksia tai ilmoituksia hirvieläinvahingoista. Tarkista...
Metsäalan sanastotyön kuudes sanasto on valmistunut kommentoitavaksi Lausuntopalvelu.fi-verkkopalveluun. Sanasto sisältää 135 käsitettä, jotka kuvaavat yleistä kasvupaikka- ja metsätyyppijärjestelmää, metsätalousmaiden luokittelua sekä metsätyyppejä.
Ympäristötuki on korvaus maanomistajalle metsän vapaaehtoisesta suojelusta. Ympäristötukeen on tänä vuonna varoja noin 12 miljoonaa euroa, joista valtaosa jää käyttämättä ja siirtyy ensi vuodelle. Metsäkeskus pääsee aloittamaan tänä vuonna saapuneiden ympäristötukihakemusten käsittelyn vasta loppuvuodesta tietojärjestelmäongelmien vuoksi. Se tarkoittaa sitä, että suuri osa tänä vuonna haetuista tuista maksetaan maanomistajille vasta ensi vuoden puolella.
Suomen metsäkeskus avaa vuoden toisen luonnonhoitohankkeiden haun 8.10.2024. Nyt haetaan tekijöitä Helmi- ja Metso-ohjelmien mukaisiin elinympäristöjen hoito-, kunnostus- ja ennallistamistöihin.
Hallitus esittää, että tuki uusien metsäteiden rakentamiseen poistuu metsätalouden kannustejärjestelmästä. Samalla poistuisi myös mahdollisuus tehdä uutta tietä yksityistien perusparannusten yhteydessä. Muutos on osa valtiontalouden säästötoimia ja sen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2025 alkaen.
Metsäalan sanastotyön viides sanasto on valmistunut kommentoitavaksi Lausuntopalvelu.fi-verkkopalveluun. Sanasto sisältää 279 soiden ja turvekankaiden kasvupaikkaluokitukseen liittyvää termiä ja määritelmää. Käsitteistöön on yhdistetty metsäammattilaisten käyttämä suotyyppijärjestelmä sekä ympäristöalan kasvitieteellinen suotyyppiluokitus.
Luonnonhoitoon ja elinympäristöjen ennallistamiseen tarvitaan lisää ammattilaisia tulevina vuosina. Luonnonhoitotyöt vaativat laajaa osaamista ja uuden oppimista. Metsäkeskuksen ja Työtehoseuran Luonnonhoidon tulevaisuuden tekijät – LUOTU-hankkeessa on tuotettu oppimateriaalia luonnonhoidon ammattilaisten työn tueksi.
Metsätalouden tukia on haettu Suomen metsäkeskuksesta viime vuotta vilkkaammin. Puuntuotannon tukia on käytetty tänä vuonna tähän mennessä 19,1 miljoonaa euroa, eli noin 9 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Metsänomistajat ovat hakeneet tukea paljon etenkin taimikoiden ja nuorten metsien hoitoon sekä terveyslannoituksiin. Tukihakemusten käsittelyssä on tällä hetkellä ruuhkaa.
Suomen metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelu on metsäalan toimijoiden ja metsänomistajien kohtaamispaikka, jossa edistetään myös vapaaehtoista suojelua ja luonnonhoidon töitä. Ympäristötukihakemusten valmistelua tarjoavien metsäalan toimijoiden kannattaa kirjautua Metsään.fi-palveluun ja tuoda palveluvalikoimaansa metsänomistajien tietoon.
Suomen metsäkeskus tarkastaa vuosittain harvennushakkuiden puunkorjuujälkeä eri puolilla Suomea. Vuoden 2023 tarkastuksissa korjuujälki oli hyvää noin neljänneksellä tarkastetuista harvennushakkuista. Hakkuut oli tehty pääosin vuosina 2022–2023. Vuoden 2023 tarkastuksissa koealojen määrää lisättiin aiemmasta, jotta tarkastustulokset olisivat mahdollisimman luotettavia.