Siirry pääsisältöön

Kestävää kasvua Kymenlaakson metsiin

Hankkeen rahoittajat

Kestävää kasvua Kymenlaakson metsiin -hanke vahvistaa metsäpalveluyrittäjyyden ja työllisyyden kasvua ja kehittymistä, aktivoi metsätalouden harjoittamista nuorissa metsissä ja vahvistaa metsien monimuotoisuutta ja ilmastokestävyyttä. 

Kymenlaaksossa metsäteollisuudella on pitkät ja vahvat perinteet, mikä on muokannut alueen metsärakennetta. Metsien ikäluokkajakauma painottuu muuta maata enemmän nuoriin metsiin. Nuoria (0–40-vuotiaita) metsiä maakunnassa on metsämaan pinta-alasta noin puolet. Vaikka taimikoita ja nuoria metsiä onkin alueella runsaasti, on niiden metsänhoidollinen laatu kuitenkin hyvällä tasolla. Nuorten metsien eri hoitotyöt avaavat alueellisia metsäalan työmahdollisuuksia tulevaisuudessa. Samalla myös luonnonhoidon huomioiminen korostuu – tärkeät valinnat mm. sekapuustoisuuden suhteen tehdään metsissä alkuvuosien aikana.

Hankkeen tavoitteet

1. Metsäpalveluyrittäjyys kasvaa ja kehittyy

Hankkeen toimenpiteillä tehostetaan työkohteiden löytymistä ja palveluiden markkinointia, toimijoiden näkyvyyttä sekä asiakaskontaktien lisääntymistä. Lisäksi vahvistetaan osaamista ja verkostoitumista sekä parannetaan yrittämisen edellytyksiä. 

2. Taimikoiden ja nuorten metsien kasvukunto paranee

Hankeen toimenpiteillä aktivoidaan metsänomistajia hoitamaan taimikoita ja nuoria metsiä. Tämä parantaa puuston kasvua ja vahvistaa metsien sopeutumiskykyä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sekä tuhoriskeihin. Pitkällä aikavälillä nuorten metsien kasvukunnon kohentuminen näkyy lisääntyneenä ainespuun tuotantona ja metsätalouden kannattavuuden paranemisena.

3. Metsäluonnon monimuotoisuus vahvistuu

Toimenpiteillä vahvistetaan metsänomistajien tietämystä talousmetsien luonnonhoidosta. Tietämys luonnonhoidosta näkyy tulevaisuudessa sekametsien kasvatuksen ja lahopuun lisääntymisenä. Lisäksi tieto arvokkaista elinympäristöistä parantaa niiden suojelua tulevaisuudessa. 

Hankkeen toteuttaja on Suomen metsäkeskus. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2025 – 31.12.2026.

Hanketta rahoittavat Euroopan maaseuturahasto ja yksityiset rahoittajat. 

Katso myös: Kestävää kasvua Etelä-Karjalan metsiin

Tulevat tapahtumat

Ilmoitamme tulevista tapahtumista tällä sivulla.

Hankkeen materiaalit

Hankkeen menneiden tapahtumien materiaalit ovat Metsäkeskuksen mediapankissa.

Toiminta-alue
Kymenlaakso

Hankkeen toteuttajat

Metsäkeskuksen logo

Lisätietoja