Uutiset | Metsäkeskus

Uutiset

14.09.2015 13:46
Metsänomistajaksi päädytään usein suunnittelematta. Valtaosa metsätiloista vaihtaa omistajaa perheen tai suvun sisällä. Harkittu omistajanvaihdos metsätilan pirstomista välttäen mahdollistaa metsätalouden kannattavuuden jatkossakin.
11.09.2015 11:16
Puukauppamäärä jäi tammi-elokuulla noin 10 prosenttia edellisvuosia alhaisemmaksi. Syyskuulla puukauppa on selvästi piristynyt ja viikkomyyntimäärät ovat yltäneet jo edellisvuosien tasolle.
09.09.2015 10:16
Vielä ehdit ilmoittautua luonnonhoidon toimijoille suunnattuihin koulutuksiin. Maastokoulutukset järjestetään Nilsiässä 17.9. ja 1.10 Siikaisissa. Koulutuksen kustannukset katetaan pääosin hankkeen kuluista. Koulutuksen tavoitteena on antaa varsinkin uusille toimijoille riittävät valmiudet osallistua luonnonhoitohankkeen hakuun ja toteutukseen.
01.09.2015 20:57
Tiedätkö mitä metsääsi kuuluu? Usein metsä yllättää ja tarjoaa enemmän kuin kuvittelitkaan!
25.08.2015 14:22
Metsäkeskuksen syksyn koulutustarjonnassa on kursseja sekä metsänomistajille että toimijoille. Kesällä voimaan astuneesta Kestävän metsätalouden rahoituslaista järjestetään koulutustilaisuuksia syyskuun aikana useilla paikkakunnilla. Luonnonhoidon koulutuksissa tutustutaan luonnonhoitokohteisiin maastossa retkeillen ja keskustellen. Syksyn koulutusten teemana on METSO-kohteiden tunnistaminen.
24.08.2015 14:01
Pohjois-Savon metsänhoitokoulusäätiön stipendi on nyt haettavissa.
24.08.2015 10:34
Nyt on hyvä hetki ilmoittautua 5.9.2015 pidettävään Metsään ABC-päivään. Päivän mittainen koulutus vastaa uuden metsänomistajan yleisimpiin kysymyksiin ja antaa runsaasti tietoa metsäasioista.
21.08.2015 10:42
Laadukkaasti toteutettu maanmuokkaus varmistaa hyvän alun uudelle metsälle. Parantamisen varaa on etenkin riittävien viljelypisteiden määrässä muokattavalla alueella.
18.08.2015 15:10
Uuden Kemera-lain mukaisten metsänhoidon rahoitushakemusten tallennus ja käsittely on käynnistynyt hitaasti. Toimijat ja metsänomistajat ovat kesän aikana toimittaneet Metsäkeskukselle noin 20 000 tukihakemusta koskien nuoren metsän hoitoa, taimikonhoitoa ja juurikäävän torjuntaa. Suurin osa hankehakemuksista odottaa tällä hetkellä tallennusta järjestelmään.
12.08.2015 13:16
Kestävä metsäenergia -hankkeen järjestämästä Metsät kuntoon marketista tapahtumasta on tehty tyytyväisyyskysely.

.