Talvien lyhentyminen tuo merkittäviä haasteita puunkorjuulle Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla | Metsäkeskus

Talvien lyhentyminen tuo merkittäviä haasteita puunkorjuulle Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla

Leveätelainen metsäkone suometsässä kesällä
Leveät telat lisäävät huomattavasti metsäkoneen kantavuutta suometsässä.
Muuttuva ilmasto aiheuttaa haasteita perinteiselle talviajan puunkorjuulle erityisesti suometsissä, joiden osuus Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsätalousmaista on jopa 43 prosenttia. Ratkaisuna ongelmalle nousee puunkorjuu kesäaikaan. Uusi verkkokoulutus tarjoaa apua metsänomistajille kesäkorjuuseen soveltuvien kohteiden tunnistamiseksi.

Viime talvi oli poikkeuksellisen lauha valtaosassa Suomea. Myös pitkän aikavälin seurannassa talvikaudet ovat lyhentyneet. Muuttuva ilmasto asettaakin suuria haasteita perinteiselle talviajan puunkorjuulle erityisesti suometsissä, kun lauhtumisen seurauksena metsäkonetta kantavaa routakerrosta ei ole välttämättä ollenkaan. Sääolosuhteet tuovat korjuuhaasteita myös niille kivennäismaan leimikoille, joille ei pääse sulan maan aikana kulkemaan esimerkiksi tiestön heikon kantavuuden vuoksi. 

Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla suometsien osuus metsätalousmaasta on peräti 43 prosenttia, mikä viime talven osalta tarkoitti sitä, että arvioilta puolet metsistä oli korjuun ulottumattomissa. 

- Useampi viime vuotta vastaava talvi pysäyttäisi lähes täysin suometsäleimikoiden kaupan Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, jos korjuu on vain talvikorjuun varassa. Tilannetta kuvaa hyvin se, että suot kantavat tänä vuonna metsäkoneita paremmin juhannuksena kuin laskiaisena, kommentoi projektipäällikkö Tatu Viitasaari Suomen metsäkeskuksesta.

Ratkaisuna puunkorjuu kesäaikaan

Yhdeksi ratkaisuksi nousee suometsien puunkorjuu kesäaikaan, kun maaperä on kuivimmillaan. Tällöin maan kantavuus on huomattavasti parempi kuin lämpimänä ja märkänä talvena. Etenkin runsaspuustoiset rämeet soveltuvat usein korjattavaksi myös sulan maan aikana, kunhan alueen kulkuyhteydet ovat kunnossa ja pohjavedenpinta tarpeeksi matalalla. 

Kesällä tapahtuva suometsien puunkorjuu vaatii tarkkaa ennakkosuunnittelua, jolla pyritään määrittämään kesäkorjuuseen soveltuvat kohteet ja tehostaa niillä tapahtuva korjuutoiminta. Lisäksi tarvitaan tarkoitukseen varusteltuja metsäkoneita.

- Viime vuosina korjuukalusto ja erityisesti erilaiset telaratkaisut ovat kehittyneet huomattavasti. Myös suometsien puunkorjuun tutkimus ja osaaminen on kehittynyt. Onkin erityisen tärkeää saada jalkautettua nämä uudet ratkaisut ja tieto osaksi normaalia metsänhoitoa. Tällöin metsänomistajatkin saavat suoleimikkonsa myydyksi, toteaa Viitasaari. 

Koulutus tarjoaa apua korjuukohteiden tunnistamiseen

Metsänomistajalle on nyt tarjolla apua soveltuvien suometsien kesäkorjuukohteiden tunnistamiseksi. Suometsien sulan maan aikainen puunkorjuukelpoisuus – verkkokoulutus tarjoaa korjuukohteiden tunnistamisen lisäksi tietoa suometsäkohteiden puukaupasta ja kantavuutta parantavista ratkaisuista. Maksuttoman verkkokoulutusmateriaalin on toteuttanut Suomen metsäkeskuksen Suometsien sadonkorjuu – hanke. Lisätietoa aiheesta löytyy myös hankkeen tuottamalta infovideolta

- Kurssilla esitellään myös niitä ratkaisuja, joiden avulla sulan maan aikainen puunkorjuu onnistuu suometsissä. Koulutus on helppo suorittaa osallistujalle itselleen parhaiten soveltuvana aikana, Viitasaari kertoo.  

Suometsien sadonkorjuu- hanketta rahoittavat Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. 

Sulan maan aikainen puunkorjuukelpoisuus – verkkokoulutus
Suometsien sulan maan aikainen puunkorjuu – infovideo 
 

.