Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen tulkintasuositusta uudistettiin

uutiskuva-luontokohteet.jpg
Uudistetussa suosituksessa on täsmennetty pienvesikohteiden välittömän lähiympäristön rajaamista.
Suomen metsäkeskus on valmistellut tulkintasuosituksen metsälain 10 § kohteiden rajaamisesta ja käsittelystä. Uudistettu tulkintasuositus selkeyttää metsälain tulkintaa luonnon monimuotoisuudelle tärkeissä elinympäristöissä. Tulkintasuositus on nyt myös Metsäkeskuksen verkkosivuilla.

Metsäalan toimijat voivat hyödyntää suositusta esimerkiksi hakkuiden suunnittelussa ja metsänomistajien neuvontatyössä. Suositus auttaa rajaamaan metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt hakkuiden ulkopuolelle ja säästämään riittävästi lakikohteen ympäristöä.

- Suositus on käytännönläheinen ja sen pääpaino on elinympäristöissä, joiden hakkuupaine on suurin, kuten esimerkiksi pienvesikohteissa sekä korvissa ja lehdoissa, sanoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen Metsäkeskuksesta.

Tulkintasuosituksessa on huomioitu metsälaista saadut oikeuden päätökset ja vakiintuneet tulkintakäytännöt. Suosituksessa on myös hyödynnetty metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä koskevia tutkimustuloksia. Suositusta päivitetään tarvittaessa uusien oikeustapausten ja tutkimustulosten pohjalta.

Tulkintasuositus kertoo lain vaatiman vähimmäisrajauksen

Tulkintasuositusta on aiempina vuosina jaettu Metsäkeskuksen järjestämissä koulutuksissa.

Uudistetussa suosituksessa on täsmennetty pienvesikohteiden välittömän lähiympäristön rajaamista. Välittömän lähiympäristön minimiksi on määritetty puuston pituus pienveden molemmin puolin ilmansuunnasta riippumatta.

Tulkintasuosituksessa metsälakikohteiden rajauksena on lain vaatima vähimmäisrajaus. Jos metsänomistaja haluaa turvata luontoarvoja ja monimuotoisuutta metsässään, kannattaa lakikohteiden ympäristöä säästää laajemmalta alalta.

Metsäkeskuksen Metsään.fi-verkkosivuilla on avointa tietoa metsälain erityisen tärkeistä elinympäristöistä ja niiden sijainnista. Avoimet elinympäristötiedot sekä uudistettu tulkintasuositus auttavat huomioimaan metsälakikohteet metsien käsittelyssä entistä paremmin.
 
Uudistettu tulkintasuositus on Metsäkeskuksen verkkosivuilla Lomakkeet-osiossa.