Metsäkeskuksen uusi organisaatio aloittaa | Metsäkeskus

Metsäkeskuksen uusi organisaatio aloittaa

Suomen metsäkeskuksen organisaatio uudistuu 1.4.2015.
Suomen metsäkeskuksen organisaatio uudistuu 1.4.2015. Metsäkeskus johtaa jatkossa toimintaansa valtakunnallisilla prosesseilla. Alueverkosto jakautuu viiteen palvelualueeseen.

Metsäkeskus hakee muutoksella suoraviivaista johtamismallia, valtakunnallista tulosvastuuta ja yksinkertaisempaa organisaatiorakennetta. Taloa johdetaan jatkossa kolmen valtakunnallisen prosessin, metsätieto- ja tarkastuspalveluiden, elinkeinopalveluiden ja hallintopalveluiden kautta. Metsätieto- ja tarkastuspalvelut sekä elinkeinopalvelut käynnistyvät uusina prosesseina nyt käsillä olevassa muutoksessa. Sisäisenä tukipalveluna toimiva hallintopalvelut muuttui valtakunnalliseksi jo vuonna 2013.

Elinkeinojohtajaksi Anssi Niskanen, metsäjohtajana jatkaa Anna Rakemaa

Anssi Niskanen siirtyy valtakunnallisen elinkeinojohtajan tehtävään Metsäkeskuksen Pohjois-Karjalan aluejohtajan paikalta, johon hänet valittiin vuonna 2012. Niskanen on maa- ja metsätaloustieteiden tohtori ja toiminut aiemmin Itä-Suomen yliopiston Metsäalan ennakointiyksikön johtajana Joensuussa. Niskanen raportoi elinkeinojohtajan työssään johtaja Ari Einille ja työskentelee Metsäkeskuksen pääkonttorissa Lahdessa.

Anna Rakemaa on toiminut Metsäkeskuksen valtakunnallisena metsäjohtajana vuodesta 2012 alkaen ja nimitetty jatkamaan tehtävässään. Rakemaa on maa- ja metsätaloustieteiden maisteri ja toiminut Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen johtajana vuosina 2007-2011 sekä maa- ja metsätalousministeriössä ylitarkastajana 2001-2007. Rakemaa raportoi johtaja Ari Einille ja työskentelee pääkonttorissa Lahdessa.

Elinkeinojohtajan tehtävä on uusi ja sisältää valtakunnallisen vastuun elinkeinopalveluista. Elinkeinopalveluissa työskentelee jatkossa noin 170 metsäalan asiantuntijaa, jotka keskittyvät erityisesti metsänomistajien ja metsäalan toimijoiden palveluun.

Metsäjohtajan vuonna 2012 perustettu tehtävä säilyy nykyisessä muutoksessa, mutta sisältö muuttuu valtakunnallisen vastuun myötä. Metsäjohtajan vastuulla oleva metsätieto- ja tarkastuspalvelut työllistää noin 310 metsäalan asiantuntijaa, joiden tehtävänä on metsälainsäädännön valvonta, metsätalouden tukien myöntäminen sekä metsätiedon keruu ja jalostaminen asiakkaiden käyttöön. Kestävän metsätalouden rahoituslakiin eli Kemeraan perustuvat maksatukset ja tietolupien käsittely tapahtuu jatkossa keskitetysti valtakunnallisessa yksikössä.

Hallintopalveluissa työskentelee noin 50 asiantuntijaa, jotka toimivat vuonna 2012 nimitetyn hallintojohtajan Jorma Tolosen alaisuudessa. Henkilöstöluvut eivät sisällä kuluvan vuoden aikana eläkkeelle jäävää henkilöstöä.
Metsäkeskuksen johtajana on toiminut vuodesta 2012 alkaen Ari Eini.

Lue Metsäkeskuksen tiedote kokonaisuudessaan

.