Juurikäävän torjuntaa tulee jatkaa pakkasten tuloon saakka | Metsäkeskus

Juurikäävän torjuntaa tulee jatkaa pakkasten tuloon saakka

Kantojen päälle on levitetty juurikäävän torjunta-ainetta.
Juurikäävän leviämistä voi estää käsittelemällä kannot torjunta-aineella hakkuun yhteydessä. Kuva: Johanna Kleemola
Kivennäis- ja turvemailla tehtävien hakkuiden yhteydessä on huolehdittava juurikäävän torjunnasta. Juurikääpää torjutaan sen leviämisen riskialueella toukokuun alusta marraskuun loppuun. Torjuntaa ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos lämpötila on laskenut pakkasen puolelle tai kun kyseessä on kotitarvehakkuu. Turvemailla torjuntavelvoite koskee vain kuusta.

Juurikäävän torjuntaa ei tarvitse enää tehdä, kun vuorokauden alin lämpötila on hakkuukohteella alle 0 astetta tai maassa on yhtenäinen lumipeite. Torjunnan voi lopettaa myös, jos lämpötila on hakkuuta edeltävällä kolmen viikon jaksolla ollut paikkakunnalla alle -10 astetta.  

– Sää näyttää jatkuvan lämpimänä ja silloin juurikäävän torjuntaakin tulee tehdä riskialueilla marraskuun loppuun saakka. Suositeltavaa se on tämän jälkeenkin, jos sää ei kylmene, sanoo valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen Suomen metsäkeskuksesta. 

Laadukas kantokäsittely estää juurikäävän leviämistä 

Kun lämpötila laskee pakkaselle, juurikäävän itiötuotanto vähenee ja loppuu lähes kokonaan noin 2-3 viikon viiveellä. Täysin varmasti itiötuotanto pysähtyy vasta, kun kääpä on jäässä tai lumen peittämä. Juurikäävän itiöitä voi kulkeutua myös etelämpää satojen kilometrien päästä ilmavirtausten mukana. Kun lämpötila nousee jälleen nollan yläpuolelle, kestää 2-3 viikkoa, kunnes itiötuotanto lähtee taas käyntiin.  

Juurikäävän torjunta-aine ei saisi jäätyä levityslaitteen putkistoon, sillä huono torjuntatulos pienentää käsittelyn kannattavuutta. Juurikäävän torjuntaan käytetään kannon pinnalle levitettävää urealiuosta tai harmaaorvakkasientä.  

– Urea toimii vielä pienessä pakkasessakin, enintään -7 asteessa. Harmaaorvakan itäminen ja kasvu sen sijaan heikkenevät, kun lämpötila laskee alle 5 asteen, sanoo erikoistutkija Tuula Piri Luonnonvarakeskuksesta. 

Torjuntavelvollisuudesta säädetään metsätuholaissa ja valtioneuvoston asetuksessa. Juurikäävän riskialue on esitetty kartalla Metsäkeskuksen verkkosivuilla.

.