Siirry pääsisältöön

Tuottava metsänomistus

Hanke on päättynyt

Hankkeen rahoittajat

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston logo

Onnistunut metsätilan omistajanvaihdos on tärkeä nivelkohta metsänomistuksessa ja metsätalouden harjoittamisessa. Tietoa omistajanvaihdoksen eri mahdollisuuksista sekä metsänomistamisen taloudellisen kannattavuuden lisäämisestä tarvitsevat sekä metsänomistuksesta luopumista suunnittelevat että metsänomistajiksi ryhtymistä harkitsevat.  

Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakunnissa toiminut Tuottava metsänomistus -hanke vastasi tähän tiedontarpeeseen järjestämällä kahdeksan luennon kurssin kuudella paikkakunnalla: Kankaanpäässä, Porissa, Raumalla, Huittisissa, Turussa ja Salossa. 

Kurssi koostui kahdesta aihealueesta, joissa kummassakin oli neljä eri aihetta: 

1.    Metsätilojen omistusjärjestelyt 

  • Metsätilan omistajanvaihdos  
  • Metsätilan kauppa ja lahja 
  • Kuolinpesien ja yhtymien toiminta ja purkaminen  
  • Yhteismetsän toiminta ja perustaminen

2.    Aktiivinen ja tuottava metsänomistus 

  • Metsäverotus ja arvonlisäverotus 
  • Metsäalan sähköiset palvelut 
  • Metsätalouden kannattavuus ja metsä sijoituksena 
  • Metsänomistuksen riskienhallinta  

Hankkeen toteutusaika oli 1.1.2020–31.12.2022. Hanketta rahoittivat Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset. 

Lisätietoja:

Minnamari Tuovinen
projektipäällikkö
puh. 040 525 3676
minnamari.tuovinenatmetsakeskus.fi (minnamari[dot]tuovinen[at]metsakeskus[dot]fi)

Toiminta-alue
Satakunta ja Varsinais-Suomi

Lisätietoja