Tietoa palvelusta

Metsakeskus.fi on Suomen metsäkeskusen verkkopalvelu. Palvelua ylläpitää verkkotoimitus ja sen teknisestä kehittämisestä vastaa Suomen metsäkeskus. Palvelu on suunnattu metsätalouden toimijoille ja metsänomistajille sekä muille metsästä kiinnostuneille.

Verkkopalvelua julkaistaan suomen- ja ruotsinkielisenä versiona. Englanninkielellä on lyhyt esittelysivu.

Palvelun sisällön ytimen muodostavat metsänomistajien ja metsäammattilaisille suunnatut osiot. Lisäksi palvelussa on tapahtumakalenteri, uutisia ja teemasivustoja. Jatkossa palvelun sähköisen asioinnin osaa laajennetaan.

Palvelussa käytetty kuntalistaus on tuotu Valtiokonttorin tuottamasta Suomi.fi-portaalista.

Tekijänoikeudet

Palvelussa olevan aineiston tekijänoikeudet kuuluvat Suomen metsäkeskukselle, ellei toisin mainita. Sivuston tekstiaineistoa voi käyttää ja sivuihin voi vapaasti linkittää, kunhan lähde mainitaan.

Valokuvien, muun kuvamateriaalin ja karttojen tekijänoikeudet ovat valokuvaajilla, kuvien tekijöillä tai Metsäkeskuksella. Tämän materiaalin käytöstä on aina sovittava erikseen verkkotoimituksen kanssa.

Aineiston käytöstä kaupalliseen tarkoitukseen on myös aina sovittava erikseen verkkotoimituksen kanssa.

Työntekijöiden yhteystietojen käyttö kaupallisiin tarkoituksiin, kuten kaikenlaiseen suoramarkkinointiin on kielletty.

Vastuu

Verkkotoimitus vastaa verkkopalvelun sisällöstä, joka pyritään pitämään mahdollisimman ajantasaisena. Havaitut virheet pyritään korjaamaan viivytyksettä. Toimitus ei kuitenkaan vastaa palvelussa esitettyjen neuvojen ja laskelmien soveltamisesta aiheutuvista mahdollisista välittömistä tai välillisistä vahingoista.

Suomen metsäkeskus ei vastaa palvelunsa kautta saavutettavien muiden verkkopalvelujen sisällöstä tai toiminnasta miltään osin. Siirtymällä linkitetyille sivuille käyttäjä hyväksyy, että sivut eivät enää ole Suomen metsäkeskuksen hallinnassa eikä Suomen metsäkeskuksella ole mahdollisuuksia vaikuttaa niiden sisältöön.

Vastaava toimittaja:
Katriina Liusjärvi, päätoimittaja, etunimi.sukunimi@metsakeskus.fi