Siirry pääsisältöön

Metsätuholain muutokset tulevat voimaan 1.1.2022

Toimijatiedote - 22.12.2021 12:48

Vuoden 2022 alussa tulee voimaan muutoksia metsätuholakiin ja valtioneuvoston asetuksiin. Keskeisimmät muutokset koskevat kirjanpainaja- ja juurikääpätuhojen ehkäisemistä ja omavalvontavelvoitetta.

Kirjanpainajan ja ytimennävertäjän torjunta

Syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana hakattu kuorellinen havupuutavara on metsätuholain mukaan kuljetettava pois metsästä ja tienvarsilta tiettyyn päivään mennessä. Näin voidaan ennaltaehkäistä hyönteistuhoja ja niiden leviämistä. 

Metsätuholaissa Suomi jaetaan etelä–pohjoissuunnassa kolmeen alueeseen; A-, B- ja C-alueeseen. Aikaisimmat puutavaran poiskuljetuksen päivämäärät ovat eteläisessä Suomessa A-alueella ja myöhäisimmät pohjoisessa Suomessa C-alueella. Vuodenvaihteessa osia nykyisestä B-alueesta siirtyy valtioneuvoston asetuksen perusteella A-alueeseen. Muutos aikaistaa kuusipuutavaran poiskuljettamisvelvoitetta monessa kunnassa. 

Mäntypuutavaran poiskuljettamisvelvoite koskee jatkossa vain yli viidenkymmenen kiintokuutiometrin kokoisia puutavarapinoja nykyisen kahdenkymmenen kuutiometrin asemasta.

Juurikäävän torjuntavelvoite laajenee 

Juurikäävän torjuntavelvoite eli kantokäsittelyvelvoite laajenee koskemaan ei-metsänhoidollisia havupuuhakkuita, kuten sähkölinjojen, rautateiden ja tienvarsien raivauksia. Tähän asti torjuntavelvoite on koskenut vain kasvatus- ja päätehakkuita. 

Mäntyvaltaisille turvemaiden metsille tulee nyt kantokäsittelyvelvoite eteläisessä Suomessa.  

Puutavaran omistusoikeuteen tarkennusta

Metsätuholaki muuttuu osaltaan siten, että laissa määritellään ajankohta, jolloin puutavaran omistajuus vaihtuu metsätuholain 3 ja 4 §:n soveltamisen kannalta. Puutavaran omistajana pystykaupassa pidetään puun ostajaa siitä alkaen, kun puukaupan kohteena olevat puut kaadetaan.

Ammattimaisilta toiminnanharjoittajilta vaaditaan kirjallinen omavalvontasuunnitelma 

Ammattimaisena toiminnanharjoittajana on pidetty toimijaa, joka harjoittaa puutavaran korjuuta ja joka ammattimaisesti hankkii puutavaraa tai hakkuuoikeuksia jalostusta tai välittämistä varten. Jatkossa ammattimaisiin toiminnanharjoittajiin luetaan myös ammattimaista puunvälitystoimintaa harjoittavat toimijat ja Metsähallitus. Omavalvontavelvoite koskee kaikkia ammattimaisia toiminnanharjoittajia ja heidän tulee tehdä kirjallinen omavalvontasuunnitelma.

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote: Metsätuholain muutokset tulevat voimaan vuoden 2022 alussa

Lisätietoja: 

Yrjö Niskanen
valmiuspäällikkö
Suomen metsäkeskus
p. 040 065 3863
yrjo.niskanenatmetsakeskus.fi (yrjo[dot]niskanen[at]metsakeskus[dot]fi)
 

Kemera-tukea metsäteiden kunnostukseen Paula-myrskyn alueilla Toimijatiedote - 17.12.2021 08:35
Metsäpalveluiden tarjonnassa tulisi huomioida metsänomistajan tavoitteet ja osaaminen Toimijatiedote - 29.12.2021 09:47