Siirry pääsisältöön

Maastopalojen leviämismallit ja jalostettu metsävaratieto osana pelastustoimen tilannekuvan muodostamista – MAST

Hanke on päättynyt

MAST-hanke on Palosuojelurahaston rahoittama hanke, jossa vetovastuu on Kuopion Pelastusopistolla. Hankkeessa ovat mukana lisäksi Ilmatieteen laitos, Suomen metsäkeskus, Arbonaut Oy ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitos omilla työpanoksillaan ja erikoisosaamisellaan. Hanke on käynnissä 15.5.2020 - 31.12.2021. 

Hankkeessa kehitetään tehokkaampia menetelmiä pelastustoiminnan johtamiseen ja tilannekuvan luomiseen maastopalon syttyessä. Kehittämisessä hyödynnetään Suomen ulkopuolella kehitettyjä palon leviämisen ennustamismalleja. Leviämismalleja muokataan Suomen olosuhteisiin sopiviksi hyödyntämällä Metsäkeskuksen avointa metsävaratietoa ja laserkeilauksen (lidarin) pistepilveä. Malleja muokataan myös keräämällä lisätietoa metsäninventoinnin koealoilta. Lisätiedoilla pyritään tarkentamaan kaukokartoitustiedosta johdettavaa metsäpalon leviämisen- ja latvapaloriskin ennustetta.  

Paloriskiennusteen ja metsän palokuorman laskemiseen hyödynnetään Arbonautin aiemmin kehittämiä algoritmeja laserkeilausaineiston tulkinnassa. Ilmatieteen laitos toteuttaa maastopalon leviämismallien kehitystyön rakentamalla mallien pyörittämiseen laskentapalvelimen ja kehittämällä laskelmien tuottamiseen automaatioita. Lisäksi Ilmatieteen laitos lisää paloennustemalleihin tehokkaan tuulimallin, joka mahdollistaa tarkkojen ennusteiden luomisen maastopalojen leviämisestä. Pelastusopisto ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitos tutkivat vuoden 2021 kesän aikana leviämismallin toimivuutta osana pelastustoiminnan johtamista. 

Taustaa  

Maastopalojen aiheuttamista tuhoista eri puolella maailmaa on uutisoitu runsaasti viime vuosina. Ennätyksellisen tuhoisia maastopaloja on raportoitu muun muassa Australiassa, Espanjassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä.  

Suomessa tilanne maastopalojen suhteen on pysynyt hyvänä. Suomea tuhoisilta maastopaloilta ovat suojanneet useat eri tekijät, kuten eri metsätyyppien vuorottelu metsässä, pieni metsikkökuvioiden pinta-ala, erittäin kattava metsätieverkosto ja maantieteellisesti kattava sekä tiheä paloasemaverkosto.  

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös Suomeen siten, että yhä useammin on ajanjaksoja, jolloin metsien maaperä kuivuu paloherkäksi. Mahdollista on, että Suomessakin koetaan yllätyksellisiä maastopalovuosia. Tutkimukset osoittavat, että riski vakaviin metsäpaloihin kasvaa merkittävästi Suomessa tulevina vuosikymmeninä. Kohonnut metsäpaloriski on huomioitu myös Suomen Kansallisessa riskiarviossa. 

Toiminta-alue
Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo

Lisätietoja