Siirry pääsisältöön

Hydrologia-LIFE

Hankkeen rahoittajat

EU Life logo

Hanketta hallinnoi Metsähallituksen luontopalvelut. Tavoitteena on auttaa viime vuosikymmeninä voimakkaasti uhanalaistunutta suo- ja vesiluontoa muun muassa tukkimalla ojia sekä kunnostamalla puroja ja arvokkaita lintujärviä. Samalla parannetaan tulvasuojelua, veden laatua ja riistamaita. 

Hankkeen kohdealueina on 103 suojelusuota, joilla ennallistetaan muun muassa reilut 5 000 hehtaaria suota, 34 kilometriä virtavesiä ja nostetaan 14 järven vedenpintaa. 

Hanke toteutetaan EU:n LIFE–rahoituksen tuella. 

Suomen metsäkeskus on yksi hankkeen yhdeksästä kumppanista. Vastaamme yhdessä Tapio Oy:n kanssa hankkeen toimenpiteestä, jolla edistetään metsätalouden ja ennallistamisen yhteensovittamisesta. 

Tavoitteena on, että esimerkiksi ojaston kunnostamisen ja ennallistamisen yhteydessä tehtävät toimenpiteet hyödyntävät mahdollisimman hyvin molempien tavoitteita. Toimintamallia on kehitetty aiemmissa hankkeissa; LIFE–hankkeessa toimintaa testataan käytännössä, tekemällä mallin mukainen suunnittelu ja toteutus viidellä kohteella. Lisäksi hankkeessa järjestetään toimijoille, maanomistajille ja sidosryhmille yhteensä kymmenen koulutustilaisuutta.  

Lisätietoja Metsähallituksen hankesivuilta.
 

Toiminta-alue
Valtakunnallinen

Hankkeen toteuttajat

Hydrologia-LIFE logo
Natura 2000 logo

Lisätietoja