Siirry pääsisältöön

FRANSU - Bioenergian monet mahdollisuudet

Hanke on päättynyt

Hankkeen rahoittajat

Leader Aisapari logo
Leader logo
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston logo

Hanketta toteutettiin yhteistyössä Ranskassa sijaitsevan Dinan Agglomération -alueen kanssa. Yhteistyöllä haluttiin vahvistaa osapuolten alueellista kehittämistä, samalla kasvattaen näiden kahden maaseutualueen välistä yhteistyötä. Ydintavoitteena oli tiedonvaihto erilaisista uusiutuvista energiajärjestelmistä ja -ratkaisuista sekä metsäenergian tehokkaammasta hyödyntämisestä. Tiedonvaihdolla ja vertaisoppimisella tavoiteltiin alueellisen osaamisen kasvua ja tulevaisuuden aluekehitystä. 

Hankkeen tavoitteet: 

  • edistää Aisaparin toiminta-alueella paikallisten bioenergiaketjujen toimintaa. Suomi on monella tapaa bioenergiatuotannon mallimaa, mutta etenkin maatiloilla omavaraista energian tuotantoa voitaisiin parantaa. Aisaparin alueella energiaomavaraisuutta voidaan kehittää esimerkiksi hybridienergiaratkaisuilla, joissa hyödynnettäisiin erilaisia energialähteitä, kuten biokaasua, tuuli- ja aurinkoenergiaa. 

  • kehittää puuresurssien tehokkaampaa energiakäyttöä kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Tässä hankkeessa kiertotaloudella tarkoitetaan paikallisten raaka-aineiden mahdollisimman huolellista ja tehokasta käyttöä vahvistaen paikallista energiantuotantoa. Bioenergian raaka-aineena hankkeessa käsitellään maa- ja metsätalouden sivuvirtoja. Näiden biomassojen käyttöä pyritään tehostamaan entisestään. Lisäksi pyritään lisäämään kohderyhmien tietoutta bioenergian käytöstä ja hybridienergiaratkaisuista sekä lisäämään uusiutuvien energiamuotojen käyttöä Aisaparin alueella. 

Hankkeen ensisijaiseen kohderyhmään kuuluivat maaseudun asukkaat, yritykset ja yhteisöt, maa- ja metsätalouden harjoittajat, kunnat, muut metsäenergia-alan toimijat, oppilaitokset ja neuvontajärjestöt. Hankkeen tuloksia voivat hyödyntää myös lämpöyrittäjät, metsäenergia-alan koneyrittäjät sekä laitevalmistajat. 

Hankkeen rahoittajana toimi Leader Aisapari, jonka toiminta-alueena on Etelä-Pohjanmaalla Evijärvi, Lappajärvi, Vimpeli, Alajärvi, Lapua ja Kauhava. Hanke toteutettiin yhteistyössä Thermopolis Oy:n ja Suomen metsäkeskuksen kesken 1.10.2019-30.11.2022 välisenä aikana. 

Projektikumppanit Ranskassa ovat Dinan Agglomération, Parc naturel régional des Boucles de la Seine Normande, Leader Seine Normande, SCIC ENR Bois & Énergie pays de Rance. 

Menneet tapahtumat

Maaseudun muuttuva energiantuotanto - tuloksia ja mahdollisuuksia -webinaari 5.10.2021 klo 17-19

Webinaarissa keskusteltiin Etelä-Pohjanmaan energiantuotannon mahdollisuuksista nyt ja lähitulevaisuudessa. Tapahtumassa kuultiin tuoreita tutkimustuloksia alueen energiantuotantoon liittyen sekä toimijoiden puheenvuoroja. Lisäksi saatiin terveisiä ranskalaisilta yhteistyökumppaneilta ja he esittelivät omaa toimintaansa ja bioenergiatuotantoaan.

Hankkeen materiaalit 

Toiminta-alue
Etelä-Pohjanmaa

Hankkeen toteuttajat

Metsäkeskuksen logo
Thermopolis Oy logo
Dinan Agglomération logo
Seine normande logo
Parc naturel régional des Boucles de la Seine Normande logo
SCIC ENR Bois & Énergie pays de Rance logo

Lisätietoja