Siirry pääsisältöön

Kulota-hanke

Hanke on päättynyt

Hankkeen rahoittajat

Hankkeen tavoitteena on kääntää kulotusmäärät kasvuun Etelä-Pohjanmaalla ja edistää näin metsien metsänhoidollista tilaa sekä lisätä metsien monimuotoisuutta. Lisäksi hankkeen tavoitteena on kulotusosaamisen säilyttäminen ja levittäminen hankealueella. Hanke välittää laajasti olemassa olevaa tietoa kulotuksesta sekä metsänomistajille että metsäalan toimijoille. 

Hankkeen toteuttajina ovat Suomen metsäkeskus ja Koulutuskeskus Sedu. Toiminta-alueena on Etelä-Pohjanmaan maakunta. 

Hankkeen toteutusaika on 2018–2021. Hanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseutuohjelma, ja tuen on myöntänyt Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. 

Videot: 

Hankkeen toimenpiteet: 

  • Kulotusosaamisen ja -tietouden välittäminen sukupolvelta toiselle. 
  • Kulotusvideoiden, -esitteiden ja -oppaan tuottaminen kulotustietouden säilyttämiseksi ja kulotusmäärien kasvattamiseksi. 
  • Demonstraatiokulotusten toteuttaminen hankealueella hyödyntäen nykytekniikkaa kulotuksen aktivoimiseksi ja kulotustietouden levittämiseksi. 
  • Alueen kulotusmäärien kasvattaminen hyödyntämällä Metsäkeskuksen paikkatiedosta tehtäviä analyyseja ja poimintoja metsänomistajille suunnatussa tiedotuksessa. 
  • Kulotustietouden välittäminen metsänomistajille sekä metsäalan toimijoille seminaarien, teemapäivien ja opintomatkojen kautta. 

Toiminta-alue
Etelä-Pohjanmaa

Hankkeen toteuttajat

Metsäkeskuksen logo
Sedun logo

Lisätietoja