Siirry pääsisältöön

Juurikäävän aiheuttaman tyvilahon riskikartoitus Suomessa ja täsmätorjunta metsikkötasolla - TyviTuho

Hankkeen rahoittajat

Maa- ja metsätalousministeriön logo
Hiilestä kiinni logo

Hankkeen tavoitteina on kehittää uusi menetelmä juurikäävän täsmälliseen torjuntaan metsikkötasolla, sekä tuottaa tarkkaa tietoa juurikäävän levinneisyydestä Suomessa soveltaen hakkuukoneiden tuottamaa tietovirtaa ja muuta paikkatietoa. Hankkeen tulokset viedään käytäntöön ja ne tukevat metsäalan sopeutumista ilmastonmuutokseen, sekä myös hillintätoimien kehittämistä. 

Juurikääpä vähentää metsien kasvua ja kykyä sitoa hiilidioksidia. Se aiheuttaa siten mittavia tappioita metsätaloudessa ja heikentää metsien kykyä hillitä ilmastonmuutosta. Juurikääpäiset metsät ovat myös alttiimpia seurannaistuhoille. Juurikääpä hyötyy ilmastomuutoksesta, sillä sekä lämpötilan nousu, kasvukauden piteneminen, että talviaikaisten sateiden lisääntyminen edistävät sen leviämistä ja elinmahdollisuuksia.

Juurikääpä on levinnyt jo laajalle Suomessa, joten torjuntakeinojen käyttöä olisi edistettävä pikaisesti. Juurikäävän torjunnaksi tehtävä kantokäsittely ei pahiten saastuneilla alueilla ole taloudellisesti kannattavaa, eikä se poista juuristoon jo ehtinyttä patogeenia, joten puulajin vaihto on toistaiseksi ainut tapa hillitä juurikääpää tällaisissa metsiköissä. Torjuntatoimien lisäksi, juurikäävän leviäminen uusille kohteille olisi estettävä. Torjunnan tehostamiseksi ja leviämisen välttämiseksi tarvitaan ajantasaista tietoa juurikääpätilanteesta Suomessa, sekä metsikkökohtaista tietoa torjunnan ohjeistamiseksi. 

Nykyiset juurikäävän levinneisyysarviot perustuvat valtakunnan metsien inventointeihin ja erillisiin näytteenottoihin, jotka kuitenkin aliarvioivat juurikäävän esiintymistä. Riskikohteiden tunnistamiseksi, tarvitaan uutta ja parempaa tietoa. Hakkuukoneiden tuottamaa tietoa voitaisiin käyttää suunniteltaessa kustannustehokkaita tapoja torjua juurikääpää ja se toisi ajantasaista ja tarkkaa tietoa juurikäävän leviämisestä. Tämä tieto tukisi sekä hillintä- ja sopeutumistoimien, että kestävän metsänhoidon suunnittelua.

Kesto: 2021-2024

Toiminta-alue
Valtakunnallinen

Hankkeen toteuttajat

Metsätehon logo
Metsäkeskuksen logo
Luonnonvarakeskuksen logo

Lisätietoja