Skip to main content

Ympäristötukivaroihin tulossa merkittävä lisäys ensi vuonna 

News - 07.11.2022 08:00

Ympäristötuki on metsänomistajalle maksettava korvaus metsän määräaikaisesta suojelusta. Ympäristötukisopimuksia on solmittu viime vuosina yhä enemmän. Sopimusten määrä on kasvanut, koska ympäristötukimäärärahoja on lisätty ja metsäalan toimijat ovat valmistelleet hakemuksia aiempaa aktiivisemmin. Talousarvioesityksen mukaan ympäristötukiin on tulossa merkittävästi lisää varoja ensi vuonna. 

Ympäristötukeen sopivilla kohteilla on yleensä tavanomaista runsaammin lahopuustoa. Kuva: Riitta Raatikainen

Ensi vuoden talousarviossa esitetään yhteensä 17,5 miljoonan euroa tukea luonnonhoitoon. Tuesta noin 14,5 miljoonaa olisi käytettävissä ympäristötukeen. Kuluvana vuonna ympäristötukirahoitusta on ollut noin 8 miljoonaa euroa.  

– Korotus on merkittävä ja siksi maanomistajien on hyvä selvittää ympäristötuen hakemista metsäalan toimijoiden kanssa, jotka ovat laajentaneet palveluntarjontaansa ympäristötukihakemusten valmisteluun. Kun valmistellaan ympäristötukihakemusta, voidaan samalla sopia myös metsänhoitotöistä, kuten taimikonhoidosta, toteaa luonnonhoidon johtava asiantuntija Riitta Raatikainen Metsäkeskuksesta. 

Eduskunta käsittelee parhaillaan ensi vuoden talousarviota, joka vahvistuu vuoden lopulla. Metsäkeskus alkaa suunnittelemaan ensi vuonna myös Helmi-elinympäristöohjelman mukaisia luonnonhoitohankkeita, jotka avataan tulevina vuosina luonnonhoidon hankehakuun.  

Metsänomistajille tietoa ympäristötuesta 

Ensi vuonna erääntyy lähes 700 ympäristötukisopimusta yli 4 000 hehtaarin alalta. Metsäkeskus tiedottaa vuoden lopulla kirjeitse metsänomistajia, joilla on erääntyviä sopimuksia. Tiedotekirjeessä kerrotaan muun muassa uuden sopimuskauden mahdollisuuksista sekä hakemusvalmistelua tekevistä toimijoista, joista on koottu listaus Metsäkeskuksen verkkosivuille.  

Metsänomistajien on helppo löytää toimijarekisteristä omalta alueeltaan toimijoita, jotka voivat auttaa käynnistämään uuden sopimuskauden tai kokonaan uuden hakemuksen valmistelun.  

Metsänomistajille lähtevässä tiedotteessa kerrotaan myös Metsään.fi-palvelusta. Palvelussa metsänomistaja voi tehdä palvelupyynnön haluamalleen toimijalle ja pyytää apua ympäristötukihakemuksen valmistelussa.  

Ensi vuosi tuo muutoksia 

Metsätalouden uuden kannustejärjestelmän, metkan, on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2024 alusta. Se vaikuttaa ensi vuonna myös ympäristötukihakemusten jättöaikaan, eli hakemukset pitää jättää Metsäkeskukseen 1.10.2023 mennessä. Hakemusten valmistelua tulee painottaa alkuvuoteen ja -syksyyn. 

Metsää omistavat kuolinpesät saavat nyt kirjeitse neuvoja metsäasioiden järjestelyyn News - 02.11.2022 08:00
CLT-levyt korjuutestissä News - 11.11.2022 13:32