Skip to main content

Metsien käytön valvonta

Suomen metsäkeskus tuottaa tietoa Suomen metsistä. Metsä- ja luontotieto koostuu muun muassa metsien kasvupaikkoja ja puustoa, erityisen tärkeitä elinympäristöjä sekä metsien käyttöä koskevasta aineistosta. Metsäkeskus neuvoo ja kouluttaa metsänomistajia metsien hoidossa, kestävässä hyödyntämisessä ja suojelussa. Lisäksi valvomme, että metsien käytössä noudatetaan metsää koskevia lakeja.  

Metsänomistaja voi melko vapaasti päättää itse, miten hän käyttää omaa metsäänsä. Metsän käyttöä koskevia lakeja on kuitenkin noudatettava. 

Metsänkäyttöilmoitus tehdään Metsäkeskukselle

Jos metsässä suunnitellaan hakkuita, niistä tehdään ensin Metsäkeskukselle metsänkäyttöilmoitus.

Metsäkeskus tarkastaa suunnitellut hakkuuaikomukset. Tarkastuksessa selvitetään, onko hakkuu metsälain mukainen ja osuuko se esimerkiksi metsälain erityisen tärkeän elinympäristön tai tiedossa olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan läheisyyteen. Tiedot uhanalaisten lajien esiintymäpaikoista perustuvat ympäristöhallinnon ylläpitämiin aineistoihin.

Luonnonsuojelulakia valvovat ELY-keskukset

Monimuotoisuuden kannalta kaikkein merkittävimmät luontokohteet on suojeltu metsälailla tai luonnonsuojelulailla. Metsäkeskus vastaa metsälain valvonnasta, luonnonsuojelulain valvonnasta ovat vastuussa ELY-keskukset. Luonnonsuojelulaki koskee esimerkiksi uhanalaisten lajien, kuten liito-oravan, elinympäristöjen huomioimista hakkuissa.

Jos suunnitellulla hakkuukuviolla on uhanalaisen lajin esiintymä, Metsäkeskus välittää tästä tiedon maanomistajalle, metsänkäyttöilmoituksen laatijalle ja hakkuuoikeuden haltijalle sekä alueelliseen ELY-keskukseen. Ne voivat tarvittaessa puuttua esimerkiksi metsän käsittelyyn tai antaa luvan poiketa joidenkin lajien rauhoittamissäännöksistä. Lisäksi ELY-keskukset voivat antaa ohjeita siitä, miten uhanalaisia lajeja pitäisi huomioida metsää käsiteltäessä. Metsäkeskus toimii ELY-keskusten suuntaan vain tiedon välittäjänä, eikä ota kantaa hakkuusuunnitelmaan luonnonsuojelulain alaisiin asioihin.

Kaikkien uhanalaisten lajien aineistot ovat ELY-keskusten vastuulla olevaa aineistoa, Metsäkeskus käyttää metsänkäyttöilmoitusten tarkastuksessa ELY-keskuksilta saamiaan virallisia tietoja, eikä pidä omaa rinnakkaisrekisteriä. Siksi Metsäkeskus ei myöskään ota vastaan esimerkiksi kansalaisten ilmoituksia uhanalaisten lajien havainnoista. Näitä havaintoja voi ilmoittaa laji.fi-palvelun kautta.

Metsäkeskus saa tulevaisuudessa tiedot uhanalaisten lajien esiintymistä Lajitietokeskuksesta. Tiedot päivittyvät Metsäkeskuksen järjestelmiin syksyn 2022 aikana.

Siihen saakka Metsäkeskus vertaa uhanalaisten lajien esiintymistä aiempaan (v. 2020) tietoon, joka on saatu Suomen ympäristökeskuksen tietokannasta.

Pysyvä suojelu käsitellään ELY-keskuksessa

ELY-keskus valvoo myös luonnon- ja maisemansuojelua sekä esimerkiksi vesilain noudattamista. ELY-keskukset hankkivat valtiolle alueita erilaisten luonnonsuojeluohjelmien toteuttamista varten ja perustavat luonnonsuojelualueita yksityismaille yhteistyössä maanomistajien kanssa.

Metsien suojelun lähtökohtana on vapaaehtoisuus. Metsäsertifiointikriteerit kannustavat metsänomistajia suojelemaan metsää lakirajoja laajemmin.

Metsänomistaja voi halutessaan itse suojella maitaan pysyvästi tai määräajaksi. Metsiä voi suojella pysyvästi perustamalla yksityisen luonnonsuojelualueen tai myymällä metsän suojelualueeksi. Suojelun vaihtoehdoista saa lisätietoa ELY-keskuksesta. 

Metsänkäyttöä säädellään lakien lisäksi erilaisten säädösten kautta. Lisätietoa metsää koskevista säädöksistä