Skip to main content

Maastopalojen riski- ja torjuntakarttojen skaalaus - MARISKA

Project funded by

Maa- ja metsätalousministeriön logo
Hiilestä kiinni logo

Suomessa tilanne maastopalojen suhteen on pysynyt hyvänä. Suomea tuhoisilta maastopaloilta ovat suojanneet useat eri tekijät, kuten eri metsätyyppien vuorottelu metsässä, pieni metsikkökuvioiden pinta-ala, erittäin kattava metsätieverkosto ja maantieteellisesti kattava sekä tiheä paloasemaverkosto.  

Huolimatta Suomen hyvästä tilanteesta on maastopaloilla Suomessakin monia haittavaikutuksia yhteiskunnalle. Maastopaloista syntyvät palamisen päästöt aiheuttavat hyvin kauaksi itse palopaikasta ulottuvia haitallisia terveysvaikutuksia. Myös maastopaloja sammuttavat henkilöt altistuvat terveydelle haitallisille altisteille. Lisäksi yhteiskunnalle syntyy kuluja sammuttamisesta ja aineelliset vahingot palaneesta metsästä aiheuttavat vuosittain tappiota niin metsänomistajille kuin vakuutusyhtiöillekin.   

Tutkimukset osoittavat, että riski vakaviin metsäpaloihin kasvaa merkittävästi Suomessa tulevina vuosikymmeninä. Suomessa on mahdollista varsin pienin kustannuksin varautua tuleviin maastopaloihin hyödyntämällä olemassa olevaa ajantasaista metsätietoa.   

MARISKA-hankkeen tavoitteena on mahdollistaa maastopalojen riskejä ilmaisevan sekä palontorjuntatyötä tukevan karttapalvelun käyttöönotto pelastustoimessa. Hankkeessa kokeillaan aikaisemmassa MELLEVÄ-hankkeessa kehitettyjen staattisten palokarttojen skaalaamista koko valtakuntaan.   

MARISKA-hankkeessa: 

  • Tuetaan pelastuslaitoksia ottamaan staattinen kartta kokeilukäyttöön selaimella, kännykässä tai tabletissa 
  • Kokeillaan ja koulutetaan staattisten karttojen käyttötapoja maastopalon torjuntatilanteessa alan opiskelijoille ja pilotointiin osallistuvien pelastuslaitosten henkilöstöille 
  • Raportoidaan metsäpalokarttaratkaisun skaalausmahdollisuudet ja arvio vaihtoehtojen kustannuksista ja hyödyistä. Viestitään tuloksista alan ammattilaisille, vaikuttajille ja muille toimijoille. 
  • Laaditaan alueellisen tason varautumissuunnitelma ja arvioidaan tapoja kohdentaa tehokkaasti ja edistää metsäpaloriskiä vähentävää metsän käsittelyä.

Hankkeen kesto on 1.9.2021-31.12.2022.

Hanketta toteuttavat Suomen metsäkeskus, Arbonaut ja Pelastusopisto.

Operational region
National

More information