Skip to main content

Jätetään säästöpuita ja säästöpuuryhmiä

Säästöpuut ovat eläviä puita, jotka maanomistaja säästää pysyvästi. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Säästöpuut on parasta keskittää ryhmiin. Yksittäisinä puina voidaan säästää harvalukuisempia puulajeja, kolopuita, järeitä, vanhoja tai muuten erityisiä puuyksilöitä.

Ilman säästöpuita metsäluonto köyhtyisi nopeasti. Säästöpuilla ylläpidetään talousmetsissä vanhoja eläviä puita ja metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiä puulajeja. Säästöpuut muuttuvat aikanaan järeiksi lahopuiksi. Säästöpuuryhmät pehmentävät tulevan uudistushakkuun vaikutusta maisemaan. 

Säästöpuiden sijoitteluun ja valintaan voi käyttää apuna säästöpuutyökalua.

Kasvatushakkuut 

  • Harvennushakkuissa kuvion säästöpuut on parasta keskittää ryhmään. Ryhmä voidaan merkitä hakkuussa maastoon esimerkiksi tekopökkelöillä tai harventamalla sen ympäriltä tavanomaista voimakkaammin.  
  • Tavanomaista runsaampi säästöpuusto voidaan jättää, jos metsikössä on haapoja, jaloja lehtipuita, raitoja, luontokohde tai rantaa. 
  • Säästöpuuryhmän valitseminen harvennushakkuussa helpottaa uudistushakkuuvaiheen säästöpuuratkaisuja. 
  • Säästöpuuryhmän alue jätetään hoitamatta ja se poistuu puuntuotannosta. Säästöpuuston mahdollinen myynti- tai muu käyttöarvo menetetään. Menetys on pienempi, jos ryhmässä kasvaa metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiä puita tai puuryhmä jää uudistamisen ja taimikonhoidon kannalta vaikeaan kohtaan. 
  • Säästöpuuryhmän valinnassa otetaan huomioon sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot. 

Uudistushakkuut 

  • Uudistushakkuissa säästöpuut on parasta keskittää ryhmään. Säästöpuiden hyöty monimuotoisuudelle kasvaa suhteessa säästettävän puuston monipuolisuuteen, järeyteen ja määrään. 
  • Tavanomaista runsaampi säästöpuusto on tarkoituksenmukainen metsiköissä, joissa on haapoja, jaloja lehtipuita, raitoja, luontokohde, rantaa tai joka on tarkoitus kulottaa. 
  • Säästöpuuryhmän alue jätetään hoitamatta ja se poistuu puuntuotannosta. Säästöpuuston mahdollinen myyntiarvo tai muu käyttöarvo menetetään. Menetys on pienempi, jos ryhmässä kasvaa metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiä puita tai puuryhmä jää uudistamisen ja taimikonhoidon kannalta vaikeaan kohtaan. 
  • Säästöpuuryhmän valinnassa otetaan huomioon sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot. 

Kuva: Monilajinen ja kerroksellinen säästöpuuryhmä lisää monimuotoisuutta, tarjoaa suojapaikan monille lajeille, monipuolistaa metsikön rakennetta sekä luo vaihtelua maisemaan.

Lisätietoja