Nuoren metsän hoitoa on tehty Kemera-tuella ennätysmäärä

Taimikon varhaishoitoa ja nuoren metsän hoitoa tulee tänä vuonna toteutettua ennätysmäärä, yhteensä noin 125 000 hehtaaria. Töihin varattu 33,5 miljoonan euron Kemera-tuki tulee kokonaan käytettyä. Tukisummaan sisältyy kesäkuulla lisätalousarviossa myönnetty 8,4 miljoonan euron lisämääräraha.

- Vaikuttaa todennäköiselle, että saamme lähes kaikki Metsäkeskukseen ilmoitetut varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon toteutukset maksettua tänä vuonna. Tästä on poisluettava noin 890 toteutusilmoitusta, joihin ei liity tietoa hankkeen hyväksymispäätöksen numerosta. Näiden selvittäminen jää ensi vuoteen, Metsäkeskuksen hankehallinnon asiantuntija Yrjö Niskanen sanoo.

Metsäkeskuksessa käsitellään koko ajan kaikkien työlajien toteutusilmoituksia. Metsätie-, suometsä- ja terveyslannoituksen töistä kaikkia ei ennätetä maksaa tämän vuoden puolella vaan osa maksuista siirtyy vuodelle 2017.

Myös hakemuksia tallennetaan loppuvuoden aikana

Käsittelyn pääpaino on toteutusilmoituksissa, mutta Metsäkeskuksessa käsitellään koko ajan myös hakemuksia.

Huhti-toukokuun vaihteessa saapuneita hakemuksia on jonossa 3400 kappaletta ja 10. lokakuuta taimikon varhaishoidon hakusulun osalta päättyneen hakusulun jälkeen saapuneita varhaishoidon hakemuksia 6200 kappaletta.

Viimeisimmäksi saapuneiden varhaishoidon hakemusten käsittely tehdään vuoden 2017 puolella ja aiemmin saapuneistakin pääosa jää ensi vuoteen. Metsätie-, suometsä- ja terveyslannoituksen hakemusten käsittelyä ei tehdä enää tämän vuoden puolella.

- Olemme käsitelleet kaikki ennen 18.huhtikuuta saapuneet taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon hakemukset. Samoin kaikki näiden töiden toteutusilmoitukset, joissa on ollut tieto hakemuksen hyväksymispäätöksen numerosta, Niskanen sanoo.

Lisätietoja:
Yrjö Niskanen,
hankehallinnon asiantuntija
p. 0400 653 863
yrjo.niskanen(at)metsakeskus.fi