Veikko Iittainen: Osallistunko ilmastotalkoisiin metsässäni?

Ilmastonmuutos ja ilmaston lämpeneminen ovat paljon esillä. Yksi keino hidastaa ilmastonmuutosta on saada sidottua hiiltä pitkäkestoisesti. Toinen merkittävä keino on saada hiiltä sitovan kasvillisuuden sidontakykyä lisättyä.

Metsänomistajana minulla on mahdollisuus omalta osaltani osallistua talkoisiin pitämällä etenkin nuoret metsäni kasvukuntoisina. Nyt on aika tarkistaa, tarvitsevatko metsäni hoitoa.

Tietoa on saatavilla päätösten pohjaksi

Metsässä ei tapahdu mitään hoitotöitä ilman metsänomistajan aktiivista päätöstä. Päätöksen pohjaksi löytyy hyvin tietoa metsän tilasta erilaisista nettipalveluista, muun muassa Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelusta.

Näiden tietojen pohjalta voi kohdistaa metsäkäyntinsä tai tarjouspyyntönsä kiireellisimmille kohteille. Ja aktiivinen metsänomistaja löytää helposti paikat, joihin suunnata oman työpanoksensa.

Mitä nuorempi metsä, sitä tarkempi hoitoaika

Taimet vaativat seurantaa heinittymisen suhteen kaksi kolme vuotta. Pitkä heinä kaatuu lumen painosta taimen päälle ja tappaa taimen; siinä meni hukkaan työtä ja rahaa.

Metsän kasvatuksen ehkä tärkein aika on viisi kuusi vuotta istutuksesta. Tällöin on, aukkopaikkoja lukuun ottamatta, aika poistaa lehtipuu havupuutaimikoista. Tällä toimenpiteellä on varmistettu, että tavoitteena ollut havupuutaimikko kehittyy metsäksi ja sitoo hiiltä tehokkaasti.

Noin kymmenen vuoden kuluttua taimikonhoidossa harvennetaan puusto ja mahdollistetaan latvuksille otolliset olosuhteet sitoa hiiltä.

Tilavuus kasvaa, kasvu taantuu

Puiden kasvu prosentteina on nopeinta ensimmäiset kolmekymmentä vuotta. Sen jälkeen kasvuprosentit pienenevät, mutta kasvaneen puuston tilavuuden myötä puumäärän kasvu vuotta kohden on suurimmillaan 30-60 vuoden iässä. Tällöin tehtävissä ensiharvennuksissa ja harvennuksissa valitaan puut, joiden kasvattamisen tavoitteena on tukki eli järeä puu.

Tukista tehtävien tuotteiden käyttökohteet rakentamisessa sitovat hiilen vuosikymmeniksi, harvennuksilta lähtevän pienemmän puuston tuotteiden kiertoaika on lyhyempi.

Tee hyvä teko, hoida tai hoidata metsäsi

Nyt on hyvä aika suunnitella ensi kesän metsänhoitokohteet ja tehdä päätös sekä toimia päätöksen mukaan. Tärkeää on olla kriittinen oman tekemisensä suhteen ja suunnitella itselleen työlista realistisena, oman mahdollisen ajankäytön mukaisena. Jos oma aika ei riitä, niin sitten on töiden tilaaminen metsäpalveluiden tarjoajilta ratkaisu.

Kasvava, hoidettu metsä sitoo tehokkaasti hiiltä ja tuottaa samalla lisää puustoa.

Veikko Iittainen

Veikko Iittainen on kangasalalainen metsätalousinsinööri (YAMK), joka katselee metsäalaa laajasta näkökulmasta ja miettii uusia lähestymistapoja. Harrastuksissa metsä on keskeisessä roolissa kävelyillä, juostessa ja hiihtäessä. Henkisen työn rasituksiin parhaat keinot ovat metsässä urheilu ja takkatuleen tuijottaminen.