Seppo Ollikainen: Vesiensuojelu on suometsien taitolaji

Vedet ovat tummuneet ja nuhraantuneet. Entisellä hiekkarannalla on nilkkaan asti lietettä, sinilevää esiintyy ja verkot limoittuvat. Tällaisiin huoliin törmään toistuvasti metsätalouden vesiensuojeluun liittyvissä töissä, ja tiedoissa on varmasti totta ainakin toinen puoli.

Vesistöjen tummumisen ja rehevöitymisen syyksi esitetään usein metsäojituksia. On turhaa selittää, että metsätalouden osuus koko vesistökuormituksesta on alle 10 prosenttia, tai että tutkijoiden mukaan vesien tummuminen on yleistynyt ilmiö pohjoisella pallonpuoliskolla. Myös ilmastonmuutos lisää sateita ja kuormitusta.

On totta, että koko metsätalouden aiheuttamasta vesistökuormituksesta ojitus kyllä kantaa päävastuun. Lisähuolen vesiensuojeluun tuovat näköpiirissä olevat suometsien kasvavat hakkuut, erityisesti uudistushakkuut.

Pääosin ojituksilla ja kuivatuksella aikaan saatu suometsien kasvu on nykyään reilu viidennes metsien kokonaiskasvusta ja puuvarasto, nykytermein nielu, noin 500 miljoonaa kuutiometriä. Eteläisen Suomen suometsissä kasvaa yhä enemmän päätehakkuuvaiheeseen varttunutta puustoa, ja yhä useammin edessä on uudistamisvaihe. Avohakkuu-muokkaus-ojitus -ketjulla toteutettuna metsänuudistaminen vastaa kuormitukseltaan vähintäänkin suon ojitusta. Vesiensuojelun haasteet kasvavat.

Tutkijoiden mielestä ojitetuissa suometsissä, turvemailla on tärkeää hallita pohjavesipinnan taso. Puuston kasvun kannalta pohjaveden pinnan tulisi olla loppukesällä noin 30-40 senttimetrin syvyydessä.  Suometsässä kasvava puusto haihduttaa vettä ja auttaa pohjaveden säätelyssä. Pohjavesi ei haittaa puuston kasvua, kun suometsässä on haihduttavaa puustoa noin 120-150 kuutiometriä hehtaarilla.  Ilman suurempia kasvutappioita kunnostusojituksia voi vähentää maan etelä- ja keskiosissa neljänneksellä, pohjoisessa vähemmän.

Turvemaan uudistamisvaiheessa haihduttava puusto poistetaan kokonaan tai osittain ja pohjaveden pinta nousee. Veden pinnan nousu aiheuttaa lisääntyvää fosforikuormaa vesistöihin ja metaanipäästöjä ilmaan. Tämän vuoksi ja uudistamistuloksen varmistamiseksi kannattaa suometsän päätehakkuun jälkeen kunnostaa vanhat metsäojat ja huolehtia kuivatuksesta. No, siitä aiheutuu kiintoaine- ja ravinnekuormitusta lietekuopista ja laskeutusaltaista huolimatta. Tulee mieleen se harakka tervatulla katolla.

Vastikään on käynnistynyt laaja tutkimus eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksesta turvemailla. Vesiensuojelullinen ajatus on, että puuston määrä pidetään jatkuvasti riittävä suurena niin, että puusto itsessään huolehtii kuivatuksesta. Ojituksia voitaisiin siis vähentää, mutta ei kuitenkaan luopua niistä kokonaan. Mielenkiintoinen tutkimus, koska turvemailta löytyy jatkuvan kasvatuksen luontaisia kohteita parhaiten.

Opittavaa vielä riittää. Millä temppuvalikoimalla parhaiten hoidetaan ojitettujen suometsien kasvu ja hiilinielu vesistöystävällisesti ja kannattavasti? Ilman kunnostusojituksia ja maanmuokkausta se tuskin onnistuu. Vesiensuojelun kannalta tavoite on kuitenkin selvä: mahdollisimman vähän maanpinnan rikkomista metsän kiertoaikana, kuitenkin niin, että puuston kasvu ja elinvoimaisuus säilyvät.  Tarvitaan lisää tutkimustietoa, entistä tarkempaa suunnittelua ja harkintaa toimittaessa suometsissä. Taitolaji joka tapauksessa.

Seppo Ollikainen

Kirjoittaja on eteläkarjalainen metsänhoitaja ja luonnonhoidon asiantuntija Metsäkeskuksessa Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen alueella. Viime vuosina suometsien hoito ja vesiensuojelukysymykset ovat olleet osa toimenkuvaa useiden projektitöiden kautta. Vapaa-ajalla hän rentoutuu liikunnan parissa.