Sanna Kasurinen: Minun elämäni metsä

Lapsena metsän rooli ei perheessämme ollut esillä mitenkään erityisesti. Asuimme toki aika syrjässä, oikeastaan ”keskellä metsää”, ja metsässä liikkuminen ja leikkiminen olivat osa arkea.

Muistan hyvin myös kesäiset marjaretket perheen kesken. Ajoimme autolla metsän perukoille ja olimme siellä, kunnes vanhempien marja-astiat olivat täynnä. Kannonnokassa, eväsleipää mutustellen, itikoiden syötävinä siinä sitten pikkuveljen kanssa odoteltiin, että vihdoin päästäisiin kotiin.

Saattoihan se paras marjastusinto hieman retkien myötä hiipua, mutta onneksi kerään nykyisin jo mielelläni marjasankon jos toisenkin talven varalle. Isäni, nyt vapaaherrana ollessaan, tuntuu vain tihentävän askeltaan, kun marja-aika on käsillä. Voi, jos edes puolet meistä suomalaisista keräisi yhtä paljon marjoja kuin hän, niin voisimme käyttää kotimaisia marjatuotteita paljon enemmän!

Lapsuus- ja nuoruusvuoteni vierähtivät sellutehtaan piipun varjossa, josta perheemme leipä pitkälti ansaittiin. Eikä sitä 1970-luvun sellunkeittoa miksikään biotuotteen valmistukseksi kutsuttu. Edelleen nenäni tunnistaa sen tutun hajun, kun isäni työvaatteet roikkuivat naulakossa. Onneksi niistä ajoista on tultu niin tekniikan kehityksessä kuin ympäristön tilan huomioinnissa pitkä harppaus eteenpäin.

Opiskelu metsäalalle ei varsinaisesti ollut missään vaiheessa suunnitelmissani, päätin vain vähän kokeilla, ja sille tielle jäin. Eikä ole harmittanut. Ehkä hiljainen kipinä roihahti tehtaalla kesätöissä vietettyjen kesien aikana, ja kieltenopiskelu parin yliopistovuoden jälkeen vaihtui opintoihin metsätieteellisessä tiedekunnassa.

Tänä päivänä, metsäammattilaisena ja myös metsänomistajana, metsän merkitystä miettii aikalailla eri tavalla. Minulle ja perheelleni metsällä on merkitystä taloudellisesti, mutta sen merkitys henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille on vähintään yhtä tärkeä. Luonto, sen monipuolisuus ja sen tarjoamat mahdollisuudet eri muodoissaan ovat niin arvokkaita, ettemme sitä itse pysty edes käsittämään.

Vastikään luin Talouselämästä artikkelin, jossa kerrottiin, että suomalaisilla on kymmenien miljardien varallisuus metsissä. Yksityismetsien varallisuuden arvon on arvioitu olevan noin 38 miljardia, mutta vain pieni osa metsänomistajista tuntee oman metsänsä arvon ja tuoton ja seuraa sitä säännöllisesti. Aika hurjia lukuja, ei voi muuta sanoa. Mitä ne voisivatkaan olla, jos voisimme arvottaa euroissa myös ne henkiset arvot, joita metsä meille tuottaa.

Metsien yhä monipuolistuva hyödyntäminen – puhutaan metsistä sitten teollisuuden raaka-ainevarantona, luontopalveluista tai luonnontuotteista – haastaa meidät metsiemme hoidossa. Metsänomistajalla on oikeus päättää metsiensä käytöstä tai yhtä lailla käyttämättä jättämisestä.

Metsäomaisuutemme on arvokasta, tarkastelemme sitä miltä kantilta tahansa. Siksi vähintä, mitä me metsänomistajina voimme tehdä, on päättää, miten metsiämme hoidamme. Metsä kasvaa sitä paremmin, mitä paremmin sitä hoidetaan, ja asiantuntevaa apua metsien hoitoon on tarjolla, jos itse ei sitä halua tai pysty tekemään.

Millainen on sinun elämäsi metsä?

Sanna Kasurinen

Sanna Kasurinen on pohjoiskarjalainen metsänhoitaja-ekonomi, joka toimistotyön vastapainoksi pitää monipuolisesta liikkumisesta. Harrastukset vievät niin sisätiloihin kuin ulos luontoon ja metsään.

Metsänhoitotöissä hän on toistaiseksi saanut toimia enemmän työnjohtoroolissa. Aviomies on sen verran innokas ulkoiluttamaan raivaus- ja moottorisahaa, ettei Sannalle ole hiki niissä hommissa vielä päässyt tulemaan. Ehkä jonakin päivänä joku pieni oma puuhapalstakin löytyy.