Riitta Raatikainen: Tee hyvä sijoitus

Mainokset houkuttelevat ottamaan pikavippejä – helppo, nopea, kätevä ja joustava ratkaisu arjen pulmiin, kun rahat eivät riitä. Pikavipeistä voi olla hetkellinen apu, mutta varmempi ratkaisu on tehdä kokonaisvaltainen tarkastelu omasta tilanteesta. Miten voi sopeuttaa oman toiminnan kestävälle pohjalle niin, että ei elä yli varojen. Hyvän suunnittelun ja erilaisten keinojen avulla varat riittävät elämiseen, ja parhaassa tapauksessa voi syntyä säästöjä aina sijoittamiseen asti. Samat neuvot pätevät, kun puhutaan luonnon köyhtymisen pysäyttämisestä.  

Kokonaisvaltainen tarkastelu luonnon tilasta on juuri tehty. Joulukuussa julkaistiin arvio Suomen luonnon luontotyyppien uhanalaisuudesta ja maaliskuussa arvio Suomen lajien uhanalaisuudesta. Laajan asiantuntijajoukon laatimien tilannearvioiden tulos kertoo karua kieltä. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä ei ole saatu pysähtymään.

Monia toimia metsissä on jo tehty köyhtymisen ehkäisemiseksi, mutta niitä pitää jatkaa ja tehostaa. Vapaaehtoisen METSO-suojelun lisäksi tarvitaan kohdennettuja, monipuolisia ja pitkäaikaisia sijoituksia talousmetsien luonnonhoitoon, jotta luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen saadaan pysäytettyä ja luonto rikastumaan. 

Suojele, säästä ja hoida 

Metsänomistajan on hyvä aloittaa oman metsän luontoarvojen tarkastelu kolmesta eri näkökulmasta; missä suojelen, missä säästän ja missä hoidan luontoarvoja.  

Suojelukohteet ovat metsässä luonnontilaan jääviä alueita. Ne voivat olla joko vapaaehtoiseen suojeluun sopivia kohteita kuten puronvarsimetsiä tai muita pieniä erityisalueita, esimerkiksi kosteita painanteita tai kallioalueita, jotka jäävät pysyvästi metsätalouskäytön ulkopuolelle. Säästökohteet ovat metsätaloustoimenpiteissä säästettyjä kuolleita ja vanhoja puita, taimi- ja puuryhmiä tai alueita, joiden avulla voidaan lisätä luotoarvoja tai ehkäistä metsätalouden ympäristöhaittoja.

Luonnonhoitotoimenpiteillä voidaan joko palauttaa tai tuottaa luontoarvoja. Tekopökkelöiden tekeminen hakkuun yhteydessä tai ojien tukkiminen kunnostusojituksen yhteydessä sopivat hyvin osaksi arkimetsänhoitoa.  

Tuo toiveesi esille ja hyödy neuvoista 

Kun oman metsän tarkastelu on tehty, metsänomistajan tulee ottaa omat havaintonsa ja toiveensa esille hoito- ja hakkuutöiden suunniteltaessa. Metsänomistajalle on tarjolla erilaisia sijoitusinstrumentteja luonnon rikastuttamiseksi, ja eri organisaatiot tarjoavat luontoarvojen turvaamisen neuvontapalvelua oikean keinon käyttöönottoon ja kohdentamiseen.  

Lisäksi monet käynnissä olevat hankkeet kuten Monimetsä-  ja Lajiturva-hankkeet edistävät talousmetsien luonnonhoitoa ja lajien turvaamista metsätaloustoimissa kouluttaen ja neuvoen niin metsänomistajia kuin metsäalan toimijoita.  

Luonnonhoidon keinovalikoima on monipuolinen 

Keinovalikoima luonnon monimuotoisuuden rikastuttamiseen on runsas. Keskeisimpiä keinoja ovat arvokkaiden kohteiden vapaaehtoinen suojelu, kuolleen puun määrän kasvattaminen, vanhojen puiden määrän lisääminen, puulajivalikoiman monipuolistaminen, vesistöjen suojavyöhykkeiden säilyttäminen sekä kerroksellisten ja jatkuvapeitteisten metsien lisääminen.  

Keinojen avulla tuotetaan metsiin tärkeitä rakennepiirteitä kuten lahopuuta ja erirakenteisuutta, joita monet, myös uhanalaiset lajit tarvitsevat. Tutut metsälajit kuten metsäkanalinnut ja tiaiset hyötyvät samoista luonnonhoidon keinoista.  

Luonnon monimuotoisuuteen sijoittaminen vaatii usein aikaa ennen kuin tulokset näkyvät. Esimerkiksi puun lahoaminen on pitkä, usein vuosikymmenten prosessi, ennen kuin siitä muodostuu elinympäristö pitkälle edennyttä lahoa vaativille lajeille.  

Luonnonhoidon keinovalikoimasta metsänomistaja voi valita tilalleen ja metsänkasvun eri vaiheisiin sopivia pitkäaikaisia sijoituksia luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi. Näin muodostuu metsänomistajan oma monimuotoisuuden sijoitussalkku. Pörssi- tai osakesijoittamisen verrattuna salkku on riskitön ja tuottaa varman tuoton luontoarvojen rikastuttamiseen.

Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on kestävin ja arvokkain perintö, jonka metsänomistaja voi jättää seuraavan sukupolven metsänomistajalle. Tartu tilaisuuteen –  tee hyvä sijoitus. 

Riitta Raatikainen

Kirjoittaja työskentelee Metsäkeskuksessa luonnonhoidon johtavana asiantuntijana. Vapaa-aika kuluu alati kehittyvän koti- ja mökkipuutarhan parissa, ladulla, vesillä ja vapaaehtoistyössä.