Pekka Vainikka: Vieläkö löytyy yhdessä tekemisen henkeä?

Onko mitään, mikä voisi estää siintävän metsätalouden menestystarinan? Valitettavasti on.

Vietin 60-vuotispäiviäni kesällä, mikä antanee oikeutuksen muistella työuran alkuaikoja 70 - 80-luvuilla. Nuoremmat kollegat aamukahvipöydässä ovat kyllästymiseen asti saaneet kuunnella vanhoista hyvistä ajoista, kun paikkakunnan kaikki metsämiehet tapasivat säännöllisesti parina –kolmena aamuna viikossa paikallisessa kyläkahvilassa. Ajankohtaisten kuulumisten ohella sovittiin työ- ja puukauppa-asiat. Isot herrat Helsingissä tekivät puun hintasuositussopimukset ja pikkaisen pienemmät herrat maakunnissa huolehtivat, että hommat hoituivat, kuten oli sovittu.

Olennainen osa vanhaa hyvää aikaa oli yhdessä tekemisen henki ja toisen työn arvostaminen. Vaikka edustettiin eri organisaatioita, oli jokaiselle selvää, että samassa veneessä ollaan ja kaikkien työtä tarvitaan.

Kuluneen alkuvuoden lukuisat investointipäätökset ovat karistaneet viimeisetkin epäilyt, etteikö metsätalouden vahva nousukausi olisi käynnistynyt. Kuluvan vuosikymmenen lopulla metsäteollisuus tarvitsee 10–12 miljoonaa kuutiota lisää raaka-ainetta ja uusia investointi-ilmoituksia sataa jatkuvasti. Mainittakoon vaikkapa tältä kesältä vähälle huomiolle jäänyt Kotkamills Oy:n suunnitelma muuttaa vanha 170 000 tonnin paperikone 400 000 tonnin kartonkikoneeksi. Tonni kartonkia valmistuu 4-5 puumotista.

Metsäteollisuuden investointitahdin kiihtyessä on noussut esiin kysymys, riittääkö metsissämme raaka-ainetta. Menemättä akateemiseen pohdiskeluun vastaan yksinkertaisesti, että riittää, kiitos Vanhojen hyvien aikojen. Kun vuotuiset hakkuumäärät ovat 15–20 miljoonaa kuutiota isommat kuin tätä nykyä, voimme palata riittävyyskeskusteluun uudelleen.

Riittääkö hakkuu- ja ajokoneita, riittääkö puutavara-autoja? Markkinataloudessa koneenvalmistajat huolehtivat, että koneita riittää. Riittääkö koneille kuskeja? Riittää. Kunhan koulutus organisoidaan uudelleen, markkinatalous hoitaa loput. Liikenneinfran parantamiseen löytyy rahat, kun tarjolla on 50 000 -100 000 uutta biotalouden työpaikkaa.

Onko mitään, mikä voisi estää siintävän metsätalouden menestystarinan? Valitettavasti on.

Suurin epävarmuus kohdistuu puun markkinoille tuloon, Akilleen kantapää on suomalainen metsänomistaja. Metsänomistajien keski-ikä on jo 63 vuotta, perikuntien määrä kasvaa, tilojen pirstoutuminen jatkuu, uusilla metsänomistajilla olisi haluja, muttei kykyjä hoitaa metsiään. Useimpien metsänomistajien kohdalla puukauppatulot ovat vain 5-10 prosenttia vuotuisista tuloista.

Metsäalan ihmiset ovat kilvan kehuneet uutta hallitusohjelmaa, eikä syyttä. Jos hallitus kykenee toteuttamaan ohjelmastaan kohdan ”edistetään sukupolvenvaihdoksia, parannetaan metsätalousyrittämisen edellytyksiä ja nopeutetaan perikuntien elinkaarta”, on synkimmät pilvet metsätalouden uuden auringonnousun edestä pyyhitty pois.

Jos siis hallitus kykenee – aikaisemmat hallitukset eivät ole kyenneet. 

Pekka Vainikka
pekka.vainikka(at)metsakeskus.fi

PS. Vanhojen hyvien aikojen leimallisin piirre oli yhdessä tekemisen henki. Sama vene, airot liikkuvat samaan suuntaan, kaikkien työtä tarvitaan ja kaikkia arvostetaan. Siitä varmastikin olisi apua, kun seuraavan kymmenen vuoden kuluessa lähdetään nostamaan hakkuumääriä 15–20 miljoonalla kuutiolla.

Lue lisää Metsäkeskuksen blogikirjoituksia

Pekka Vainikka

Kirjoittaja on lappeenrantalainen metsänhoitaja, joka työskentelee elinkeinopäällikkönä Kaakkoisella palvelualueella. Pekan salainen haave on kerran elämässään saada yli 8 kiloinen kuha tai kaataa yli 14 piikkinen hirvisonni.