Juho Heikkilä: Metsävaratiedon laadusta ja vähän muustakin

Olen toiminut kymmenen vuotta metsävaratiedon ja metsien laserinventointien parissa, ja voin olla ylpeä tuloksista: missään muualla maailmassa ei ole vastaavaa julkisin varoin ylläpidettävää metsävaratietokantaa kuin Suomessa. Normaalin talousmetsän hakkuukuviolla, missä on selkeä pääpuulaji, ilmasta kuvattu metsävaratieto on niin tarkkaa, että huolellinen saa olla maastomittauksissa, jotta samaan pääsee.

Mikä on tarpeeksi tarkkaa?

Jos metsiä inventoidaan miljoonia hehtaareja, niin mitä se maksaa, kuka sen maksaa – ja missä menee raja? Kuinka tarkkaa kaukokartoitetun tiedon pitää olla tai kuinka tarkkaa se realistisesti voi olla?

Julkisuudessa on keskusteltu paljon siitä, ettei ilmasta käsin tuotettu metsävaratieto ole tarpeeksi tarkkaa. Mutta puuta pitäisi saada liikkeelle nyt, ei viiden vuoden tutkimisen jälkeen. Onko parempi, että tietoa on ja leimikoita tulee tarjolle vai että tutkitaan "täydellistä" inventointimenetelmää ja sillä aikaa teollisuus joutuu ostamaan puuta ulkomailta? Kehittäminen on tärkeää, mutta tietoa pitää saada myös jakoon ja hyötykäyttöön.

Ensimmäiseksi on saatava metsänomistaja tietoiseksi siitä, että hakattavaa tai hoitotarpeita on, ja sitä kautta töitä liikkeelle. Sitten tarpeen mukaan täsmennetään tietoa metsistä, vaikkapa puukaupan yhteydessä.

Lisääntyvien hakkuiden myötä pitää huolehtia myös metsien monimuotoisuudesta ja vesiensuojelusta. Niihinkin kaukokartoitus – ei vähiten laserkeilaus – antaa uusia työkaluja. Tosin luontokohteiden osalta pitää käytännössä mennä aina maastoon ja arvioida, onko kyseessä esimerkiksi arvokas elinympäristö.

Eri paikkatietoaineistoja yhdistämällä ja kaukokartoituksella ryyditettynä on mahdollista haarukoida potentiaalisia luontokohteitakin, joista parhaimmat voisi ottaa maastotarkasteluun. On tärkeä pitää huolta myös tästä puolesta metsätaloutta.

Virheitä on, niiden poistamiseen tarvitaan yhteistyötä

Metsävaratiedossa on varmasti myös virheitä: metsiä inventoidaan 1,5 miljoonaa hehtaaria vuodessa ja tietokannassa on jo 12 miljoonaa hehtaaria, joita vielä päivitetään eri lähteistä. Tieto on kuitenkin laatuselosteen lupauksen mukaista.

Metsävaratiedon keruuta ja päivitystä kehitetään myös jatkuvasti. Laserkeilauksen teknologiakehityksen myötä päästään askel kerrallaan tarkempaan inventointiin.

Jos vielä joku päivä saadaan tietokantaan mototiedot hakkuista ja omavalvontatietoa hoitotöistä, niin tiedon laatu on taas uudella tasolla. Tässä on kyse koko metsäalan yhteisestä tahdosta. Mototiedoista riittää leimikon rajaus, ajankohta ja tieto siitä, onko harvennettu vai päätehakattu. Työkaluja tämän tiedon prosessointiin on jo kehitetty ilman, että se toisi lisätyötä esimerkiksi koneyrittäjille.

Jos hakkuut saataisiin paremmin päivitettyä, ne näkyisivät tehtyinä töinä nopeasti ja tarkasti, jolloin pystyttäisiin tehokkaammin kohdistamaan esimerkiksi ostotoimia. Nyt tiedon päivitystä tehdään muun muassa metsänkäyttöilmoituksilla, jotka ovat aikeita tehdä hakkuu kolmen vuoden kuluessa. Laadukkaan laserkeilauksen seuraavan kierroksen kansallisen ohjelman varmistaminen ja mototieto päivitykseen veisi meidät jo pitkälle riittävän hyvän tiedon osalta.

Kartoituksen laatu

Kaukokartoitetun metsävaratiedon laatu koostuu neljästä k:sta: keilaus, kuvaus, koealat ja kuviointi.

Kaukodatan tasalaatuisuus on yksi keskeinen asia. Keilauksen pitää olla laadukas ja samanlainen koko inventointialueelta, jotta tulkintamallit toimivat yhtenäisesti kaikissa metsissä. Huonolaatuisesta keilauksesta ei saa hyvää puustotulkintaa, teki mitä temppuja tahansa. Samoin on ilmakuvauksen laita, joka on edelleen tärkeä aineisto, kun erotellaan puulajeja.

Sitten tulee koealojen tarkka mittaus ja edustavuus. Jos ei jonkin tyyppisistä metsistä löydy koealoja puustotulkinnan referenssiksi, niin ei menetelmä niitä voi tuottaa.

Viimeisenä on vielä kuvioinnin laatu. Perinteisesti maastossa arvioidaan muutama edustava koeala kuviolta. Jos kuviorajaus ei ole ihan kohdallaan, se ei haittaa, koska arviointi tehdään selkeästi kuvion sisältä.

Laserinventoinnissa kuvion puusto lasketaan kaikkien kuvion sisälle osuvien hilaruutujen summana tai keskiarvona. Jos kuviorajaus karkaa osin esimerkiksi pienemmän tai harvemman metsän puolelle, niin pahimmillaan saattaa laskennasta jäädä harvennusehdotus tulematta. Eli kuvioinnin laadulla on kaukokartoituksessa jopa isompi merkitys kuin maastoarvioinnissa. Kuviointia on kehitetty ja automatisoitu, ja avain on siinäkin laserkeilaus.

Mitä tämä kaikki maksaa?

Voisi myös kysyä, olisivatko asiat paremmin metsätaloudessa, jos palattaisiin pelkkään kumisaapasinventointiin. Paljonko se maksaisi ja syntyisikö metsävaratietoa samaan tahtiin?

Maastotyönä tehty suunnittelu maksaa 15–20 euroa hehtaarilta ja laserinventointiin perustuva metsävaratieto nykyisellään 3–5 euroa hehtaarilta riippuen siitä, kuinka paljon taimikoita käydään maastossa tarkistamassa. Jos laskee vaikka yhden vuoden 1,5 miljoonan hehtaarin inventoinnin, niin maastotyönä se olisi suunnilleen 20 miljoonaa euroa kalliimpi.

Erilaista tietoa erilaisiin tarpeisiin

Jos metsänomistaja haluaa täsmällisempää tietoa ja omat tavoitteensa mukaan, niin metsäsuunnittelu on siihen väline. Joillekin riittää Metsäkeskuksen sähköinen Metsään.fi-palvelu, jolla saa töitä liikkeelle ja jotkut haluavat maastotyönä tehdyn suunnitelman.

Metsäsuunnitelma on hyvä, jos se on kokonaispalvelu, niin ettei kiireisen etämetsänomistajan tarvitse halutessaan muuta kuin antaa töitä toimeksi. Palveluun voi liittyä silloin esimerkiksi suunnittelua, sertifiointia, metsänhoitotöiden ja puukaupan hoitamista sekä kemera-tukien hakemista ja vaikka veroilmoituksen tekoa. Tavoitteena tulee olla, että metsänomistaja saa parhaan hyödyn, oli se sitten raha, luontoarvot tai hyvä mieli.

Eivätkä tietoni mukaan metsäsuunnitelmatilauksetkaan ole vähentyneet. Metsävaratieto ja Metsään.fi-palvelu ovat sen sijaan tuoneet metsänomistajia aktiivisen metsätalouden piiriin. Olen kuullut, että kun uusi laserinventointi julkaistaan, niin työpyyntöjä saattaa tulla paikallisille toimijoille ovista ja ikkunoista. Eikö metsävaratieto ole jo siinä täyttänyt yhden keskeisen tehtävänsä?

Juho Heikkilä

Kirjoittaja on metsätieteiden lisensiaatti Tuusulasta. Heikkilä työskentelee Suomen metsäkeskuksessa metsätiedon johtavana asiantuntijana. Päätyönä hänellä on metsävaratiedon kehittäminen ja erityisosaamisena kaukokartoitus. Heikkilän tavoitteena on viedä laajassa yhteistyössä tutkimus- ja teknologiakehitystä käytäntöön.