Aku Mäkelä: Puukauppa siirtyi verkkoon – kaikki hyötyvät

Kuutio on koko metsäalan yhteinen saavutus. Ehdimme ensimmäisenä maailmassa lanseeraamaan kaikille avoimen digitaalisen puumarkkinapaikan, Kuution. Tämän on mahdollistanut puumarkkinaosapuolten vahva sitoutuminen sekä suomalainen metsä- ja ict-alan huippuosaaminen, joka näkyy muun muassa Metsäkeskuksen metsävaratiedoissa, Metsään.fi-palvelussa, puunhintatilastoinnissa, metsästandardoinnissa… Listaa voisi jatkaa koko tämän kirjoituksen täydeltä, eikä vielä riittäisikään.

On kunnia olla viemässä koko metsätalouden digiloikkaa yhdessä eteenpäin – olemme vasta alussa, mutta takana on jo nyt paljon yhteistä tekemistä kelloon katsomatta tai kahvikuppeja laskematta.

Oli ikimuistoinen tunne, kun Kuution lanseeraushetkellä kesällä 2017 laitoin perheeni metsätilalta puukaupat kilpailutukseen. Saimme kahdessa viikossa Kuutioon kymmenkunta tarjousta alueen puunostajilta. Sinä päivänä yhteinen tekeminen ja ponnistelut konkretisoituivat. Meidän ei tarvinnut kaivella ostajien yhteystietoja, vaan tarjoukset tipahtelivat yksi kerrallaan Kuutioon. Se oli vain pieni napinpainallus, mutta iso yhteinen digiaskel eteenpäin koko metsäalalle. 

Kuution tähtäimenä on tukea kansallisen metsästrategian tavoitetta nostaa kotimaisen puun käyttöä. Oikeaan suuntaan on menty, sillä Kuution metsänomistajakäyttäjistä yli 30 prosenttia ilmoittaa olevansa uusi metsänomistaja ja ensimmäistä kertaa puukauppoja tekevä. Uusien ja kokemattomien metsänomistajien aktivointi on tärkeää, jotta saadaan uinuvat metsävarat kestävästi hyötykäyttöön.

Kuution taustayhtiön, Suomen Puukauppa Oy:n teettämän tutkimuksen mukaan 89 prosenttia alle 60-vuotiaista metsänomistajista pitää neutraalia digipalvelua tärkeänä. Se antaa uskoa tulevaisuuteen, sillä Kuution vahvuus on juuri sen puolueettomuus. Kuution omistavat ja sitä kehittävät puumarkkinoiden kaikki osapuolet yhdessä: metsänomistajat, puunostajat ja muut palveluntarjoajat, kuten metsänhoitoyhdistykset.

Sitoutuminen on ollut laajaa jo yhtiön kehittämisvaiheessa, ja se on lisääntynyt koko ajan konkreettisesti. Metsänomistajia Kuutiossa palvelevien organisaatioiden määrä on jo noin 150, ja yhä useampi on integroinut tai tulee lähiaikoina integroimaan Kuution osaksi omaa metsäjärjestelmäänsä. Tällöin organisaatio saa Kuutiosta eniten etua. Teemme nöyrästi töitä sen eteen, että loputkin metsäalan palveluntarjoajat liittyisivät mukaan Kuutioon. Silloin kaikki osapuolet höytyvät – erityisesti metsänomistaja.

Alusta asti metsänomistajat ovat pystyneet hyödyntämään Kuutiossa Metsään.fi-palvelun metsävaratietoa tarjousten pyytämiseen. Kesällä Kuutio ja Metsäkeskus laajensivat yhteistyötään, ja nyt Metsään.fi tarjoaa suoran yhteyden Kuutioon ja puukaupan tarjouspyyntöjen jättämiseen. Tarjouspyynnön ja puukaupan tarjousvertailuineen pystyy hoitamaan kokonaan itse tai vaikka avaimet käteen periaatteella antamalla valtakirjan metsänhoitoyhdistykselle tai metsäpalveluyrittäjälle.

Koko metsäala hyötyy uusista digitaalisista palveluista, joita erityisesti nuorempi sukupolvi pitää itsestään selvänä tapana hoitaa asioita. Haluamme, että puukauppa hoituu yhtä kätevästi kuin laskun maksaminen verkkopankissa.

Aku Mäkelä

Aku Mäkelä on Kuution kehittämisestä vastaavan Suomen Puukauppa Oy:n toimitusjohtaja. Kaikille avoin puukaupan digitaalinen markkinapaikka Kuutio.fi on ensimmäisen toimintavuotensa aikana otettu aktiivisesti käyttöön. Sen avulla on kilpailutettu 20 000 metsänomistajan puukaupat – yli 12 miljoonaa kuutiometriä.