Metsäluonnonhoito
Luonnonhoito on osa talousmetsien hoitoa. Minimivaatimukset luonnonhoidolle asettaa metsälaki. Luonnonhoito ja metsien talouskäyttö eivät sulje toisiaan pois, hyvä lopputulos vaatii tietoja ja taitoja.
Metsää pitää hoitaa ja hakata niin, että harvinaiset kasvit säilyvät ja linnuilla on pesäkoloja ja ruokaa. Hakkuualoille on syytä jättää eläviä säästöpuita ja lahopuita pystyyn. Puulajeilla on eroa luonnonhoidollisesti. Tunnista arvokas elinympäristö metsässä ja mieti, miten säilytät sen. Maanmuokkauksella ja kunnostusojituksella on vaikuksia alapuoliseen järveen, joten haitat pitää minimoida.
Edistä monimuotoisuutta metsässäsi
Metsänomistaja voi myös päätöksiä tehdessään ottaa monimuotoisuuden laajemmin huomioon kuin metsälaki velvoittaa. Metsäluonnonhoito voi olla esimerkiksi tärkeiden elinympäristöjen luonnonarvojen lisäämistä, maisemanhoitoa, vesiensuojelun parantamista, metsäojitusalueen ennallistamista tai talousmetsien virkistys- ja monikäytön edistämistä. Maanomistaja päättää itse metsissään tehtävästä luonnonhoidosta.
Tukea luonnonhoitoon
Maanomistaja voi saada metsäluonnonhoitoon taloudellista tukea kaikkialla Suomessa. Kestävän metsätalouden rahoituslakiin (Kemera) perustuva tuki voi olla korvausta luonnonhoidon ylimääräisistä kustannuksista metsäkeskuksen toteuttamassa luonnonhoitohankkeessa tai ympäristötukea eli korvaus tärkeän elinympäristön säilyttämisestä. Lisätietoa luonnonhoitohankkeista ja ympäristötuesta voit kysyä alueesi metsäkeskuksesta ».
8.4.2010