Sidosryhmiltä metsäkeskuksille kouluarvosanaksi kahdeksan
Sidosryhmät antavat metsäkeskusten toiminnalle kouluarvosanan kahdeksan. Aluehallinto ja alueelliset yhteistyökumppanit ovat selvästi tyytyväisimpiä metsäkeskusten toimintaan kautta linjan. Alueellisuus mainitaan usein kysyttäessä merkittävimpiä vahvuuksia. Myös metsäteollisuus antaa melko positiivisia arvioita. Kriittisimmin metsäkeskusten toimintaan suhtautuvat valtakunnalliset sidosryhmät. Tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi metsäkeskukset ovat nostaneet tulosten perusteella asiakaslähtöisyyden.
Metsäkeskukset ovat kartoittaneet sidosryhmien ja organisaatioasiakkaiden tyytyväisyyttä ja toiveita sidosryhmäbarometrillä nyt kolmannen kerran. Barometrin on toteuttanut Taloustutkimus.
Metsäkeskusten ydinpalvelut tärkeitä
Sidosryhmät pitävät tärkeimpinä metsäkeskusten tuottamina palveluina metsävaratiedon keruuta ja metsäsuunnittelua, metsälainvalvontaa ja viranomaispäätöksiä, metsänomistajien neuvontaa sekä metsäteiden ja kunnostusojituksen suunnittelua ja toteutusta. Arvio onnistumisessa näissä palveluissa vaihtelee asteikolla 1–4 välillä 3–3,3, metsänomistajien neuvonnassa onnistuminen saa arvosanan 2,8.
Metsäkeskusten arvoja ovat metsien kestävä käyttö, puolueettomuus, asiakaslähtöisyys ja osaaminen. Barometrin vastaajille lueteltiin joukko ominaisuuksia ja kysyttiin, miten hyvin ne kuvaavat metsäkeskuksia. Ominaisuudet luotettava, metsien kestävän käytön asiantuntija, osaava ja puolueeton nousevat aivan kärkipäähän ja saavat sopivuudesta arviota 3,1–3,4 asteikolla 1–4. Voidaankin todeta, että nämä arvot toteutuvat erittäin hyvin. Asiakaslähtöisyys kuvaa metsäkeskusta heikommin.
Asiakaslähtöisyys ja neuvonta kehittämisen painopisteitä
Kehittämiskohteista tärkein onkin selvästi asiakaslähtöisyys. Metsäkeskuksen neljästä arvosta siinä on onnistuttu heikoimmin. Asiakaslähtöisyys ja asiakkuusajattelu aiotaan ottaa nyt kehittämiskohteeksi kaikissa toiminnoissa.
Metsävaratietouudistuksen myötä uudistuvat myös asiakkaille tarjottavat tuotteet ja palvelut. Uusien palveluprosessien yhteydessä on hyvä tilaisuus jalkauttaa myös asiakasajattelu. Palveluiden uudistamisella haetaan lisäksi tehoa ja vaikuttavuutta metsänomistajien neuvontaan, mikä on yksi esiin nousseista kehittämiskohteista.
Tulosten perusteella kiinnitetään huomiota myös metsänhoidon monipuoliseen osaamiseen ja sen hyödyntämiseen käytännön vaikuttavassa neuvontatyössä. Lisäksi sidosryhmät peräänkuuluttavat aktiivisempaa tiedottamista.
Asiakkaiden toiveet huomioon järjestelmällisesti
Metsäkeskukset seuraavat säännöllisesti asiakkaiden tyytyväisyyttä ja tulevia tarpeita. Toimintajärjestelmään kuuluu asiakkaiden kuuntelujärjestelmä, jossa on määritelty eri asiakasryhmien seuraaminen. Sidosryhmien ja organisaatioasiakkaiden kuulemiseksi teetetään joka toinen vuosi barometritutkimus. Barometrien välillä yhteyttä pidetään henkilökohtaisesti.
Tulokset analysoidaan jokaisessa metsäkeskuksessa, toiminnossa ja valtakunnan tasolla. Tarvittaessa teetetään opinnäytetöitä tai muita ad hoc -tutkimuksia ja selvitetään esiin nousseitta kysymyksiä tarkemmin kehittämistyötä varten.
Metsäkeskukset kiittävät kaikkia kyselyyn osallistuneita ja ottavat vastaan mielellään palautetta ja kehittämisehdotuksia myös barometrien välillä. Voit aina olla yhteydessä suoraan metsäkeskusten toimihenkilöihin tai antaa palautetta verkossa.
Kirsi Greis
markkinointikonsultti
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio
puh. 020 772 9030