Metsäkeskukset  |   Palvelut  |   Koulutus ja tapahtumat  |   Uutiset  |   Yhteystiedot  |   Metsäneuvot  |   Metsä verkossa  |   Palaute



Metsäkeskusten sidosryhmätiedote 1/2010

Sähköinen tiedote kertoo sidosryhmille metsäkeskusten ajankohtaiset asiat.

Kemera-varat eivät tule riittämään tänäkään vuonna
- tukien maksuja siirtyy vuoteen 2011 ilman lisäbudjettia

Tänä vuonna on käytössä valtion Kemera-tukea noin 72 miljoonaa euroa ja runsaat 76 miljoonaa euroa myöntämisvaltuutta metsänhoito ja -parannustöihin. Viime vuoden töistä siirtyi maksettavaksi kuluvalle vuodelle noin 19 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa kierteen jatkumista, eli tukivarat loppuvat jälleen kesken vuotta ja osa tämän vuoden tuista siirtyy maksettavaksi ensi vuodelle. Lue lisää >>  

Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke etenee

Maa- ja metsätalousministeriön metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishankkeen johtoryhmä jätti loppuraporttinsa joulun alla. Metsäkeskusten kannalta linjauksissa on isoja asioita. Organisatorisesti metsäkeskukset yhdistetään yhdeksi valtakunnalliseksi metsäkeskukseksi, ja asiakasrahoitteinen toiminta eriytetään muusta metsäkeskuksen lakisääteisestä toiminnasta sekä taloudellisesti että toiminnallisesti. Lue lisää >>

Varhaishoito turvaa taimikon kehityksen

Metsäkeskukset aloittavat kevään mittaan laajan taimikon varhaishoitokampanjan, jolla kannustetaan metsänomistajia joko tekemään itse tai ostamaan taimikon varhaishoidon kohteilleen. Suuri määrä 2000-luvun istutetuista taimikoista kaipaa kipeästi taimia haittaavan heinän, vatukon ja lehtipuuvesan poistamista. Varhaishoito on kustannustehokkainta 6-8 vuoden kuluttua istutuksesta. Tämän jälkeen jokainen vuosi lisää kustannuksia noin kolmanneksella. Lue lisää >>

23.2.2010